keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Mamuäitinä kulttuurien ristituulessa

Vuosia ihmettelin ulkosuomalaisten perheiden ryhmäytymistä. Siinä missä itse pidin vierauden ja vähittäisen sopeutumisen tunteista, tuntui että perheet rakensivat ympärilleen hullunkurista pikku-Suomea, jossa oli suomalaisia tuttavaperheitä, tehtiin suomalaista ruokaa, syötiin jo iltapäivästä, katsottiin Suomen televisiota ja suomalaisia elokuvia sekä tietysti ulkoiltiin kuravaatteissa. Nyttemmin syyllistyn itsekin osittaisten Suomi-kulissien pystyttämiseen ja ylläpitoon, jota toteutan kasvatuksen nimissä. Enää en ihmettele, vaan kaipaan vinkkejä kulissien kokoamiseen.

Ulkosuomalainen äitiys: Maman Finlandaise


Lasten kielenkehityksen takia on hyvä, että ympärillä on suomenkielistä juttuseuraa muuallakin kuin iPadilla ja toki kokkailutkin on lapseutumisen jälkeen muuttuneet astetta suomalaisimmiksi, koska tässähän kasvatellaan pientä (ulko)suomalaista. Eräs ilta yllätin itseni jopa tekemästä nakkikastiketta tuoremakkaroista. Onnistui hyvin, vaikka kuoresta pursotetut pötkylät muistuttivat enemmän lihapullia ja hollantilaiset lihaliemikuutiot toivat kastikepohjaan oman pikantin keskieurooppalaisen tatsinsa. Suomalaisen keittiön klassikko, makaroonilaatikko, on myös meidän perheessä kiireisen viikon pelastaja. Lisäksi televisiostamme näkyy tarpeen vaatiessa aamutoimien ja ruuanlaittoaikaan suomenkielisiä lastenohjelmia, yritän koota ympärillemme samanikäistä suomenkielistä seuraa - sekä minulle että lapselle - ja totta kai käymme merimieskirkon muskareissa ja kerhoissa.

Pari viikkoa sitten sattumalta kirjakauppakierroksella Suomessa Helenan Maman Finlandaise -kirjan julkaisupäivänä, ja päätyihän se ostoskassiin. Osittain osuvan aiheensa, osittain herkullisen pastellivärinsäkin takia, ja tällä välin kirjasta on tullut jo pieni myyntimenestys. Samalla kertaa ostin pokkaritarjouksesta Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bébé, joten viime aikoina olen lukenut varsin pitkän oppimäärän ranskalaisesta vanhemmudesta. Molemmissa kirjoissa kasvatetaan lapsia useamman kulttuurin ristituulessa ja molemmista kirjoista opin paljon, myös itsestäni, vaikka muiden elämästä luinkin.



Helena kirjoittaa herkän kauniisti matkastaan suomalaisesta äidistä ranskansuomalaiseksi äidiksi. Tämä matka on tuskin vielä lähelläkään loppua, koska hänen lapsensa ovat vielä pieniä. Helenan kipuiluihin samaistuvat varmasti kaikki ulkomailla lapsiaan kasvattaneet kansalaisuuteen katsomatta. Vanhemmuuden lisäksi kirjassa käsitellään muita ulkosuomalaisen kompastuskiviä, kuten esimerkiksi erilaisia rakennus- ja ruokakulttuureja sekä sitä, miten suuren hädän keskellä koppavassakin kulttuurissa tuttavaverkosto alkaa toimia eikä ystävää jätetä pulaan. Helena ihastelee ja kauhistelee Ranskaa suomalaisten lasien läpi turhia kaunistelematta - juuri niin suoraan kuin meillä suomalaisilla on tapana. Kirja antoi minulle paljon ajateltavaa mutta myös monet naurut.

Helenan realistiset mutta tunnepitoiset kertomukset veivät myös minut takaisin parin vuoden taa. Muistin miten ahdistavaa voi olla synnyttää vieraassa maassa, kun kaikki ei menekään odotusten mukaan. Kielten ja kulttuurien sekamelskassa voi alkaa pelottaa, vaikka normaalisti luottaisi ihmisten ammattitaitoon. Lisäksi ymmärrän oikein hyvin, miten helpottavalta varmasti tuntuu, jos ympäröivän kulttuurin hyvin strukturoitu suhde ruokaan auttaa lapsen makumaailman laajentamisessa - vaikkakin myös makean suuntaan. Helenan kirjoitustyyli nappaa kuin huomaamatta lukijan mukaan ratkomaan monikulttuurisen arjen ongelmia ja hakemaan kompromisseja. Hän jakaa lukijansa kanssa sekä onnistumisten ilot että ne toiset hetket, jolloin toinen kulttuuri pyörittää mukanaan.

Ulkosuomalaisen elämää myötä- ja vastoinkäymisissä


Ymmärrän hyvin, että eteläranskalaisten talojen home- ja vuoto-ongelmat saavat kenen tahansa hermoraunioksi. Sitä en taas laisinkaan ymmärrä, miten joku tuollaisten ongelmien jälkeen vielä uskaltaa ostaa sieltä talon, mutta kunnioitan rohkeita päätöksiä! Itse en uskaltaisi. Varsinkaan koettuani ensimmäisen vesivahinkoni täällä Briteissä. Tästä lähtien suljen veden pääkytkimestä aina, kun lähden lähikauppaa pidemmäs, mutta mistäpä minä tiedän, ehkä näin kuuluukin tehdä.

Oli mielenkiintoista lukea kertomus yhden lapsen äidistä, joka tulee toista kertaa äidiksi vieraassa maassa, ja minkälaisen itsetutkiskelun eteen sitä voi joutuakaan, jo valmiina äitinä. Kipukohdat ovat erit kuin ensimmäisen lapsensa kanssa vanhemmuutta opettelevalla, vaikka asetelma muuten olisi sama. Jään mielenkiinnolla odottamaan tulevia teoksia! Mamuäidin problematiikka tuskin loppui esikoulun ovelle.

Olen joutunut perustelemaan valtavirrasta poikkeavia valintojani ponnekkaammin kuin koto-Suomessa olisin joutunut, vaikka sitten vain itselleni. En ole Helenan tavoin hakenut oppia suomalaiseen äitiyteen neuvolasta, enkä ole koskaan oikein kunnolla päässyt äitiysasioista puhumaan ystävieni kanssa, enkä ollut seuraamassa, kun ystävistäni tuli äitejä. En oikein tiennyt miten suomalaisesta naisesta tulee äiti. Sen sijaan kävin naistentautien erikoislääkärien vastaanotoilla Unkarissa ja Saksassa ja äitiyden alkumetrit  ihmettelin jokseenkin kielitaidottomana saksalaista äiteyttä, joka monestakaan syystä ei ollut minulle lainkaan luonteva rooli.

Ystäväpiirissämme kiertävä klassikko,
joka kaivetaan esille epätoivon hetkinä.
Onkohan tätä käännetty suomesksi?
Oli toki mukavaa olla raskaana maassa, jossa odottavat äidit pääsevät aina bussissa ja metrossa istumaan sekä työpaikkaruokalassa isomman annoksen, mutta hieman rasittavampa oli se, että tuntemattomatkin tarjosivat apua kauppakassien kanssa eikä punttisalilla olisi enää saanut rehkiä, saati sitten oli asiaa uimahallin saunaan. Lisäksi lähes jokainen halusi varmistella, että poika on tulossa ja ainoa sallittu liikuntamuoto tuntui olevan äitiysjooga, jossa olisi yhtäkkiä pitänyt saada suora yhteys vatsanseudun valloittaneeseen ihmisenalkuun. Vastasyntyneen kanssa ei puolestaan olisi saanut lähteä kovinkaan kauas kotoa, koska lapsivuodeaika piti viettää vuoteessa eikä saanut stressata itseään minkäänlaisilla asioilla - ei fyysisillä, ei psyykkisillä. Hämmästyneenä kuuntelin suomalaisten ystävieni kertomuksia terveydenhoitajista, jotka passittivat heidät punttisalille lähes suoraan lapsivuodeosasastolta.

Aivan tavallisimmat suomalaiset tukiverkot ovat minulta puuttuneet, vaikka muutaman suomalaisen äitikaverin olen matkan varrelta löytänyt. Yhdessä on ollut hauska naureskella sekä suomalaisille että saksalaisille äideille - jotka kyllä näyttävät aika samanlaisilta sadetakkeineen, -saappaineen ja suurine lastenvaunuineen, mutta ulkonäkö voi harhauttaa luulemaan, että ajatusmaailmat olisivat myös samanlaiset. Muiden ulkosuomalaisten kanssa on helpompi nauraa  kulttuurikommelluksia ja -ihmetyksiä, vaikka nauru taitaa huumorin sijaan olla enemmänkin terapeuttista laadultaan.

Suomikulisseissa on helpompi olla suomalainen äiti. Siksi pystytin itsellenikin sellaiset.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti