Blogimatka Luxemburgiin

Tämä kummallisen kammottava vuosi alkoi meillä jo varsin jännissä merkeissä. Minulla oli vuorossa viimeinen opintoihin kuuluva harjoittelu ja lapsella eskarikuukausi kotikulmillani Lounais-Suomessa.  Tarkoitus oli myös harjoitella luistelua, hiihtämistä sekä peuhailla lumessa tammikuun paukkupakkasissa. Tekojäälle pääsimme ja luistelu alkoi sujuakin ihan kivasti meiltä molemmilta, mutta kaikki muu talvipuuhailu jäi ikävä kyllä haaveeksi lumen puutteen takia.

Kotiutumisen erävoitto

Maanantai oli varsin jännittävä päivä. Napero oli kutsuttu ensimmäistä kertaa kyläilemään ihan ilman meitä. Mukaan olisi toki saanut mennä, jos olisimme niin halunneet. Päiväkotikaverin äiti lupasi lisäksi noukkia molemmat kotimatkalla mukaansa, joten meitä ei tarvittu edes kyydittäjiksi. Kotiinhakuaika jätettiin auki, mutta oletin, että kyläluudan saa hakea takaisin viiden ja kuuden välillä.

Mitä meille kuuluu?

Koska kulunut vuosi on ollut aika haipakkaa, ei ole ollut paljon aikaa kirjoitella tänne blogiinkaan. Tässä siis kevään kuulumiset pikapyrähdyksenä!

Alkuvuonna oli koulussa vähemmän opetusta, enemmän käytännön harjoittelua. Arjessa tämä tarkoitti vähemmän istuskelua tunneilla, enemmän istuskelua koneen ääressä terapiasuunnitelmia hioen. Oli muuten aikaavievää hommaa, koska en ole aikaisemmin niin pitkiä sepustuksia saksaksi kirjoitellut, vaan saksankieliset naputteluni ovat olleet noin tekstiviestin mittaisia.

Takaisin koulunpenkille

Viime kesänä pyöri päässäni monia kysymyksiä. Olin jännän äärellä: Mihin kaikkeen tarvii varautua, jos alkaa opiskella uudessa maassa? Mitä kaikkea joutuu opettelemaan uudestaan, kun koulun penkkiä on viimeksi kulutellut lähes vuosikymmen sitten? Sain kaikkien yllätykseksi koulupaikan ja piti miettiä, onko järkeä hankkia uusi pätevyys ja pystyykö vanhakin vielä oppimaan uuden ammatin. Totta kai oppiminen aina kannattaa, erityisesti aikuisella iällä!