torstai 8. joulukuuta 2016

Terveisiä Suomesta

Kuukauden blogihiljaisuuden jälkeen on aiheellista kirjoittaa postaus muutosta – tai oikeastaan muutoista. Loppukesän salamyhkäisestä Suomen-reissusta lähtien olemme nimittäin tehneet mökkikauppoja. Elokuinen pikapyrähdys piti tehdä, jotta saimme avattua asiakkuuden  suomalaisessa pankissa. Matkaa seurasi lyhyt tarjoustenvaihto, kunnes myyjä lopulta hyväksyi vastatarjouksemme.  Meillä ei kuitenkaan ollut heti aikaa lentää Suomeen kauppakirjoja allekirjoittamaan, koska mies halusi säästää lomanrippeet työsuhteen loppuun, jolloin olisi tarkoitus muuttaa, juhlia ja aloitella monenmoista uutta. Sovimme siis kauppapäivän marraskuulle, ja samalla saimme muutaman kuukauden aikaa sulatella ajatusta omasta mökistä.

Mökkihaaveita meillä on ollut jo pitkään, mutta ei kunnon syytä toteuttaa niitä. Viimeisimmän muuton varmistuessa ajatus paluumuutosta kuitenkin siirtyi sen verran kauas tulevaisuuteen, jos sinnekään, että päätimme alkaa uhkarohkeiksi ja hommata nyt viimeinkin perheellemme päämajan.

Mökin löysimme kotikonnuiltani. Itse asiassa niin läheltä kotikontuja, että pimeällä voi joskus nähdä pilkahduksen mummolan pihavaloista. Yksin tuskin olisin päätynyt ostamaan vanhempieni naapuritaloa, mutta mies rakastui paikkaan ensi vilkaisusta – ja nyt perheellisenä (ulkosuomalaisena)  arvostan omien vanhempien läheisyyttä entistä enemmän, joten ei minusta ollut ideaa vastustamaan. Eipähän ainakaan tullut ostettua sikaa säkissä. Tiedän tasan tarkkaan, miten paljon täällä tuulee minäkin vuodenaikana ja miten leuto talvi merenrannalla on. Lunta täällä saa usein odotella pitkälle tammikuulle (vaikka muutama kilometri mantereen suuntaan lumi peittää maan viikkoja ellei kuukausia ennen) ja lokakuun myrskyituulissa tuulee niin, että tukka lähtee.

Marraskuun puolivälissä vietimme vajaan viikon uudessa Saksan kodissa. Tarkoitus oli purkaa muuttolaatikot ja järjestellä käytännön asioita sellaiselle mallille, että tammikuun arkeenpaluu sujuisi mutkattomasti. Loppukuusta sitten lensimme Suomeen mökkikaupoille.



Mitä ehdimme Saksassa tehdä vajaassa viikossa? Tynkäviikosta uudessa kodissa muuttolaatikoiden keskellä jäi sellainen olo, ettemme olisi ehtineet paljoakaan, koska olimme koko perhe kipeinä. Pojat olivat muuttoviikon toipilaina, minulla taas kuume alkoi nousta, kun muuttomiehet kantoivat laatikoita sisään. Muuttopäivänä kiersin maanisesti asuntoa toppavaatteet päällä etsien avonaisia ovia ja ikkunoita, joita huonekalujen kanssa hikoilevat muuttomiehet availivat raikkaan tuulahduksen toivossa. Pari seuraavaa päivää tein vain pakolliset, joten suurin osa laatikoista odottamaan jäi tammikuista paluutamme.

Byrokratiaa ehdimme tosin jo selvitellä ja hoitaa. Ehdimme jo ilmottautua uuden kotikaupunkimme asukeiksi sekä vierailla parissa päiväkodissa. Mukava ja valoisa päiväkoti löytyi miehen työmatkan varrelta, ja koska he lupailivat kita-paikkaa elokuuksi, valitsimme tämän. En tosin vielä tiedä, miten pääsen päiväkodille hakemaan lasta. Tarha nimittäin sijaitsee kukkulalla, jolle nousua on liki kaksi kilometriä. Tarvitsen joko sähköpyörän tai tosi timmit reidet – mielellään heti. Kovin pitkiä hoitopäiviä eivät meille ensi alkuun luvanneet, mutta sen verran kuitenkin, että ehdin itsekin töiden pariin. Mikäli työpäivät osoittautuivat liian lyhyiksi, täytyy miettiä muita ratkaisuja elokuulle asti.

Miltä Saksaan muutto tuntui?


Oli hassua yhtäkkiä, että meidän kolmen salakieli olikin ympäristökieli, ja vaikka uuden ympäristön hullutuksia olisi kuinka halunnut kommentoida, piti ne ensin siivilöidä jonkinmoisen suodattimen läpi – koska kaikki ymmärtäisivät. Täytyy alkaa panostaa miehen suomeen. Sokkihoitoa tarjosi myös lähimarketti, josta ei einesruokia löytynyt etsimälläkään – varsin laajasta valikoimasta huolimatta. Keittiömme saapuu vasta loppuvuodesta, joten einesten puutteessa tutustuimme lähistön ravintolatarjontaan. Neljäntenä päivänä löysin lähimarketista tuorepastaa, jota lämmitin illalliseksi tomattikastikkeen kera mikrossa. Ostinpa hätävaraksi tölkin raviolia tomaattikastikkeessa, mutta sitä en vielä joutunut avaamaan. Tynkäviikon keittiö oli siis aika askeettinen (mikro+kahvinkeitin-yhdistelmä). Muuton myötä sitä aina hetkeksi palaa perusasoiden pariin. Tällä kertaa vähän tuntuvammin.

Alkuun myös hieman ahdisti vaihtaa ajokaistaa. Siis siirtyä ajamaan (ja kävelemään) oikealle puolelle. Ajaminen jostain syystä oli helpompi vaihtaa takaisin oikealle, kävely taitaa toimia omalla automatiikallaan, joten huomasinkin monesti törmäileväni vastaantulijoihin. Vuokra-autoa hakiessa  sainkin hyvät naurut, koska mies pyysi autolle alennetun omavastuun. Myönnettäköön että olimme juuri laskeutuneet mantereelle ja uuteen orientoituminen oli vielä haussa.

Byrokratian kiemuroihin en vielä jaksa mennä, mutta sen verran voin todeta, että onneksi muutimme pienelle paikkakunnalle. Kaikki virkailijat, joiden kanssa tähän mennessä olimme tekemisissä olivat ihan mukavia ja valmiita joustamaan tarpeen tullen. Toisin sanoen ulkomaalaisuudestani ei koitunut kovin monta ryppyä kenenkään otsalle. Isommassa kaupungissa tuskin olisimme saaneet näin paljon aikaan muutamassa päivässä. Kokemukseni mukaan metropolien byrokraateilla on joskus aika kovat ennakkoasenteet ulkomaalaisia kohtaan.

Nyt lomaillaan ensi vuoteen asti, ja sitten lennetään takaisin Saksan kotiin ja aloitetaan uusi arki. Tai lomaillaan ja lomaillaan, mutta ainakin ollaan mökillä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti