torstai 17. syyskuuta 2015

Kovaa ja korkealta


Juniori on varsin mieltynyt musiikkiin. Ensimmäisinä viikkoina tietysti lauloimme paljon tuutulauluja. Äänen käheydyttyä jatkettiin sähkömusiikilla. Musiikki–vilkkuvalot-yhdistelmä oli ja on takuuvarma viihdyke parista kuukaudesta aina nykypäiviin asti. Nyttemmin lapsi on alkanut laulaa myös itse ja hänellä on lempilauluja, joita hän alkaa laulaa ja haluaa muiden liittyvän lauluun.

Eräs lapsen lempilauluista tällä hetkellä on englanninkielinen onnittelulaulu Happy birthday to you... Miksi? Ei hajuakaan. Tai siis sen verran, että tämä on useinmiten käytössä Saksassa nuorempien ihmisten keskuudessa onnittelulauluna. Lapsi ei tästä kuitenkaan voi mitään ymmärtää, koska hän ei vielä englantia osaa ja lisäksi syntymäpäivän käsite lienee vielä vähän hämärän peitossa. Mistä siis mieltymys? Äänteistä, melodiasta vai onko laululla jonkinlainen uutuusarvo? Käsittääkseni hän kuuli sen ensimmäistä kertaa pari viikkoa sitten. 

Lapsi lauleskelee paljon itsekseenkin ja jos ei laula ainakin höpöttää. Hoitotädin mukaan "Er ist immer zu hören" elikäs hänet kuulee kyllä aina. Suuremmalla leikkikentällä tästä on vain hyötyä: häntä tarvitsee harvemmin lähteä etsimään. 

Uskon, että puheliaisuus kumpuaa ekstrovertistä luonteesta. Ekstroverttihän usein kuvaillaan juuri puheliaaksi, vaikka ne eivät synonyymeja olekaan. Ekstrovertti suuntaa huomionsa muihin ihmisiin ja saa energiaa kanssakäymisestä. Introvertti on ekstovertin vastakohta, ja hänen huomionsa kiinnittyy asioihin ja esineisiin ja sosiaaliset tilanteet enemminkin kuluttavat hänen energiaansa (katso lisää persoonallisuuden big five'sta googlesta). Reseptiivinen taas on psykologien sana ihmiselle, johon saa helposti kontaktin. Olen diagnosoinut juniorin varsin reseptiiviseksi ekstrovertiksi. Sitä vain en tiedä, mistä nämä piirteet on peritty.

Vauva-aikana hänellä oli varsinkin metrossa ja junassa pakottava tarve saada viereisten kanssamatkustajien huomio. Lallattelu, jokeltelu, päristely – kaikki keinot käytössä. Sain useamman kerran kuulla, miten parin pysäkinvälin jälkeen koko vaunun huomio siityi häneen hiljaisempian aamupäivän tunteina. Ruuhka-aikaan hänellä oli tapana kiskoa älypuhelimeensa keskittyneitä työmatkalaisia hihasta, kunnes katse siirtyi häneen. Poikkeuksetta tämä otettiin vastaan hyvin, olihan kyse vauvasta.


Metromatkailu on äidillekin rentouttavampaa kuin ekstrovertin sulkeimen auton takapenkille.

Viime päivinä olen miettinyt miten tämä puheliaisuus näkyy hänen persoonallisuudessaan ja elämässään taaperoajan jälkeen. Jatkuva höpöttely ja puhuminen kun eivät sovi joka paikkaan. Onko hän koulussa se, jota opettaja joutuu ojentamaan hiljaiseksi kerta toisensa jälkeen vai sopeutuuko hän ympäristön sääntöihin ja jatkuva höpötys loppuu tai ainakin vähenee? Aika näyttää. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti