tiistai 27. lokakuuta 2015

Vauva-ajan kaksikielisyydestä

Monet ovat varmasti kuulleet toisen vauvan reagoivan eri tavoin eri kieliin, tai lähinnä eri tavoin äidinkieleen ja vieraaseen kieleen. Vastasyntyneen reaktioita tarkastellaan aivovasteista, kun taas taaperoiden reaktioita tarkastellaan vaikka päänkääntökokeessa (head turning test). Itse en ole tällaisiin tutkimuksiin pintaraapaisua syvemmin tutustunut, mutta pari kertaa olen kuunnellut esitelmän aiheesta ja lukenut muutaman tieteellisen artikkelin abstraktin. 

Kerronkin nyt omista kokemuksistani äidin näkökulmasta.

Ensin vauva-aikaa edeltävään aikaan, vaikka jollakulla tämäkin on jo vauva-aikaa: Seitsemännnen raskauskuukauden aikana tehdyssä ultrassa ultraajatohtori yritti saada junioria kääntymään 3d-kasvokuvaa varten. Yritykset olivat tehottomia ja keskustelimme samalla paljon unkariksi, asuin tuolloin vielä Unkarissa. Tohtori pyysi minua puhuttelemaan vauvaa suomeksi. Tottelin, ja suomea kuultuaan alkoi pienissä jäsenissä näkyä liikettä ja pää kierähti äänen suuntaan. En ollut uskoa silmiäni! Puhuin kuitenkin päivittäin usemapaa kieltä, ja kaikkia mielestäni varsin sujuvasti. Miksi vauva oli niin kiintynyt suomenkieliseen puheeseeni? Tätä en osannut heti ymmärtää, vaikka se äidinkieleni olikin.

Vatsan peitteet suodattavat puhetta aika hyvin, mutta rytmi ja intonaatio, eli kielen peruspiirteet vauva kuulee. Lisäksi tietysti kuuluu ruuansulatusäänet sekä sydämen rytmi jatkuvana mökänä. Eri äänteitä, eli vokaaleja ja konsonantteja, vauva ei mahaan kuule. Tämän takia suositellaan laulamaan vauvalle. Rytmi läpäisee mahan ja laulu tulee vauvalle tutuksi, kunhan sitä lauletaan useamman kerran.

Muutama kuukausi syntymän jälkeen tarkkasilmäinen kummitäti huomasi lapsen reagoivan ääneeni vain, kun puhuin suomea. Saksaksi minua ei siis ollut olemassa. Tämän hän huomasi parin kuukauden ikäisen vauvan käytöksestä, siis kääntyilystä ja katseen kohdistamisesta. Mitäpä senikäinen nyt muuta osaa. Itsekin aloin asiaan kiinnittää huomiota, mutta ehkäpä symbioositilamme sokaisi minua jonkin verran, enkä kovin suuria eroja huomannut. Totesin kuitenkin, että vauva harvemmin katseli minua, kun puhuin saksaa tai englantia. Useammin katse kääntyi minua kohti, kun puhuin suomea, ei kuitenkaan aina. 

Ajan myötä reagointi toki muuttui, ja pikku hiljaa aloin olla vauvalle myös muilla kielillä. Sanotaan, että vauva ei opi kieliä, vaan erilaisia tapoja kommunikoida. Tätä käsittelin jo hieman edellisessä postauksessani, sieltä voi käydä lukemassa lisää kielen omaksumisesta. Vauva, tai lapsi, ei siis välitä niinkään kenen kanssa mitäkin kieltä puhutaan (ennen kuin hän oppii kielen käsitteen), vaan siitä miten puhutaan. Esimerkkinä vaikka tilanne, jossa lapsi näkee linnun: jos hän on äidin seurassa, hän sanoo lintu (tai ainakin jotain sinne päin) mutta jos hän on isän seurassa hän sanoo piip fogel (näin hän on isoisältä oppinut) jos molemmat ovat paikalla, vauvamme saattaa sanoa lintu piip fogel saadakseen varmasti viestinsä perille. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti