SOCIAL MEDIA

perjantai 29. huhtikuuta 2016

Aikavyöhykkeen parempi puolisko

Tiesitkös, että valtakuntien kellot veivattiin näyttämään samaa aikaa, kun junaraiteet alkoivat yhdistää paikkakuntia? Kun junat alkoivat viedä ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen, tuli tärkeäksi tietää, mitä naapurikaupungissa tapahtui mihinkin aikaan: milloin juna tulee. Sitä ennen joka paikkakunnalla oli oma aika. 

Nykyisin nämä aika-asiat on järjestetty vieläkin jämptimmin, ja pallollemme on asetettu aikavyöhykkeet. Aikavyöhykkeen päällimmäinen tarkoitus on aivan sama kuin valtakunnallisella ajalla, siis varmistaa että asiat tapahtuu joka paikassa jämptisti samaan aikaan, mutta taustalla on myös monia aatteita, bisnestä ja politiikkaa. Aikavyöhyke kertoo maantieteellisestä asemasta mutta myös siitä kenen joukossa seisotaan ja kenen kanssa tehdään kauppaa.

Aikavyöhykkeet asetettiin noin puolitoista vuosisataa sitten, ja sen ajan järjestyksen mukaan Britanniasta tuli kaiken keskipiste. Greenwich on aikavyöhykkeiden nollapiste paristakin syystä: Brittien tuonaikaisen maailmankaupan mahtiaseman sekä Greenwichin tutkimusaseman luotettavuuden takia. Kuten arvata saattaa, kaikki eivät tätä systeemiä heti alkaneet seurata, mutta muutaman vyosikymmenen jälkeen olivat kaikki jo samassa systeemissä.

Minne optimaalisin aamuaurinko osuu?

Poliittisilla aikavyöhykkeillä on tunnettuja lieveilmiöitä: Ainakin ahvenanmaalaiset ja espanjalaiset valittavat aikavyöhykkeestään. Ahvenanmaalaiset haluaisivat samaan aikaan liikekumppaniensa, ruotsalaisten, kanssa, ja espanjalaiset ovat kyllästyneitä liikekumppaniensa aikavyöhykkeeseen ja haluaisivat siirtyä tunnin taaksepäin: herätä kun aurinko nousee ja niin edespäin. Tämän lisäksi meillä kaikilla tapana on valittaa talviajasta, viimeistään perheellistyessämme. 

Asuimme miehen kanssa muutama vuosi sitten keskisen Keski-Euroopan aikavyöhykkeen ääripäissä: mies lännessä, minä idässä. Pitkien työpäivien takia tapanamme oli soitella toisillemme jo aamuisin. Siinä missä minä heräsin verhojen välistä pilkottavaan aurinkoon ja lintujen lauluun, mies heräsi sysipimeässä ja näki pilkahduksen aurinkosta (jos näki) vasta työmatkalla. Itälänsi-ulottuvuuden lisäksi hän asui minua pohjoisempana, joten talviaikaan ero aamuissamme oli vielä suurempi. Parhaani mukaan yritin piristää väsynyttä juttukumppaniani, mutta tulokset jäivät varsin vaatimattomiksi.

Talven korvilla suuntasimmekin aina viikoksi etelämmäs d-vitamiinia tankkaamaan ja luitamme lämmittelemään, vaikka minun mieleni olisi tehnyt päästä syysmyrskyisen meren rannalle pohjoiseen.

Voi noita islantilaisia. Onkohan siellä aurinkoa laisinkaan?




Lähetä kommentti