perjantai 19. elokuuta 2016

Supernopea Suomen-reissu

Viime viikolla huomasimme hämmästyneinä, että meidän täytyy pika-pikaa pyrähtää Suomeen näyttämään henkkareita oikoaksemme pari byrokraattista ryppyä. Pari päivää ehdin tuhlata ajatellen, että eihän rakas Suomeni nyt näin byrokraattinen ole ja kohta he tulevat vähän vastaan, ja lopulta riittää että lähettämme kopiot henkkareista sähköpostilla. Ei, eivät tulleet. Eivät sitten laisinkaan, vaan sama jankkaus tunnistautumisesta jatkui. Piti siis kaivaa kalenterit esille ja alkaa katsella lentoja sillä silmällä.

Mies vilkaisi työkalenteriin, jossa oli seuraavalla viikolla sattumalta yksi tavallista rauhallisempi päivä. Kun Saksan isovanhemmatkin olivat sopivasti kylässä, saimme varattua 16-tuntisen pikareissun kahdelle muutaman päivän päähän. Emme tällä kertaa pystyneet venyttämään Suomen-reissua kummastakaan päästä, koska vierashuoneen valloittajat vaihtuivat eilen isovanhemmista ystäviin. Seuraava viikonloppu ilman vieraita ja vierailuja olisi vasta syyskuun puolella, joten matkaan oli siis lähdettävä hetimiten.

Iltakoneessa matkalla Suomeen kannattaa istua vasemmalla niin näkee pitkän
auringonlaskun ja pääsee hetkeksi satumaisiin lomatunnelmiin.

Illan viimeinen kone Helsinkiin, iltapäivällä takaisin Lontooseen


Kunnon keski-eurooppalaisina kopioimme mukaan pinon virallisia asiakirjoja ja varmistimme, että mukaan tulivat myös kaikki passit ja henkilökortit. Edellispäivänä sitten suuntasimme illan viimeisellä koneella kauas pohjoiseen. Viiden tunnin ja 150 euron yöunien (joihin ei kuulunut edes aamupalaa) jälkeen suuntasimme aamulla henkilöpaperien tarkistuksen kautta takaisin lentokentälle ja alkuiltapäivän koneella koti-Lontooseen vieraitamme tervehtimään. 

Se iski vasta kotimatkalla Piccailly-linjan maanalaisessa, kun lentokentältä lähtenyt tyhjä metrovaunu alkoi pikku hiljaa täyttyä kotimatkalaisista. Hammersmithissa loppuivat istumapaikat, Covent Gardenissa seisoskelijatkin alkoivat nojailla tahtomatta toisiinsa.

Se ulkosuomalaiselle niin tuttu tunne. Hieman tyhjä olo mutta jokin päässä surraa ylikierroksilla, ja päässä pyörii vain pari toistuvaa ajatusta, joista ei kummastakaan saa oikein kiinni. Onneksi oli kotona vastassa ystäviä sekä yli-innokas napero, joten haikeus ehti oikeastaan unohtua ennen kuin se kunnolla alkoikaan.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti