keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Välitilassa

Takana on muutama kuukausi oleskelua miehen kotimaassa ilman perheen paikallisjäsentä, miestä. Etukäteen en tätä edes ajatellut, mutta elämme täällä juniorin kanssa omituisessa lähtökuplassa. Mitä se tarkoittaa? Ensin kuitenkin vähän taustaa: olemme siis muuttamassa viimeistään muutaman kuukauden päästä uuteen maahan. Rutiinimme täällä nykyisessä asuinpaikassa ovat jo varsin vakiintuneet: työ- ja hoitokuviot, harrastukset ja ystävät, joita näemme viikottain, joskus päivittäin. Kotiin on lähtökuplan sisälle viime kuukausien aikana kehkeytynyt myös oma kielellinen kuplamme: junnu on alkanut puhua kotosalla enemmän suomea, koska sitä hän siellä myös enemmän kuulee viikonloppuja lukuunottamatta. Esimakua tulevasta. Hoitopaikassa hän toki altistuu ja puhuu enemmistökieltä, että ei se ihan kokonaan uuvu arkipäivistä.

Huomaan konservatiivistuneeni: Ei tule aloitettua uusia harrastuksia toisten mutsien juostessa kaikenlaisissa uusissa leikkiringeissä ja taaperojumpissa. Ei myöskään tule enää poikettua kahta korttelia kotimatkalta, jotta löytäisi kotimatkalla uuden hauskan leikkipaikan. Harvemmin huomaan enää juttelevani uusille potentiaalisille tuttavuuksille lasten leikkipaikoilla, tai ainakaan en aloita keskustelua.  Yhteydenpito hyvänpäiväntuttuihin jäi jo syksyn korvilla. Lähinnä vietän tämän ajan pohdiskellen, mitä tarvitsee kellarista vielä pakata pois ennen muuttoa ja mihin senkin voisi viedä, kierrätyskeskukseen, avustusjärjestölle vai myydäkö nettikirpparilla. Parvekekukatkin jäivät istuttamatta, törkkäsin ne noin vain muovikuorineen multaan kuokan puutteessa. Lisäksi tarvitsee jatkuvasti selvitellä asunmis- ja työmahdollisuuksia uudella maalla, joten nämäkin pyörivät jo paljon päässä. Tunnistan tämän kuvion hyvin aikaisempia muuttoja edeltäneestä ajasta.

Myynnissä olisi muun muassa lähes tuliterä mehulinko,
jonka ostimme toissakotiin, kun piti hävittää 50 kiloa viinirypäleitä
terassilta talvipakkasten tieltä.
Hyvää tuli, mutta tälle ei ole ollut sen jälkeen tarvetta.

Kaikkein kamalintahan muutossa on se, että muuttaessaan jättää entisille kotikonnuille ison palan sydäntään. On niin paljon ystäviä, kavereita, tuttuja ja hyvän päivän tuttuja. Lisäksi on rakkaat paikat ja tutut kulmat. Osaan ystävistä toki yhteys säilyy, toisiin ei katkea koskaan. Lähtiessä pääsee helpommalla, jos ystäviä on vähemmän. Vaikeaksi menee, jos hyvästeltäviä on laumoittain. Yhteyttä tuskin tulee pidettyä kovin tiiviisti kaikkien kanssa, vaikka some sen nykyisin mahdollistaa aivan ennenäkemättömän massa- tai yksityisemmän yhteydenpidon.

Lento uusille kulmille kestää pari tuntia, ja sitten pitää aloittaa uusi elämä. Etsiä lähikauppa, koska jääkaapissa ei ole mitään. Sitten seuraavina päivinä leipomo, vihannestori ja lihakauppa. Pitää keksiä, mistä voi ostaa ruuveja, liimaa, pattereita ja mistä saa kukkalannoitetta ja -multaa – ja sen kuokan. Viime vuosina tällaisten etsiskely on netin kattavuuden takia onneksi suuresti helpottunut. Kun käytännön ongelmat on jo melkein ehtinyt ratkoa, tarvitsee suunnata katse ihmisiin: kenet voisi löytää ja mistä? Vihaan rautakauppojen metsästystä, ihmisiin tutustumisesta pidän, kunhan mieli vain on ehtinyt toipua lähdön myötäisistä hyvästelyistä ja on valmis kohtaamaan uusia tuttavuuksia. 

Onneksi voin tällä kertaa varsin luottavaisin mielin sanoa, että nähdään sitten parin vuoden päästä taas. Lisäksi olemme päättäneet järjestää isot läksiäisjuhlat, ettei sitä kärsimysnäytelmää kestä viikkokausia. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti