keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Sairaana vieraalla maalla

Muutama viikko sitten alkoi yhdeksäs vuoteni ulkomailla. Näihin vuosiin on mahtunut nuha jos toinenkin ja kaikenlaista muuta kremppaa. Olenkin saanut monta mahdollisuutta tutustua aika monen EU-maan terveydenhuoltojärjestelmään. Toisiin pintapuolisesti, toisiin vähän kattavammin.

Useinmiten sairastaminen sujuu ongelmitta, kunhan tuntee maan tavat ja että mennäänkö omalääkärille vai mennäänkö suoraan erikoislääkärille terveyskeskukseen. Joka maassa ei omalääkärien vastaanotoilla ole mahdollisuutta laboratoriotesteihin tai sellaisia tarvitessaan pitää olla paikalla heti aamutuimaan. Lisäksi on hyvä tietää maksu- ja rekisteröitymiskäytännöt sekä kuinka kauan kannattaa varata aikaa jonottamiseen ja saako kaiken hoidettua kertalaakista vai pitääkö vaikkapa labrakäynti hoitaa jossain muualla tai jotenkin muuten.

Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa hoidettua kaikki samat vaivat, jotka kyseisen maan kansalaiset saavat ilmaiseksi hoidatettua. Kun sillä kirjautuu sisälle vastaanotolle tai sairaalaan, täytyy ainoastaan täyttää lisälappunen, jossa vakuuttaa, ettei tullut maahan oleskelemaan hoitoa saadakseen sekä matkapäivämäärät. Olen ollut työkuvioiden takia vakuutettuna jossain muualla kuin asuinmaassani useamman vuoden, ja olen käynyt muun muassa synnyttämässä eurooppalaisella sairaanhoitokortilla ihan ongelmitta. Lisäpapereita tarvittiin vasta kätilön kotikäynteihin sekä äidin kuntoutusjumppaan, joita ei katsottu akuuteiksi hoitotoimenpiteiksi. Enemmän selittämistä oli saksalaiselle lääkärille siinä, miksei äitiyslomaa voi kirjoittaa reseptillä, vaan sen sijaan tarvitsen kirjallisen lausunnon, että kävin lopputarkastuksessa ja että lopputarkastuksen lopputulemaa siihen ei tarvitse kirjoittaa.

Jonottamiseen meni vajaa kaksi tuntia, koska tohtori joutui kiireiselle kotikäynnille.
Joissain maissa sitä saa lastenlääkärin kotikäynnille, jos on lapsi kipeänä.

Ainoastaan pari kertaa olen joutunut ongelmiin eurooppalaisen kortin kanssa. Kerran olen mennyt lääkäriin ilman korttia ja kerran sairastanut maassa, jossa kaikki ulkomaalaiset maksavat hoitonsa käteisellä (hollantilaisen vastaanottovirkailijan kertomaa). Se miten näistä ongelmista on selvinnyt, on riippunut paikallisen kielen taidoista ja tuurista, mutta kertaakaan en ole ilman hoitoa jäänyt. Kerran lääkäri ei jaksanut miettiä, mistä kuittivihko löytyy ja minne rahani olisi laittanut, joten kirjoitti reseptini edellisen potilaan nimiin. Kerran päädyin maksamaan lääkärikäynnistä 20 euroa, jonka olisin voinut hakea Kelalta takaisin. Noh, kerran Kela kieltäytyi maksamasta yhden laskun, mutta se johtui kuulemma siitä, että apuvälineitä ei makseta. Tästä en kuitenkaan jäänyt mitään hampaankoloon, koska tiesin, että Suomessa en kyseisestä apuvälineestä olisi kuullutkaan.

Jos sairastaessa jokin menee mönkään, on isku vieraalla maalla aina vähän kovempi kuin kotimaassa, varsinkin jos asuu siellä ilman kämppiksiä tai perhettä  siis ilman tuki- ja apujoukkoja. Onhan yksin sairastaminen kurjaa kotimaassakin, mutta kotimaassa joutuu harvemmin parantelemaan itseään kotiinkuljetusruuilla tai selailemaan sanakirjaa ennen lääkärikäyntiä. Kaupassakäyntiapua ja yhteinen kieli hoitohenkilökunnan kanssa löytyy. 

Pariin otteeseen olen joutunut väärinkäsitysten pyörteisiin. Molemmat johtuivat jokseenkin puutteellisesta kieli- ja kulttuurisidonnaisista ihmistuntemuksesta, kuitenkin sillä erotuksella, että ensimmäisen tapauksen lääkäri taisi olla saanut tarpeekseen kielitaidottomista ulkomaalaisista (ja vaikka esitin asiani saksaksi) hän päätti antaa minulle opetuksen ja jättää lääkkeet antamatta. Tropin sijaan sain neuvoja kyseisen taudin ehkäisyyn, koko aanelosen saksaksi. Lääkärin mukaan puolisoni voi auttaa sen lukemisessa. Tätä ennen hän oli muun muassa tiedustellut, miksi olen Saksassa, jos en osaa puhua saksaa, ja vaikka vastasin saksaksi, että ihan hyvinhän tämä sujuu ja kiitos kysymästä, olen kyläilemässä poikaystäväni luona, oli lopputulema mikä oli. Sanomattakin selvää, että tapasimme uudestaan seuraavana aamuna kello kaksi minuuttia vaille kahdeksan, jolloin minulla oli vihainen poikaystäväni asianhoitajana. Toisella kerralla en vain ymmärtänyt, että toisinaan asioita pitää vaatimalla vaatia, vaan oli vain se vaatimaton suomalainen. Toisinaan vaatimattomuudesta kannattaa yrittää päästä eroon.

Joskus asioita taasen voi jouhevoittaa eksoottinen tausta. Unkarissa sain pariin otteeseenkin kuunnella innokaiden Kalevala-fanien tulkintoja ko. opuksen runoista, ja lähes kaikki lääkärikokemukset olivat erittäin mukavia, vaikka sairaalat ja lääkäreiden vastaanotot ovat aineellisesti katastrofaalisessa tilassa. Henkilökunta, siis tohtorit ja hoitsut, on erittäin asiantuntevaa ja useinmiten mukavia rahapulasta huolimatta. Monet julkisella sektorilla työskentelevät lääkärit odottavat kuitenkin huonojen palkkojen takia kiitollisuusmaksuja (lue lahjuksia), mutta on myös lääkäreitä, jotka kieltäytyvät sellaisia lainkaan ottamasta. Pidemmälle sairaalareissulle kannattaa siis valitettavasti varata aika tukko käteistä sekä pakata tavallisimmat hygieniatuotteet mukaan.

Tässä viime päivien tähti.
Pikku kakkosen nalle.
Ruutukaappauksen teki napero itse.

Eilen suuntasimme ensimmäistä kertaa täällä Lontoossa omalääkärillemme, joka löytyi hetken googlettelun jälkeen. Ensin rekisteröitymään, paria tuntia myöhemmin kipeää lasta näyttämään. Täytyy myöntää, että paikallisesta NHS:stä en ole kuullut paljon hyvää ja että itsekin ihmettelin, miksi en päässyt näyttämään lapsen tulehtuneita silmiä lääkärille ilman vuokrasopimusta ja rekisteröitymistä, mutta maassa maan tavalla, varsinkin kun tällä kertaa olen vakuutettu asuinmaassani. Parin tunnin odottelun jälkeen sain silmätippareseptin käteeni. Tässä välissä tohtori oli kuulemma käynyt kiireellisellä kotikäynnillä. Toiseksi ihmettelin, että miksi lapsen kanssa käydään yleislääkärillä, mutta sitten muistin, että niinhän se taitaa Suomessakin olla. On EU:ssa sellainenkin maa (ehkä useampia), jossa saa oman lastenlääkärin kotikäynnille, kun napero sairastaa, eikä tarvitse rakennella kauppakuitesta taloja kuumeisen lapsen kanssa tuntikaupalla vastaanoton odotusaulassa.

Apteekki oli onneksi odotustilan vieressä, joten lääkkeitä ei tarvinnut enää kaukaa hakea. Ja ne sai ilmaiseksi NHS:n piikkiin tai ainakaan kukaan ei alkanut rahaa pyydellä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti