SOCIAL MEDIA

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kotimaanmatkailua

Matka Suomeen oli tällä kertaa vähän liiankin helppo. Ehkäpä sain helpon matkan korvaukseksi viime kerran kenttäkatastrofista, mutta pelottaa jo, että mitä sitä paluumatkaksi järjestyykään.

Mies saattoi meidät Piccadilly-linjan metroon aamuruuhkassa. Tunnin istuskelun, josta eka puolisko pelattiin Ekapeliä ja loppumatka kyseltiin joko ollaan perillä, saavuimme kentälle. Laukku hihnalle ja turvatarkastukseen. Ostimme vielä heinäkuun synttärinaisille suklaata ja syksymmällä syntyvälle pienelle synttärilahjan (jota siis en saksalaistuneena voinut vielä antaa, vaan täytyy odotella syntymäpäivään, ja näin lahja jäi jemmaan tulevalle kummitädille). Ehdimme vielä juuri ja juuri kävellä portille, kun matkustajia alkoi nousta koneeseen. Enpä ollutkaan huomannut aikaisemmin, että yli kaksivuotiaan kanssa ei enää pääse koneeseen ensimmäisten joukossa. Lapsi alkoi olla jo vähän väsynyt, joten sain hyvän käsitreenin ennen parin tunnin istuskelua.

Airbus 350:llä Lontoosta Helsinkiin

Matka taittuikin sitten Finnairin lähes upouudella Airbus 350:lla. Kävi tuplatuuri, koska metrinen matkustaja nukahti heti nousun jälkeen, ja sain nauttia Adelen konsertista mustikkamehun kera omassa rauhassani. Perillä Helsingissä juuri päiväuniltaan herännyt metrinen oli vielä niin väsynyt, että sain kantaa hänet koneelta passintarkastukseen. Matka portilta maahanmuuttoon oli sen verran pitkä, että ehdin mielessäni kirota kaikki kentän porttityöntekijät aika kauas - matkan varrella ei ollut yhtään lastenvaunua. Sain siis päivän toisen käsitreenin.

Aikaisemmista kerroista viisastuneena oli mukana syntymätodistuksen lisäksi matkustuslupa lapsen isältä sekä kopio hänen henkkaristaan. Olimme matkustaneet Hampurin ja Lontoon väliä jo pari kertaa, kun kerran Hampurista lähtiessämme tullivirkailija pyysi toisen huoltajan lupalappua. Koska sellaista ei ollut, päätti hän tiedustella tuolloin vajaa kaksivuotiaalta, missä isä on. Napero vastasi in Hamburg, joten virkalija jatkoi kyselyään utelemalla, kuka siellä Lontoossa sitten on. Tähän lapsi alkoi luetella Oma, Opa sekä muiden sukulaisten nimiä. Yritin pidättää nauruani, kunnes kauhistuksekseni huomasin, että virkailija uskoi lasta ja luuli minun kidnappaavan naperon ulkomaille isovanhempien luo tai minne lie. Aloimme hänen pyynnöstään soittaa toiselle huoltajalle, jonka tiesin istuvan koko päivän kokouksissa ja että sellaisissa harvemmin vastataan puolison puheluihin. Tullivirkailija kuitenkin kuunteli vastaajatervehdyksen, jossa puhui samanniminen henkilö kuin syntymätodistuksessa mainittiin, ja koska soittelimme brittiläiseen numeroon, uskoi hän meidän olevan matkalla lapsen isän luo ja päästi meidät matkaan. Schengen-alueen ulkopuolelle lähtiessä kannattaa käydä läpi, mitä matkustusasiakirjoja lapsen kanssa tarvitsee. Itse olin tyhmä, enkä edes ajatellut asiaa. Virkailija olisi tosiaan voinut pysäyttää matkamme kentälle.



Vielä kuitenkin takaisin Helsinki-Vantaalle. Miten on niin vaikeaa arvioida, että iltapäivällä saapuvassa isossa lentokoneessa on ehkä pari väsynyttä pientä matkustajaa ja tuoda portille parit lentokonettärattaat? En ole ollut kentällä töissä, mutta ehkäpä tällaiset arvioinnit on vaikea tehdä ja kärryt hankala tai jopa kiellettyä tuoda portille, mutta niin ne vain helpottaisivat yksin matkustavien vanhempien matkantekoa. Olen useammin huomannut, että Helsinki-Vantaalla on hankalaa saada hyvää palvelua lapsen kanssa. Kerran yritin pyytää, että pääsisin lapsen ja matkarattaiden kanssa hissillä alakerroksen bussinodotusaulaan. Ei käynyt, koska hissi oli kuulemma niin kaukana ja portaisiin olisi tyytyminen unisen vauvan kanssa. Kumma vain, että juuri edellämme boardannut hissille saatettu liikuntarajoitteinen oli portilla ennen meitä. Ehkäpä hän vain sattui olemaan erityisen nopea niiden kainalosauvojensa kanssa iästään huolimatta.

Useamman kerran mennessämme vauvan kanssa loungeen jatkolentoa odottelemaan ovat vastaanottovirkailijat tuhahdelleet tai pyöritelleet silmiään, kun olen kysellyt jotain lapseen liittyvää, kuten että missä olisi rauhallisempi soppi kävelyä harjoittelevalle lapselle tms. Ni-in. Valitettavasti joillakin kultapossukerholaisilla on lapsia ja kerran pari vuodessa matkustavat niiden kanssa ja silloin räkänokat tulevat sotkemaan desinerimööbelit ja -matot. Mutta omahan se on ongelma, että lapsen on hankkinut. Mitä siinä nyt apuja toisilta tarvii pyydellä. Harmittaa vain, että kentällä on muitakin kuin suomalaisia, ja kuvittelisin että em. kaltaisissa asiakaspalvelutilanteissa kulttuurit törmäilevät.

Junalla lentokentältä Turkuun

Matkalaukun tultua etsimme juna-aseman, jonne sinnekin sai hetken vielä kävellä, ja hyppäsimme junaan. Olin etukäteen ostanut netistä alelipun kentältä Turkuun kympillä, ja hintaan kuului paikallisjunakin. Lipunostolomakkeeseen laitoin Suomen numeron puuttuessa perheenjäsenen numeron ja tulostin paperilipun mukaan. Vaihdoimme junaa Pasilassa, ja loppumatkan napero sai leikkiä leikkivaunussa ikätoveriensa kera, jotka olivat aika hiljaisia, kuten vanhempansakin. Aikaisemmilla reissuilla olemme ottaneet Helsingistä jatkolennon Turkuun, mutta lentokenttäjunaradan valmistuttua päätin testata, olisiko matka näin vähän helpompi. Vähemmän tylsiä odotteluja, enemmän leikkimahdollisuuksia ja penkkejä. Yllätyksekseni loppumatka sujui kuin leikkiä vain. Turusta matka jatkui autokyydissä vielä pari tuntia. Yhteensä matkasimme siis 12 tuntia, joka kyllä tuntui yllättävän lyhyeltä.

3 kommenttia :

  1. I feel you, Terhi! Ja hyvä pointti tuo lupalappu toiselta vanhemmalta, ensi kuussa tarvis sille. Pari päivää sitten puhuin miehellekin asiasta ja pitää muistaa tehdä valmiiksi. Tuo Helsinki-Vantaan (ja Suomen lentoasemien) hankaluus oli muuten meillekin arkipäivää viimeisellä Suomen reissulla. Rattaat pitää jättää jo check iniin eikä rattaita ole tarjolla missään. Kuopiossa tämä ei toki niin kamalaa ole koska matka portille on lyhyt, mutta kuitenkin. Dusseldorfissa on niin kätevä antaa rattaat vastan koneeseen noustessa - väitän muuten että tämä estää myös rattaiden hukkumsta matkalle! Raskaana ollessani lähdin Dusselista suomeen, minut vietiin turvatarkastuksessa läpivalaisun ohi. Toki oletin tämän olevan käytäntö, eihän minulla ollut muusta kokemusta. Noh, menin Helsingissä sitten turvasta läpi ja kysyin että voinko mennä turvatarkastuksen ohi niin sain lähinnä vittuilua osakseni. Miten se onkaan niin mahdotonta olla mukava ja selittää asia asiallisesti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyttemmin olen muuten huomannut, että lupalappu ilmeisesti tarvitsisi olla sen maan viranomaisilta, johon on menossa, eli jos vaikkapa menee Venäjälle niin sitten täytetään venäläinen lippu-lappu. Itse olen valistumattomana kuitenkin aina tulostanut ja täyttänyt mukaan sen maan lappusen, josta ollaan oltu lähdössä, mutta sitten sitä ei olekaan koskaan kysytty, joten en ole päässyt tositilanteessa testaamaan lappusiani.

      Poista