perjantai 18. joulukuuta 2015

Homma hoidossa

Monet vanhemmuusblogit raportoivat parhaillaan jälkikasvun lukuvuoden aikaansaannoksista. Helenan innoittamana aloin miettiä tätä juniorin näkökulmasta: mitä hän on tämän reilun puolen vuoden aikana hoitotädin luona oppinut? Sen voin tähän alkuun todeta, että suunnattoman määrän kaikenlaisia taitoja. Tässä vähän esimerkkejä.

Ilmauksia: Hän osaa pyytää lisää ruokaa, vettä, ihan mitä vain sujuvasti saksaksi. Hän osaa sanoa mikä on hänen (kotona tällaiseen ei yksinkertaisesti ole tarvetta). Koska saksa ei meillä oli kotona kovin paljon käytössä, osaan tarkasti sanoa, mitkä ilmaukset hän on oppinut hoitopaikassa, mitkä isovanhemmilla ja mitkä kotona. 

Lauluja: Hoitotädin luona laulettavat laulut noudattelevat kalenterivuoden kiertoa säntillisemmin kuin kotona laulettavat. Näin siis opin minäkin, tyhmä ulkkis, että mikä laulu milloinkin on ajankohtainen ja siinä samalla opin myös miksi. Täysin tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Juniorin muisti nimittäin paljastui viime viikolla pettämättömäksi. Hän alkoi laulaa viimeksi syksyllä kuulemiaan lastenlauluja  ja vielä molemmilla kielillä. Itse ihmettelin aluksi, miksi hän lauleskeli suomalaisen muskarin lauluja, joita hän on viimeksi kuullut syksyn korvilla. Hoitotädiltä kuulin samalla viikolla ihmettelyä saksalaisten lastenlaulujen suhteen. Eräiden päikkäreiden jälkeen oli kuulunut laterne, laterne, sonne, mond und sterne  syksyinen lyhtykulkueen laulu.

Jokaisen ulkosuomalaisen lapsiperheen unelmalahja.
Luultavammin on kyllä jo kirjahyllyssä.
Leikkejä: Heti ensimmäisen hoitoviikon jälkeen huomasin, että potkuauton ajotaidot olivat kehittyneet huimasti. Hän kun pistää kruisaillen lähes koko päivän leikkikentän lukuisilla potkuautoilla. Liukumäestä opittiin tulemaan yksin alas kesän aikana. Viime viikkojen aikan hän on oppinut ajamaan potkulaudalla. Joulupukki otti tästä vinkkiä. Motoristen taitojen lisäksi ovat kehittyneet sosiaaliset taidot. Hoitopaikassa hoitokaverien kanssa lelujen (ja ruuan) jakaminen ei aiheuta samanlaisia epätoivokohtauksia kuin muiden kavereiden kanssa. Tähän on varmasti monta syytä, mutta yhtä kaikki, sosiaalisuutta on opittu, vaikka sitä ei ihan joka tilanteessa sovelleta.

Kotikulmien suosikkimenopeli, ainakin heti fillarin jälkeen.
Varmasti hän olisi osan näistä oppinut myös kotona, mutta olen erittäin tyytyväinen, että hänen oli mahdollista oppia monenmoisia taitoja myös kodin ulkopuolella. Osa-aikainen hoito on täällä entisen Länsi-Saksan alueella enemmän sääntö kuin poikkeus. Tarjolla on enemmän osa-aikaisia paikkoja ja niitä myös käytetään työstatukseen katsomatta. Kokopäivähoitopaikka voi olla vaikea löytää, mutta kovin moni taaperon äiti ei sellaista haekaan, vaan lapselliset naiset työskentelevät osa-aikaisesti, jos työskentelevät.

Taaperot laitetaan hoitoon toisen elinvuoden aikana (ainakin omassa lähipiirissäni), siis joku kaunis (tai sateisen harmaa) päivä ensimmäisen ja toisen synttärin välissä. Osavaltio, jossa asumme, maksaa jokaiselle lapselle 24 hoitotuntia viikossa vanhempien työkuvioihin katsomatta. (Loput pitää ostaa, jos tarvetta on ja tarjontaa löytyy.) Kotihoitorahaa ei tässä osavaltiossa saa. Monet äidit jäävät kotiin muksun lähtiessä hoitoon tai tekevät töitä marginaalisesti; osa-aikaisesti työpaikalla, kotoa käsin freelanceillen tms. Kotiäitiyttä jatkavalle lapsen hoitopäivä tarjoaa mahdollisuuden tehdä ostokset ja siivoukset rauhassa sekä hoitaa asioita ilman kiljuvaa jälkikasvua. (Perheen toinen osapuoli on täällä harvemmin kotona puoli viisi.) Jos perheeseen tulee useampi lapsi, on kotivanhemmalla aikaa keskittyä vauvaan taaperon hoitopäivän aikana. Tämä kaikki (kotityöt, parturit, hammaslääkärit, vauvanhoito jopa harrastukset) on aivan yleisesti sallittua tehdä lapsen hoitopäivän aikana  siihen jopa kannustetaan. 

Saksassa on myös varsin tavallista, että isovanhemmat hoitavat lapsenlapsia. Ei välttämättä kokopäiväisesti, vaan hakevat lapsenlapsen alkuiltapäivästä päivähoidosta ja pitävät häntä siihen asti, että vanhemmat ehtivät töistä kotiin. Monet asuvat sen verran kaukana, että hakevat ehkäpä vain yhtenä päivänä viikossa lapsenlapsen iltapäiväksi itselleen. Tämä voi tietysti monessa perheessä kokopäiväisen hoitopaikan puutteessa olla käytännön sanelema pakko. Meilläkin isovanhemat paikkaavat hoitokoloja, ja tämän takia juniori on myös oppinut paljon loruja, sanoja ja perinteisiä saksalaisia juttuja isovanhemmiltaan. Tästäkin olen kiitollinen. 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti