keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Mamalle!

Suunnat alkavat kuulua juniorin puheessa myös sijamuotojen muodossa. Toistaiseksi kovassa käytössä yksi sija; kenelle soitetaan (-lle, allatiivi) sekä vähemmällä käytöllä toinen; mihin mennään (-in, illatiivi). Kerran olen kuullut myös yhden yksittäisen elatiivin: kädestä, kun piti ottaa kädestäni tukea kiivetessä. Aina päätteet eivät suinkaan liity sanoihin kontekstiin nähden loogisesti, mutta viikon ajan olen jo jonkinlaista logiikkaakin ollut kuulevinani. Aikaisemmin taivutettua sanaa tuli  omituisiin konteksteihin koska, olin itse käyttänyt juuri käyttänyt sanan taivutettua muotoa. 

Kuten muutamat blogin lukijoista jo varmasti tietävät, mies ei ole ihan joka päivä kotona. Siksi usein soitetaan iskälle. Ikkälle, ikkälle hokeminen alkaa heti, kun Facetimen soittoääni alkaa kuulua. Kun soitetaan Saksan isovanhemmille, kuulutetaan oma, opa. Kun halutaan soittaa Suomen isovanhemmille, toivotaan soittia mummi, ukille. Veikkaisinkin, että soittelu iskälle innoitti alun perin lisäämään sanoihin suuntia. Puhelut kun ovat päivän kohokotia, ja tärkeät asiat aina innoittavat oppimaan  ikään katsomatta.

Miksi isovanhemmat taipuvat vain osittain tai ei lainkaan? Oman ja opan taipumattomuuden varmasti selittää se, että useammin ne ovat taipumattomina saksankielisessä lauseessa. Käytän niitä myös suomeksi, koska käsitän ne mielelläni erisnimiksi, joita ei tarvitse kääntää. Mummin ja ukin puolittaista taipumista en osaa selittää. Toki useinmiten hän mainitsee molemmat, joten tämä voi edustaa hänelle jonkinlaista kokonaisuutta, minkä me aikuiset voisimme käsittää yhdyssanaksi. Olisi mielenkiintoista tietää, tuleeko tällaisia ilmauksia yksikielisiltäkin lapsilta.

Soittelun lisäksi toki omistaminen tai oikeastaan asioiden antaminen on tärkeää, koska sijamuoto ilmestyi näihinkin ilmauksiin. Jälkkärihedelmät nimittäin syötetään toisinaan minulle. Aina en saa kaikkea, ja osaa menee hänen omaan suuhunsa, mutta sekin kuulutetaan tarkkaan, siis kenen suuhun mikäkin pala on menossa: äitille, minulle joskus mamalle. Valitettavasti samanlaista antamisen riemua ei ole vielä koettu muiden lasten kanssa, vaan leikkitreffeillä kuulen allatiivia silloin, kun hän vaatii jotain lelua takaisin itselleen. Hoitopaikassa hän on tosin joskus yltynyt jakamaan välipalahedelmistään kavereille, mutta hoidossa kieli on saksa, joten sijamuotoja ei tuolloin kuulu.

Toki muitakin suuntia ilmaistaan ulos, luo, mutta nämä eivät ole taivutusta, vaan postpositioita. Saksan prepositiothan alkoivat kuulua juniorin puheessa jo alkusyksystä, kuten myös molempien kielten genetiivit. Samaa tarkoittavien taivutuksen ja prepositioiden omaksuminen näyttäisi tapahtuvan eri aikaan, kun ne ilmaisevat suuntaa. Juniorin puheessa ilmennyt suunta on kuitenkin aina sama oli kyseessä sitten post-, prepositio tai sijamuoto: jonnekin. Vielä emme siis ole tulleet jostakin tai olleet jossakin.

Meillä tilataan kauden hedelmät kotiovelle. Aina tuoretta ja tervettä naposteltavaa.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti