keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Paluumuuttohaaveista

Aina silloin tällöin jokainen ulkosuomalainen varmasti mietiskelee paluuta kotimaahan; onnistuisiko, sujuisiko helposti vai onko se sittenkään järkevä ajatus. Juhlapäivien tienoot ja kesälomailut ovat varmasti piikkejä paluumuuttohaaveille. Toisilla paluuhaaveet voivat olla totisempia, toisilla kaukaisempia, joiden ei koskaan oletetakaan toteutuvan. Joillekin riittää vain ajatus siitä, että joku päivä voi vielä palata. Toiset haluavat konkreetimpaa keskustelua ja alkavat suunnitella paluuta. Muille ulkosuomalaisille näistä harvemmin puhutaan. 

Muutama ystäväni on lähtenyt takaisin vuosikymmenen tai kahden ulkomailla asustelun jälkeen. Päätökset ovat olleet loppuun asti mietittyjä ja ne ovat pitäneet, vaikka paljon on pitänyt taakseen jättää. Helppoa paluu tuskin on ollut, siis käytännön asioiden järjestelyn jälkeen, vaikka sitä ei ole minulle kerrottukaan. Olen kuullut monet ihastelut paperiasioiden setvimisessä: Puhelinliittymän sai kahdessa minuutissa! Ajanvaraus hoitui netissä! Sekä muista uusvanhan kotimaan ihanuuksista: Talkkari säätä lämpöpatterit vaikka itse olisi töissä, koska yleisavain! Kaiken voi maksaa nettipankissa! Uudelta parvekkeelta avautuu ihana metsämaisema! Naapurien kanssa ei tarvitse jutella!

Paluumuuttaja pääsee nauttimaan nostalgiasta sekä yksinkertaisesta elämästä: Pingviinituuteista, valoisista kesäöistä, nuotiomakkarasta ja hämyisistä talvi-iltapäivistä. Syysilma tuntuu raikkaalta ja järvivesi kylmältä. Verovirkailijaa ymmärtää, työkkärin ohjeet ovat yksinkertaiset eikä nettipankkia avatessa nouse verenpaine. Kaikki tarvittava löytyy ilman päiväkausien selvittelyä ja työpäivä lyhenee kertalaakista lounastauon verran. Mutta mitäs sitten jos ensimmäinen kesä onkin kylmä, syksy sateinen ja talvi leuto, haaleneeko rakkaus?

Monet uudet tavat täytyy myös unohtaa tai ainakin piilottaa: hissiin mennessä ei kuulu tervehtiä toisia, lounaan aluksi ei toivoteta ruokahaluja eikä todellakaan tilata viiniä ruuan kyytipojaksi, pubissa ei maksella toisille kierroksia eikä poskipusuja jaella kenellekään ja kahvilassa pöytään istutaan vasta kun on kahvi kaadettu ja maksettu.

Alku ei kuitenkaan välttämättä ole helppo: monet paluumuuttajat kokevat syrjintää työelämässä tai työhaastatteluissa eikä vapaa-ajan aktiviteetitkaan tule kotoa hakemaan. Paluumuuttajan tarvitsee tehdä töitä asettuakseen ihan yhtä lailla kuin maahanmuuttajan, mikä voi omassa kotimaassa tuntua oudolta. Mitä kauemmin on oltu pois, sitä enemmän on työnsarkaa. Jos on vielä opiskellut tutkinnonkin ulkomailla, voi joutua sen laatua perustelemaan yllättävissäkin tilanteissa, varsinkin jos opiskelumaa tai -kaupunki ei ole keskustelukumppanille tuttu. Kotoutumisen tohinoissa voi huomata joutuneensa mete-jaottelun ulkoringille ei kenenkään maalle, josta on yritettävä takaisin muiden alkuasukkaiden joukkoon.

Meille paluumuuttohaaveet ovat aika kaukaisia, mutta silti silloin tällöin mielessä. Olemme sopineet, että Suomeen muuttoa aletaan miettiä konkreetimmin, jos toiselle meistä on töitä tarjolla. Silloin tällöin käymme haastatteluissa, vaikka etsimme töitä aika verkkaiseen tahtiin ja varsin passiivisesti. Yritämme kuitenkin luoda ja pitää yllä jonkinlaisia verkostoja. En kuitenkaan usko, että paluumme konkretisoituu lähitulevaisuudessa. Syitä tälle on monia; sekä yhteiskunnallisia että ammatillisia.

Emme silti halua unohtaa ajatusta kokonaan, joten toisinaan keskustelemme siitä. Silloin tällöin kun ajatus Suomeen muuutosta näyttää ajatuvan kauemmas ja kauemmas, alamme selailla myynnissä olevia mökkejä ja haaveilla omasta kesäparatiisista.














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti