lauantai 21. toukokuuta 2016

Rapatessa roiskuu

Silloin tällöin eksyn lukemaan matkabloggareiden kirjoituksia, vaikka tuskin heidän kohdelukijoihinsa varsinaisesti kuulunkaan. Vaikka lomailla tykkäänkin, en suhtaudu matkustamiseen mitenkään intohimoisesti. Matka on minulle välttämätön paha ja päämäärä on sitten se päämäärä. Siellä loma alkaa. Voisin viettää lomani vaikka omalla takapihalla, jos vain säät sen sallisivat. Matkattua sitä nyt kuitenkin on tullut, vaikka enemmän työn ja perheen vuoksi. On sitä kaikenlaisia mokiakin tullut tehtyä. Tässä top 3 kamalinta matkakokemustani Exploras-blogin Miran innoittamana.

Kuvituksena vuorimaisemia etelästä...
Yksi kaunis perjantai-iltapäivä useampi vuosi sitten istuskelin Ferihegyin lentokentällä lähtöporttini vieressä odottavaisena. Olin menossa viikonlopuksi miehen luo Saksaan, enkä malttanut odottaa koneeseen pääsyä. Yhtäkkiä huomasin, että kaikki viereisten porttien lennot oli peruttu. Vilkaisu isommalle ruudulle kertoi karun totuuden, kaikki lennot oli peruttu. Vaikka minkäänlaista kuulutusta ei vielä oltu tehty, tiesin heti, että minun täytyy juosta niin lujaa kuin mahdollista lentoyhtiön lipputoimistoon vaihtamaan lippu seuraavalle mahdolliselle lennolle, muuten saisin unohtaa yhteisen viikonlopun. Tiesin, että saman lentoyhtiön lennoista ainakin kaksi oli juuri peruttu; yksi parin sadan paikan kone, yksi vajaan sadan paikan kone, joten varmasti ainakin parisataa ihmistä olisi kohta pienen lipputoimiston luukulla. Muutaman sekunnin uhrasin strategian miettimiseen, mutta totesin suurimman osan kanssamatkustajista olevan turisteja, joilla luultavasti on kaikilla ruumaan selvitetyt matkalaukut mukanaan, jotka juuri tulleessa kuulutuksessa pyydettiin ottamaan mukaan. Hyvä tästä tulisi, jos vain olisin nopea. Parin minuutin spurtin jälkeen olin jonossa toisena. Edessäni seissyt bisnesmies järjesti lipun uudelleenkirjoituksen puhelimitse ja katosi taksiin. Minun piti jäädä jonoon seisomaan, koska puhelimestani oli akku melkein loppu. Olin siis jonossa ensimmäisenä, kunhan saisivat nyt vain hätäkokouksensa pidettyä ja lippujen uudelleenkirjoitusstrategiansa hiottua. Olimme Itä-Euroopassa, joten tiesin tämän kestävän, enkä odottanut luovia ratkaisuja, kuten että kaikki matkustajat siirrettäisiin jollekin viereisistä lentokentistä, jotka kaikki olivat parin tunnin ajomatkan päässä, ja joilta lähti usampia lentoja illan mittaan eri puolille Saksaa. Puolentoistatunnin odottelun jälkeen lipputoimisto alkoi viimein vaihtaa lippuja. Pyysin lipun Wienin iltakoneeseen, koska tiesin ehtiväni Wienin kentälle ajoissa. Reitti oli tuttu, nyt vain oli jo kiire bussiasemalle... Muille tarjottiin lippuja lauantaille. Lentokenttä oli suljettu lennonjohtotornin vian vuoksi. Matkustajille tätä tosin ei kerrottu, mutta lipputoimistolla odotellessani ehdin sen verran surffailla, että nettilehdistä luin lennonjohtotornin sähkövioista, ja että se pysyisi kiinni ainakin lauantain.

Eräs kesä päätin ottaa polkupyörän mukaani Saksanmaalle, koska tiesin viettäväni siellä useamman viikon kesän mittaan. Yksisuuntainen lento Ryanairilla ja ylimääräiseksi matkatavaraksi pyörä, halvaksi tulisi. Tiesin pyöräni olevan järeämpää tekoa, joten koteloa tai suojamuovia se ei tarvitsisi.  Pahimmassa tapauksessa tarvitsisi pari pinnaa oikoa ja laittaa ketjut takaisin paikalleen. Ennen lentoa minun pitäisi ainoastaan irroittaa polkimet ja kääntää ohajustanko rungon myötäisesti. Eiköhän onnistuisi, ja jos ei, laittaisin itseni oikein nätiksi, tilaisinhan joka tapauksessa taksin lentokenttämatkaa varten, sitten vain pyytäisin kuljettajaa auttamaan. Asuinhan maassa, jossa naisia ei jätetä pulaan. Ei mennyt kuin Strömsössä. Kuljettaja ei saanut ruuveja höllättyä, vaikka miten yritimme. Päätin kokeilla lähtöselvitystiskillä. Ei, oli yksiselitteinen vastaus, polkimet pois ja tanko rungon myötäisesti. Lähdin etsimään kentän huoltomiestä, joka ei myöskään löytänyt oikeita työkaluja. Palasin lähtöselvitystiskille, ja kerroin että nyt jää joko pyörä tuohon terminaalin eteen useammaksi viikoksi tai otatte sen koneeseen. Tiesin, että tässä maassa on joka asiassa aina neuvottelunvaraa. Ok, otamme koneseen, mutta polkimet täytyy suojata muovilla. Avulias matkalaukkujen muovittaja muovitti polkimet, vaikka kojun vieressä oli emme muovita pyöriä -kyltti, ja se viimein kelpasi kyytiin. Kun laskeutumisen jälkeen odottelin pyörää erikoismatkatavaraluukulla ja näin sen tulevan tavalliselle matkalaukkuhihnalle, jaksoin taas nauraa.

... ja pohjoisesta.
Erään lyhyen Lapin mökkiloman jälkeen minun oli tarkoitus jatkaa Oulun kentältä Tukholman kautta Amsterdamiin, jossa mies tuolloin asui. Tulimme kentälle liian aikaisin, joten joimme kahvit lentokenttäkahviossa, jonka jälkeen äitini jatkoi automatkaansa etelään. Suuntasin lähtöselvitysautomaatille, josta varausnumerollani ei löytynyt mitään. Ei mitään, ei. Siirryin tiskille. Ei löytynyt, ei. Tiesin, että minun täyttyy tähän koneeseen päästä, enhän tuntenut yhtään ketään Oulusta, joten aloin soittaa lentoyhtiön lipputoimistoon. Ystävällisen asiakaspalvelijan avustuksella sain ostettua uuden lipun, joka ei edes tullut kovin kalliiksi, mutta vaihtoja tuli yksi lisää: Tukholman kautta Osloon ja sieltä Amsterdamiin. Sain ostettua lipun 20 minuttia ennen koneen lähtöä, ystävällinen lähtöselvittäjä otti ripeästi laukkuni ja antoi minulle tarkistuskortin, ja sitten suuntasin turvatarkastukseen, josta minut pyydettiin kuitenkin vielä takaisin lähtöselvitykseen. Ystävällinen lähtöselvittäjä kertoi, että koneen ruuma meni jo kiinni, joten matkalaukkuani ei voida koneeseen enää lastata. Minun täytyisi jäädä yöksi Ouluun. Hetkinen! Ostin juuri lipun, johon kuuluu matkalaukun kuljetus, sanoin. Kerroin lähteväni Amsterdamiin, ja odottavani heidän hoitavan matkalaukkuni kuljetuksen, koska minut oli laukkuineni selvitetty lähteväksi. Toivotin hyvät viikonloput ja lähdin juoksemaan koneelle. Ensimmäisellä välilaskulla sain tekstiviestin: laukkuni lähti toisen lentoyhtiön lennolla Helsinginkautta Amsterdamiin, jossa se olisi 10 minuttia ennen minua. Loistavaa, ajattelin, mutta onkohan aivan sääntöjen mukaista... En kuitenkaan jättänyt heille kovinkaan monta vaihtoehtoa, ja matkalaukussa oli ainekset poronkäristykseen sekä miehen lempparirieskaa ja poroleikettä, joten päätin jättää pohdinnat sikseen. Saisin kuin saisinkin tehtyä miehen after workeille kutsumalle työtiimille hiukopaloiksi pororieskapaloja!

Toisinaan on siis vika ollut itsessä, toisinaan olosuhteissa, mutta aina on perille päästy. Minkälaisia koettelemuksia sinulle on matkan varrella kertynyt?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti