torstai 19. toukokuuta 2016

Pyöräillen paikasta toiseen

Miljoonametropolin keskustaan muuttaminen tarkoitti meille autosta luopumista. Täytyy myöntää, että etukäteen mietimme paljon, miten selviämme lapsen kanssa autotta, vaikka lapsi tuskin autoa kaipaa. Taitaa autot olla vanhemmille tärkeämpiä. Paikallisen ystäväperheen mukaan autosharing on näillä kulmilla helppoa, kunhan lastenistuin on omasta takaa, joten päätimme yrittää. Jos autoton elämä osoittautuisi liian hankalaksi, oli varasuunnitelma ottaa miehelle töistä tarjottu auto.

Eikä ratkaisumme ole ensi viikkojen jälkeen enää kaduttanut. Ei meinaa tarvi enää miettiä, milloin saa auton tankattua, pestyä, imuroitua ja mihin h*****n sen taas parkkeeraisi. Ei tarvitse enää googlemapsilta kysellä kannattaako matkaan lähteä julkisilla, pyörällä vai autolla eikä ruuhka-aikoihin ajoittuvia siirtymisten reittejä tarvitse alkaa suunnitella päivää ennen. Ei tarvitse motarille suunnatessa kuunnella liikenneradiotiedotteista tienumeroita eikä turistina miettiä onko sitä nyt matkalla kyseistä tietä etelään (tie auki) vai pohjoiseen (tie tukossa). Matkaanlähdöstä on tullut spontaanimpaa eivätkä kulkuvälineet vaadi viikottaista huoltoa. Ainut asia joka harmittaa, on yhteisestä matkamusiikista luopuminen.

Autosharingia emme ole vielä alkaneet selvitellä, eikä viikonloppureissullekaan ole vielä pohdittu vuokra-autoa. Sen sijaan käytämme paljon julkisia, junia, jolloin nappaamme lapsen usein kantorinkkaan, sekä pyöriä, vaikka en ensimmäisten viikkojen pyöräkokeilujen jälkeen uskonutkaan uskaltavani pyöräillä lapsi kyydissä. Nyttemmin olen huomannut, miten paljon nopeammin pyörällä paikasta toiseen pääseekään, kunhan suunnittelee reitit oikein! Vaikka sivukaduilla pysyttely pidentää matkaa vähäsen, olemme silti paljon nopeampia kuin muuten olisimme. Harvemminhan sitä lapsen kanssa toiselle puolelle kaupunkia suunnataan, ja miten paljon enemmän sitä sivukaduilla kaikenlaista näkekään (kissoja, oravia, lintuja ja koiria!), kun liikenteen melulta on avoinna muille aistiärsykkeille.

Kunnon eväät mukaan! Istuimia meillä on kaksi:
tällainen jota ei voi säätää,
sekä sellainen jonka selkänojan saa laskettua.
Päikkäriaikaan suosimme jälkimmäistä.
Vaikka toitotan monesti paikallisten tapojen omaksumisen tärkeyttä ja sulautuvani valtaväestöön melko nopeasti, pyöräily on minun yhden naisen vastarintani. Siitä en halua luopua, vaikka kuinka herättäisin kummastusta lapsen kanssa pyörän päällä.

Yhdellä ensimmäisistä pyöräretkistämme muutamaa vuotta nuorempi cityläinen tuli kertomaan, miten hän kunnioittaa mutta silti ihmettelee, miten te äidit teette sen. Niin minkä? Pyöräilette jälkikasvunne kera täällä miljoonakaupungissa. Valitettavasti minun piti tuottaa hänelle pettymys ja kertoa meidän meidän muuttaneen Lontooseen edellisviikolla ja että kokeilukertoja tässä vedellään, enkä niiden perusteella ollut kovin vakuuttunut lapsen kanssa pyöräilyn mahdollisuuksista tuolloin. Pettymystä tasoittaakseni kerroin meidän kyllä pyöräilleen entisessä kotikaupungissamme, jossa sielläkin oli lähes pari miljoonaa asukkia, mutta tämä ei enää vakuuttanut keskustelukumppaniani cityperheen pyöräilymahdollisuuksista.

Ainut mikä pyörästä ja kantorinkasta puuttuu,
on tällainen torkkutuki.
Tuolloin en ollut vielä ymmärtänyt vältellä pääkatuja ja pysyä pois tietyiltä sivukaduiltakin ruuhka-aikoina. Googlen ehdottama reitti ei siis ole paras mahdollinen pyöräilevälle kaupunkilaisäidille, vaan paras reitti löytyy etsimällä ja olosuhteet mukaan laskien. Kahden vilkkaan pääkadun läheiset sivukadutkin ovat vilkkaita ruuhka-aikoina, mutta mitä kauempana pääreiteistä ollaan, sitä vähemmän autoja on. 

Näiden oivallusten jälkeen alkoi pyöräily taas maistua, ja viimeksi viiletimme pyörän päällä tänä aamuna. Hiljaisilla sivukaduilla uskaltaa jopa ottaa niin kovat vauhdit, että takapenkiltä alkaa kuulua riemunkiljahduksia, ja mikäs sen ihanampi aamun aloitus olisikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti