maanantai 22. helmikuuta 2016

Aste enemmän vaihtelua

Tässä kirjoituksessa olisi tarkoitus pureutua vähän syvemmälle kieliopin kiemuroihin. Sellaisiin asioihin, joista harvemmat äidinkieliset ovat koskaan kuulleetkaan, vaikka osaavatkin ne saumattomasti. Aiheena on nimittäin konsonanttien astevaihtelu ja jossain määrin verbityypit (lisäinfoa tekstin lopussa).

Konsonanttien astevaihtelu on varmasti yksi hankalimpia suomen kieliopin ilmiöitä oppia. Astevaihtelu tarkoittaa sitä, että joissakin sanoissa on eri taivutusmuodoissa joko eri määrä konsonatteja tai kononaan eri konsonantteja. Vertaa vaikkapa lukea- ja kauppa-sanojen keskiosan muuttuvia konsonantteja: lukea  lu-en ja kauppaa  kaupassa. Konsonantti voi siis lyhetä tai kadota kokonaan, mutta myös muuttua: kutoa  kudon. Äidinkieliselle nämä konsonanttien vaihtelut eivät ole temppu eikä mikään, koska ne on jo lapsuudessa omaksuttu ja moneen kertaan harjoiteltu (sekä kotimurteiset että yleiskieliset variantit), mutta vieraskielisille ne aiheuttavat tukon harmaita hiuksia. Kakkoskielisille ja ulkosuomalaisille astevaihtelut aiheuttavat varmasti jonkin verran hankaluuksia, varsinkin kirjoitetussa kielessä.

Pari viikkoa sitten alkoi taaperomme puheessa verbit taipua. Ei nyt mitenkään paljon tai toistuvasti, mutta joskus ja vähäsen. Sinänsä kyllä ihmettelen tätä, koska lapsen kanssahan tulee useinmiten käytettyä vain kolmatta persoonaa, vaikka miten olisi luvannut tällaista keisarillista puhuttelumuotoa välttää. Oletetaankin siis, että lapselle kolmannen persoonan muoto on perusmuoto, koska sitä hän eniten kuulee. Sanakirjainfinitiiveistä hänellä ei ole vielä hajuakaan.

Nyt passiivimuodot tekevät siis tuloaan lapsen suomeen: luketaan  vaikka eihän tämä oikeastaan ole kieliopillinen passiivi, vaan vähän modernimpi versio me-muodosta. Sitä hän varmasti tarkoittikin, että luetaan kirjaa (yhdessä). Monikoksi sen voi siis kuitenkin laskea. luketaan tuli kuitenkin astevaihtelullisesti vahvan konsonantin kera (vrt. heikko ja oikea muoto luetaan). Vahva variantti kun tämän verbin osalta esiintyy vain perusmuodossa ja kolmansissa hän- ja he-persoonamuodoissa. 

Toinen juniorin puheessa usein kuuluva vaihteleva verbi on siivota(a). (Tämä ei kylläkään ole astevaihteluverbi vaan kyse on supistumasta.) Tätä hän käyttää kolmannessa persoonassa (itsestään puhuessaan, juu tykkää siivota), jolloin oikea muoto olisi ilman t:tä: siivoaa. siivota-verbi on vahvakonsonanttinen vain perus- ja passiivimuodoissa, joten vahvakonsonantillista muotoa hän kuulee puheessa varmasti vähemmän kuin heikkoa siivoaa-muotoa. Saman verbin eri vartalot siis tuskin ovat sekoittuneet keskenään. Mistä vahva konsonantti putkahti? Vahva konsonantti on varmastikin tullut lukea-verbin vaikutuksesta, koska siinä se on 3. persoonassa: hän lukee vrt. hän siivoaa. Viimeisen vokaalin olen useammin kuullut pitkänä kuin lyhyenä: siivotaa.

Vaikuttaa siltä, että lapsi käyttelee varsin produktiivisesti vahvoja konsonantteja sanavartaloissa. Selvästikin astevaihtelu kaikkine sääntöineen on vielä oppimatta, mutta jo jossain määrin hiffattu, koska vahvoja konsonantteja ilmestyy sinnekin, mihin niitä ei kuuluisi tulla.

Ja kyllä, verbintaivutusta olen ollut kuulevinani myös saksaksi, mutta mikään ei ole toistaiseksi tarttunut muistiini.

Ankassakin on astevaihtelua, mutta se ei meillä vielä kuulu.


---

*Lisäintro suomen verbeihin: verbityyppejä on 6, ja ne jaotellaan infinitiivin päätteen mukaan. Verbityyppien taivutusvartalot eroavat toisistaan, ja toisissa on astevaihtelua, toisissa ei.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti