perjantai 19. helmikuuta 2016

Normipäivä vanhoilla kulmilla

Kun elämä muuttuu kertaheitolla, on toisinaan vaikea pysyä perässä: mikä oikein muuttuu ja mistä sitä  onnistui pitää kiinni. Varsinkin lapsen kanssa rutiinien osuus arjessa korostuu, mutta muutosten myötä sitä alkaa usein kaivata rutiinejaan, vaikka sellaisista ei muuten perustaisikaan. Päätinkin kirjoittaa tavallisesta arkipäivästämme kaksi versiota: ennen muuttoa ja muuton jälkeen. Tässä peruspäivä ennen muuttoa.

Lapsi ja minä emme ole aamuihmisiä, joten nukumme pitkään ja hartaasti, jos vain on mahdollista. Kun olemme kotona kahdestaan, pääsemme ylös puoli kahdeksalta. Kun kotosalla on myös perheen aamuihminen, voimme päästä ylös puoli tuntia aikaisemmin. Aamutoimien jälkeen pakkaudumme autoon ja suuntaamme hoitotädin luo. Sään salliessa liikumme pyörällä, koska hyötyliikunta on ainoa liikuntamuoto, joka arkeemme mahtuu. Tänään ei kuitenkaan ollut pyöräilypäivä. Ruuhkasta riippuen matka kestää vartista kahteenkymmeneen minuuttia. Pyörällä reilu parikymmentä minuuttia. Automatkalla kuunnellaan ja lauleskellaan joko suomen- tai saksankielistä lastenmusiikkia, tarkkaillaan ohikiitäviä lintuja, lentokoneita ja moottoripyöriä. Pyörän selästä ympäristön tarkkailu onnistuu paremmin, ja pyörä onkin juniorille mieluisampi kulkuväline. Perillä olemme vähän yhdeksän jälkeen.


Juniorin hoitopäivä alkaa leikkikentällä, joten teoriassa pysähdyksen pitäisi olla nopea. Vaihdettuani pikakuulumiset muiden äitien kanssa, palaan kotiin sorvin ääreen. Toisinaan tähän kuitenkin menee pari minuuttia kauemmin. Aamulla ei kuitenkaan ole aikaa hukattavana, joten kiire ajaa minut takaisin kotiin. Tällä hetkellä onkin menossa varsin hermoja kiristävä osa kirjoitusprojektia, ja aikaa tarvittaisiin vähäsen enemmän kuin päivähoidon mahdollistamat nelisen tuntia, mutta näillä mennään.


Kahdelta suuntaan hakemaan lapsen takaisin. En tiedä miten nopea toimitus tämä olisi koti-Suomessa, mutta Saksassa siinä menee oma aikansa, siis toisten vanhempien kanssa jutellessa.  Tämä onkin ollut minulle hyvä kieli- ja kulttuurikoulu. Samalla lapset jatkavat hiekkakakkujen tekoa, keinumista ja liukumista, ja raitis ulkoilma tekee toki meille kaikille hyvää. 


Kotimatkalla pysähdymme ruokkimassa sorsia ja lokkeja läheisessä puistossa. Viikonlopun jäljiltä meillä on aina vanhaa leipää, ja ruokintarituaali alkoi siitä, etten tykkää heittää ruokaa roskiin. Lapselle tämä on parhautta. En tiedä mistä lapsen lintuinnostus on peräisin (ehkäpä ihmiselle sisäsyntyistä), mutta lintuja ruokitaan meillä usein ja se on aina yhtä kivaa. Välillä minua hirvittää, kun näyttää, että kaupunkilaislokit nappaavat leivänpalat suoraan kädestä, mutta lapsesta se on vain kivaa. Kun leivät on loppu tarvitsee vielä hihkua ja juosta parhaan näköalapaikan perässä, sitten lähdemme  kotiin lämmittelemään sormia. Kostea kylmyys menee luihin ja ytimiin. Lapsi taitaa olla enemmän paikallisiin oloihin tehty.


Usein tapaamme ystäviä tai naapureita iltapäivällä. Täksi päiväksi ei ollut mitään sovittuna, joten vietämme rauhallisen koti-iltapäivän. Minä yritän tehdä kotitöitä ja lukea kirjoja, lapsi leikkii. Autan hänet alkuun leikeissään, toisinaan istun seuraksi. En nauti leikkimisestä mitenkään erityisesti, joten minulla on useasti oma kirja kädessä lapsen leikkiessä. Piirto- ja lukuhommat ovat minulle mieluisempia ja niitä teemmekin yhdessä. Puuhat valikoituvat lapsen mielenkiinnon mukaan.

Illallinen on kuudelta ja iltatoimitusten jälkeen laitetaan muumitalon asukit nukkumaan. Iltatoimitusten lomassa katsotaan päivän nukku-Matti joko netistä tai televisiosta riippuen siitä miten hyvin pysyimme aikataulussa. Varsinkin vilkkaina iltoina lapsi tarvitsee nämä rutiinit, jotta osaa rauhottua. Toisen niistä teimme itse, toinen on isovanhemmillta opittu. Kukapa meistä kiireisen päivän iltana tietäisi mitä kello on, jos sitä ei voisi kellosta tarkistaa. Lapsen simahdettua, voin jatkaa omaa päivääni vielä pari tuntia lueskellen ja telkkua töllötellen. Huomenna on päivä uus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti