keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Lomastrategian punomista

Niin tylsää, mutta niin totta. Tänä kesänä emme ehdi koko perhe yhdessä lomalle. Koska naperon hoitotädillä on kuitenkin kaksi viikkoa lomaa ja Suomessa on kohteliasta silloin tällöin käydä, pakkaan laukkumme heinäkuun loppupuolella ja suuntaamme pariksi viikoksi koti-Suomeen. Toivon mukaan mieskin lennähtää seuraksemme viikonlopuksi, koska tiedän iskä-ikävän alkavan reilu viikon näkemättömyyden jälkeen ja onhan viikonloppu maalla mummin ruokapatojen äärellä tavallista rentouttavampi  city-viikonloppujen lomassa.

Kielikylpy tulee hyvään kohtaan: lapsi on alkanut käyttää lauseita. Ei aina eikä mitenkään järjestelmällisesti mutta kuuluvat repertoaariin. Uskoisin parin viikon kielikylvyn kartuttavan sanavarastoa sen verran, että lauseet muodostuvat helpommin ja lauseita seuraa toiset lauseet. Vaikka lapsi käyttää kanssani edelleen lähestulkoon vain suomea perheemme kielistrategian hiomisen tuloksena, hänen aktiivinen sanavarastonsa karttuu kaksikielisiä kavereita hitaammin, mistä koen toisinaan huonoa omatuntoa. Varmaankin ihan turhaan, mutta tiedättehän millaisia äidit ovat.

Myös kirjojen hankinnan kannalta Suomen-loma tulee hyvään kohtaan: lapsi jaksaa paremmin keskittyä tarinoihin, ainakin pari minuuttia, joten tarvitsemme akuutisti uusia kirjoja, joissa olisi jo jonkinlaista juonellista tarinaa!

Haikeana mietin lomailua ennen lasta: kohteet valikoituivat muiden kuin siellä asuvien ystävien ja sukulaisten määrän mukaan ja laukku täyttyi uima-asuista, sandaaleista ja hellemekoista, mutta mitäs teet. Lapsen on hyvä oppia Suomen tädit ja leikkikaverit sekä hengitellä raikasta maalaisilmaa. Alkutalvesta sitten suuntaamme toivon mukaan koko sakki jonnekin, missä aurinko taatusti paistaa.

Olen aina ollut minimalistinen pakkaaja. Nyt kun mukanani ei matkusta enää vauva, vaan lapsi, pystyn palaamaan vanhoihin periaatteisiini, eli karsin pakattavaa tavaraa parhaani mukaan. 

Kun suuntaan lapsen kanssa kaksin reissuun, mietin myös matkustusajankohdan erityisen tarkkaan. Lentomme Suomeen kestää onneksi vain kolme tuntia, mutta Helsinki-Vantaa on vasta päivän toinen pysäkki, josta matka jatkuu juna-asemalta toiselle ja vielä siitäkin eteenpäin. En halua kantaa mukanani väsynyttä ja kiukuttelevaa lasta, joten lienee paikallaan lähteä päivän ensimmäisen tai viimeistään toisen koneen kyydissä, vaikka se aamu-unista kauhistuttaakin. Jos lähdemme matkaan aamuseitsemältä, olemme todennäköisesti perillä iltaseitsemän ja iltayhdeksän välissä. 

Aikaisimmalla koneella lähtö tosin aiheuttaisi sen, että päiväunet täytyisi vedellä rattaissa jossain Helsinki-Vantaan ja mummolan välillä, joten ne täytyisi ottaa mukaan. Minimalistinen minäni älähtää ja haluaa buukata päivän toisen lennon. Näin päiväunet ehtii näin vedellä koneessa, mikä tarkoittaa vähemmän roudattavaa sekä mahdollisesti hiljaiseloa lentokoneessa. Ehtisinköhän jopa lueskella matkailun lomassa?

Yleensä yksin matkustaessa vältän rattaiden raahaamistaa viimeiseen asti, ne vain vievät niin paljon tilaa ja hidastavat vauhtia. Tämän takia napero onkin oppinut kruisailemaan kotikulmilla jos jonkinlaisella menopelillä ja kulkemaan lyhyitä matkoja jalan. Luonteeltaan hän on aika kova menemään, joten vauhti ja liike sopivat hänelle.

Koska ihmisellä on vain kaksi kättä, vähentää mukaanotettavat rattaat matkalaukkujen määrää puoleen, ja vaikka minimalistinen minäni pystyisikin tavarat yhteen laukkuun pakkaamaan, ulkosuomalainen minäni haluaa varmistaa, että matkalaukkuun jää tyhjää tilaa ja voimme tuoda mukanamme sekä lasten että aikuisten kirjoja ja kaikenlaisia namuja sekä muuta krääsää, mitä nyt ulkosuomalainen kesän ja joulun välissä saattaa tarvita.

Kun vuosia sitten pääsin käymään koto-Suomessa pari kertaa Wizz Airin kyydissä, iloitsin aluksi 32kg ruumalaukusta. Kerrankin saisin ostaa kaikki kirjat, jotka haluaisin lukea. Siis aluksi. Ennen kuin pääsin kotiovelle, josta 30-kiloinen laukku piti kammeta neljänteen kerrokseen. Silloin opin tosissaan, että ahneella on likainen loppu.

Toisinaan tarvitsee odotella, toisinaan juostaan.

Kutsuja on sadellut sinne tänne, ja useimpiin niistä voin todennäköisesti vastata myöntävästi, mutta veikkaisin että lapsi pysyy lähes koko kaksiviikkoisen mummolassa. Vaikka mummola on hänelle tuttu ja rakas paikka, ei se silti ole koti. Jos siellä lomailuun vielä yhdistää jatkuvan autossa istuskelun ja vierailuilla käynnin, tuloksena on luultavasti aika levoton ja väsynyt lapsi. Muutamaan läheisimpään ja tarkkaan valittuun paikkaan otan hänet varmasti mukaan, muihin harkinnanvaraisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti