tiistai 14. kesäkuuta 2016

Ystäväksi otettu

Petran innoittamana päätin jakaa pari ajatuksiani saksalaisista ystävistäni. Kuten Petrakin ohimennen mainitsi; suurin osa meistä ei osaa ajatella ulkomaalaista läheisenä ystävänä, vaan ulkomaalaiset ovat yksiselitteisesti ulkomaalaisia: on helpompi vedellä rajoja meihin ja teihin kuin elää niistä piittaamatta ja nähdä ihminen hassun aksentin sekä kummallisten tapojen takana.

Ystäväksi ulkomaalaiselle


Pari viikkoa sitten vietimme ystävieni kanssa vuosittaisen viikonlopun naisporukassa. Tapanamme on valita koteeksi jokin saksalainen kaupunki, junailla perille, vuokrata pyörät viikonlopuksi ja kruisailla niillä terassilta toiselle. Loppuillaksi pyörät pääsevät telineeseen lepäämään ja vaihdamme jalkaan tanssikengät. Tämän vuoden kohteeksi oli valikoitunut Bremen, ensi vuonna suuntaamme Oktoberfestille Müncheniin.



Nämä ystävät olen saanut parisuhteen kautta. He ovat siis miehen koulukavereiden puolisoja. Koulukaveruksilla on tapana tehdä vuosittain kolme reissua: miehet, naiset ja kaikki yhdessä. Jokainen on siis oikeutettu osallistumaan näistä kahteen. Viime vuosina kaveriporukkaan on kuulunut myös yksi sateenkaaripariskunta, mutta tämä uusi puoliso ei ole vielä äänestänyt jaloillaan kumpaan ryhmään hän ennemmin kokee kuuluvansa, miehiin vai naisiin. Ymmärrettävästikin häntä ei otettaisi  mielellään mukaan miesten viikonloppuun, koska miehet keskustelevat myös parisuhteistaan, mutta en tiedä kokisiko hän olonsa luontevaksi naistenkaan seurassa. Nähtäväksi jää. 

Kun tapasin nämä naiset miehineen ensimmäistä kertaa, en juurikaan osannut saksaa muutamaa fraasia enempää. Olin kyllä opiskellut lukiossa c-saksan tyydyttävästi, mutta olin sen myös kiitettävästi unohtanut. Onneksi kaksi heistä uskalsi puhua jonkin verran englantia. Kun vuosia myöhemmin Saksaan muutettuani suuntasin ensimmäistä kertaa naisten viikonloppuretkelle - joka muuten oli ollut muutaman vuoden tauolla lisääntymissyistä - osasin jo jonkin verran keskustella, mutta tiesin, että kanssani jutustelu vaatii kuulijalta paljon, koska toisinaan minua oli vaikea ymmärtää, toisinaan en löytänyt lainkaan oikeita sanoja.

Nämä naiset eivät kuitenkaan antaneet periksi, vaan kanssani keskusteltiin aksentista ja virheistä huolimatta. Vuosien myötä puheeni muuttuu sujuvammaksi, mutta arvostan heidän alun ennakkoluulottomuuttaan sekä kärsivällisyyttään minua kohtaan. Olin ja olen yksi heistä, vaikka olenkin ulkomaalainen. En edes löydä sanoja kuvailemaan, miten paljon arvostan heidän ystävyyttään.

Terapeuttista naurua


He tietävät, että kaikki on minulle vähän hankalampaa, siis aivan yllättävätkin asiat, eikä tyhmiä kysymyksiäni naureskella, vaikka hassuille kielivirheilleni kyllä nykyisin naureskellaan - mutta näille jaksan kyllä itsekin nauraa. Koen sen itse asiassa vapauttavan tunnelmaa hieman, että virheilleni nauretaan, jos ne kerran naurattavat. Niille naureskelua ei siis ainakaan tarvitse välttää sen takia, että olen ulkomaalainen, olenhan yksi heistä. Saanhan usein kuunnella ihmettelyä siitä, miten nopeasti olenkaan oppinut saksaa viime vuosien aikana. Tästä minun on puolestani kiittäminen heitä.


He ovat kaikki kotoisin pieneltä paikkakunnalta, ja vaikka muutama heistä on muuttanut opiskelujen takia muutamaksi vuodeksi isommalle paikkakunnalle, ovat he kaikki palanneet takaisin kotikulmille, kun perhettä on alettu perustaa. Erilaisista taustoista ja elämäntavoista huolimatta elämme kaikki aika samanlaista arkea, jonka tärkeitä elementtejä ovat perhe, monenmoiset työkuviot ja ystävät - vaikka ensivaikutelma voisi olla toinenkin. Eihän taustamme ole ensi näkemältä lainkaan samanlaiset.

Ystäviä naapurista


Toinen ystäväporukka, johon minut otettiin ennakkoluulottomasti mukaan oli Hampurin naapuruston naiset. Tässäkään porukassa en alussa loistanut keskustelutaidoillani, mutta tapaamiset oli minulle mittaamattoman arvokkaita, koska ilman näitä naisia ei minulla olisi ollut päivittäin mahdollisuutta keskustella naistenjuttuja saksaksi enkä olisi nähnyt yhtä läheltä, millaista arki on supisaksalaisessa perheessä sekä millaisia ilon- ja riidanaiheita supisaksalaisten arkeen kuuluu. Ja niin, aika samanlaisia ovat, ainakin riidanaiheet.

Lukuisten sisäpihan hiekkalaatikon reunalla istuttujen tuntien sekä iltahämärässä nautittujen viinilasillisten myötä minustakin tuli pikku hiljaa kelpo keskustelukumppani ja ihan mukiinmenevä ystävä. Heiltäkin saan usein kuulla ihmettelyä siitä, miten nopeasti olenkaan oppinut kelpo keskustelukumppaniksi ja nämäkin naiset nauravat vapautuneesti hassuille virheilleni. Kielitaidostani minun on ennemminkin heitä kiittäminen. Ilman kärsivällisiä ystäviä tämä ei olisi ollut lainkaan mahdollista.

En tiedä, miten ennakkoluulottomasti itse suhtautuisin maahanmuuttajataustaisiin ystäväehdokkaisiin, jos itse en sellainen olisi. En tiedä miten mukavaa olisi kuukausikaupalla pinnistellä jatkuvasti, että ymmärtää toista. Toivon kuitenkin että useammat jaksavat tämän alkukankeuden, koska ystäviä voi löytyä yllättävistäkin paikoista eikä heitä ole koskaan liikaa.

6 kommenttia:

  1. Sulla on hyvä asenne. Ei ole ihan helppoa lähteä mukaan porukkaan, jossa kaikki muut puhuvat äidinkieltään ja itse on ainoa vieraskielinen. Koen itse oloni saksan kielen kanssa yhä edelleen niin epäluontevaksi, että käytän sitä vain pakosta työtilanteissa. Saksalaiset ystävät loistavat edelleen poissaolollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän mullakaan olis tullut ensi kontakteja noiden kanssa solmittua, ellei olisi saksalaista puolisoa, jonka takia myös tiedän, että saksan oppimisen suhteen mulla on tasan yksi vaihtoehto: oppia se. Täytyy myöntää, että alussa auttoi se, että pystyi aina puhumaan lapsesta: aiheet ei kovin vaihdelleet, ja kun olis tarpeeksi monta kertaa käynyt läpi vaippaihottumat ja syömiskuviot, uskalsi poiketa muihinkin aiheisiin. Jos aihe olisi ollut vapaa, olisin varmasti ollut enemmän kuuntelijana. Vaikeaahan se oli, ja monesti teki mieli perua lähtö viime hetkellä, ja pari kertaa näin teiniin, mutta kun tietää, että vaihtoehtoja on tasan yksi ...

      Poista
  2. Toivon, ettei ole totta tuo, etteikö suurin osa näkisi ulkomaalaista mahdollisena läheisenä ystävänä... Se kuulostaa minusta lohduttoman surulliselta ajatukselta! Omaksi lohduksi ja muiden rohkaisuksi on todettava, että omista läheisistä ystävistäni valtaosa on erimaalaisia kuin minä itse, itse kukin eri puolilta maailmaa ja kaikilla heillä keskenään on hyvinkin erilaiset taustat. Kaikkien kanssa on löytynyt jokin selittämätön yhteinen juttu; erilaisista kulttuuriperimistä, tavoista, uskonnoista ja kielistä riippumaton yhdistävä tekijä. Rohkeutta ja kärsivällisyyttä siis tosiaan peliin koska koskaan ei tiedä kenestä saattaa tulla yksi oman elämän korvaamattomista ihmisistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se varmasti joka paikassa totta olekaan, enkä mäkään haluaisi, että se on totta. Mun kokemuksen mukaan on kuitenkin tosi vaikea tehdä uusia tuttavuuksia vaikkapa jumppatunnilla tai hiekkalaatikolla, jos ulkomaalaisuus kuultaa puheesta selvästi läpi. Ellei sitten satu olemaan juttusilla toisen ulkomaalaisen kanssa... Halusin tällä tekstillä motivoida kanssakulkijoita näkemään ihmiset aksenttiensa takaa ja yrittämään ystävyyttä erilaisista taustoista huolimatta. Eihän ystävyys tosiaan aina saa tuulta siipiensä alle, mutta yrittänyttä ei laiteta.

      Poista
  3. Ihana kirjoitus. Kiitos siitä. Toivoisin, että minullakin voisi mennä noin kuin sinulla (ja kaikilla muilla, jotka ovat asiasta blokanneet), mutta nyt 3 vuoden jälkeen, olen valmis lyömään hansat tiskiin ja lähtemään Saksasta. Mieheni on edelleen jäämässä tänne töihin ja sen hänelle suon. Minä en vain paikkaani täältä ole löytänyt ilmeisesti mm. ikäni ja huonon kielitaitoni vuoksi sekä enpä sitten kai taida olla mukava ja mielenkiintoinen ihminenkään :-( koska kontakteja ei ole minkäänmaalaisiin. Mieheni kanssa minä aikaani vietän tai sitten yksikseni ja tuota yksinoloa on jo tullut sen verran tarpeeksi, että jo henkisen terveydenkin takia on aika palata maahan, jonka kielen osaan ja jossa kykenen halutessani kommunikoimaan ihmisten kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet vastoinkäymiset tällä saralla syövät itsetuntoa. Ystävien hankkiminen ulkomailla ei tosiaan ole helppoa ja vie minulta ainakin uskottoman paljon energiaa. Saksassa tämä onnistui minulta helpoiten saksalaisen puolison takia. Muissa maissa oli ja on vaikeampaa. Toivottavasti muutto vanhoille kotikulmille voimauttaa sinut taas!

      Poista