Hiljainen vaihe

Uudessa kieliympäristössä on varsin tavallista, että lapsi hiljenee hetkeksi. Tämä tarkoittaa sitä, että lapsi ei alakaan käyttää (vaikkapa sitä) uutta ympäristökieltä vaan pysyy hiljaa. Lähipiiristäni olen kuullut, että hiljainen vaihe (silent period) voi kestää jopa vuosia, mutta että sitä ei välttämättä tule laisinkaan tai se ei välttämättä koskekaan uutta kieltä.

Mielenkiinnolla odotan mitä tuleman pitää: ollaanko hiljaa vai alkaako puhe soljua hoitotädin rutiinien myötä toistuvien repliikkien merkityksen valjetessa lapselle. 

Muutaman viikon kokemuksen perusteella voin sanoa, että meillä ollaan oltu ainakin hieman hiljempaa – siis minun kanssani. Varsinkin kun olemme ympäristöissä, joissa on paljon englanninkielisiä lapsia, ja kielen lisäksi tilakin on uusi. Aiemmin niin reipas puuhastelija tarvitsee vanhemman jatkuvasti viereensä. Rauhallisuus jatkui eiliseen asti, jolloin lapsi melkein liittyi muiden lasten piiloleikkiin läheisellä leikkikentällä. Ainut este piilottelulle oli se, että hän ei leikin periaatetta vielä ymmärrä, vaan juoksenteli iloissaan sinne tänne – sellaiseltahan se aloittelijan silmiin näyttää. Joka tapauksessa olin tästä aika yllättynyt viime viikkojen kokemusten jälkeen, mutta sitäkin iloisempi.

Hoitotädiltä olen toisaalta kuullut aivan muuta. Kun lapsi on tuttujen lasten seurassa, on hän kaikkea muuta kuin hiljaa, siis aivan oma itsensä. 

Yksi laulu lisää on kuitenkin todistetusti tullut omaksuttua englanniksi: Wheels in the bus go round and round, round and round... kuului eräs aamu, ei kylläkään spontaanisti, vaan lapsi lauloi videon mukana. Tämä on kuulemma naperon hoitokaverin lempilaulu, joten sitä lauletaan paljon, ja näin se sitten pääsi osaksi juniorinkin laulurepertoaaria varsin nopeasti. Hän kun on kova laulamaan, osaa lukemattomien lastenlaulujen sanoja sekä suomeksi että saksaksi ja lisäksi sepustaa toisinaan omia laulujaan.

Ja pari päivää sitten se tuli, ensimmäinen englannin spontaani lausahdus. Lapset olivat etsimässä jotain (en tiedä mitä, koska tämä on toisen käden tietoa), jonka sitten napero oli löytänyt ja todennut here it is. Reilu kaksi viikkoa siihen meni, joten taisi olla varsin nopeaa toimintaa. Hoitotäti oli tästä todella iloinen, mutta ei niinkään yllättynyt, koska lapsella on tapana toistella hänen sanomisiaan.

Hetken ehdin miettiä, että omaksuuko napero laisinkaan englantia. Kommunikointi hoitokaverien kanssa näkyi sujuvat varsin hyvin saksaksikin. Napero siis huuteli saksaa ja/tai omiaan ja hoitokaverit vastasivat saksaksi ja/tai omalla kielellään. Ehtipä hän jo opettaa hoitokaverilleen sanan: nein, joten kielenomaksuminen taitaa olla molemminsuuntaista.

Ei siis ainakaan aloitettu hiljaisuudella. Saas nähdä tuleeko hiljainen vaihe myöhemmin.