SOCIAL MEDIA

maanantai 25. tammikuuta 2016

Taaperon kielicocktailit osa I

Tässä muutama viime viikkojen aikana kuultu kielikoktaili: rum päin, daskin auch, venezeug, paljon fluhzeugeja. Rum päin on sekoitus saksan ja suomen samaa tarkoittavista ilmauksista anders rum ja toisin päin. Taisin todeta laita se toisin päin juuri ennen, taapero teki näistä oman koktailinsa. Daskin auch (sekin myös) taas tuli, kun siivosimme illalla kirjoja takaisin kirjahyllyyn. Minä sanoin tämäkin, juniori totesi daskin auch. Venezeug taas syntyi keskustelumme tuloksena, kun hän ei löytänyt uudelle omituiselle lelukylpyammeelle sopiavaa sanaa. Vene on vene, zeug taas pojalle tuttu sanasta flugzeug (lentokone).

Paljon fluhzeugeja (paljon lentokoneita, näin se suurin piirtein ääntyy pojan kotimurteessa) painii jo aivan omassa sarjassaan. Mukana on taivutusta ja määränilmaus, kaikki aivan oikein. Ainoa ongelma tässä ilmauksessa oli se, että olimme koneessa saksalaisten ja englantilaisten kanssa, joten kovinkaan moni ei pienen miehen kovaäänistä ihastelua ymmärtänyt. Kaikki nämä neljä ilmausta ovat kuitenkin ihan ymmärrettäviä niille, jotka osaavat sekä suomea että saksaa. Aina emme kuitenkaan ole tällaisessa seurassa, ja silloin tarkennusta pyydetään minulta, äidiltä. Oletuksena on, että ymmärrän kaikki. Nyt seuraa yllätys: en ymmärrä. Toisinaan pieni mies puhuu kieltä, jota ymmärrän, toisinaan pölöttää omiaan. 

Taaperolle varsin tavallinen tilanne on sellainen, että kuulija ei saa hänen sanoistaan selvää. Sen tarkemmin pohtimatta, miltä tämä taaperosta tuntuu, siirryn pohtimaan, miten silloin pitäisi toimia? Tässä kohtaa en jaottelisi lapsia yksi-, kaksi- tai monikielisiksi, vaan toimisin lapsen kuin lapsen kanssa samalla tavalla: Kysyisin mitä hän sanoi. Jos ei vieläkään auennut, kysyisin uudestaan. Näin kysyjä luo lapselle  tarpeen hakea ilmaus kielellä, jota hän paremmin ymmärtää. Ellei kyselytekniikka toimi heti, joskus se varmasti alkaa toimia, ja joka tapauksessa lapsi ymmärtää, että kaikki eivät häntä aina ymmärrä.

Oman kokemukseni mukaan luovun kyselystä muutaman kerran jälkeen, ja totean ylimalkaisesti joojoo tai aivan. Kaikkea ei voi vielä ymmärtää, oli se sitten mitä kieltä tahansa; suomea, saksaa tai hänen omaansa. Joskus juniori sanoo tärkeän sanoman molemmilla kielillä. Ikään kuin hän ei halua jättää sattuman varaan, että ymmärtäisimme. Tätä tapahtuu sekä yksi- että kaksikielisessä seurassa, mutta ehkäpä useammin ydinperheen kesken.

Itse en ala vaatia lapselta suomenkielistä sanaa saksalaisen tilalle. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, puhun itsekin lapsen kuullen molempia kieliä (ja myös ymmärrän molempia). Näin tarjoan lapselle monikielisen mallin, ja siksi olisi mielestäni varsin epäloogista käyttäytymistä vaatia lasta puhumaan minulle vain suomea. Ymmärrän kyllä molempia, ja hän tietää sen. Kaikki eivät kuitenkaan molempia ymmärrä, ja hän tietää senkin.

Kuvituksena juniorin oma otos aamiaisestaan.




tiistai 22. syyskuuta 2015

Lisää taivuttelua

Heppa auf! Kävi toissapäivänä käsky leikkikentällä, kun juniori halusi leikkikentällä vieterihepan selkään. Sananmukainen suomennos olisi hepalle, toimivampi käännös hepan selkään. Mikäpäs siinä, kyllähän minä tuon ymmärsin ja lisäksi ilahduin: saksan prepositio auf (jonka siis kuuluu olla sanan edellä) päätyi sanottavaksi sanan jälkeen. Haluaisin ymmärtää tämän valinnan niin, että sanaa oli tarkoitus taivuttaa, kuten kunnon suomalaisia sanoja kuuluukin.

Cityheppa

Kielitieteilijöillä on tämänlaiselle vaihtelulle termi: koodinvaihto. Koodi siis tarkoittaa kieltä tai murretta, ja kieli vaihtuu kesken lauseen ja usein vielä takaisinkin siksi jolla lause aloitettiin. Koodinvaihto voi tuoda sanomaan lisämerkityksen tai sitten ei. Lisämerkitys voi olla jonkin lauseen osan korostaminen tai puhujan suhtautumista sanomaansa. Erittäin tavallaista koodinvaihto on kiihtyneessä mielentilassa: pyynnöissä ja vetoomuksissa. 

Suomalaisille, varsinkin suuremmissa rannikkokaupungeissa asuville, tämä on varsin tuttu ilmiö suomenruotsalaisesta puheesta. Muistan useasti kuulleeni suomenruotsalaista kiroilua tyyliin: fattar du inte, perkele! Ehkäpä suomen kirosanat ovat hieman tehokkaampia. Esiintyypä näitä merkitysta korostavia koodinvaihtoja useimpien meidän puheessa varsin tiuhaan, kuten vaikkapa viime vuosien ranskasta lainattu muoti-ilmaus passé, joka on jo aika passé. Kerran satuin paikalle juuri kun suunniteltiin viikonloppua: vi måste tar teltta med. Kovin en voi kehua ruotsin taidoillani, mutta uskoisin, että sana teltalle löytyy tästäkin kielestä, jospa suunnittelu oli niin intensiivistä, että aikaa ruotsinkielisen vastineen etsinnälle ei ollut.

Usein puhuja itse ei kielen vaihdosta huomaa. Tämän kuitenkin uskoisin enemmänkin pätevän sanontoihin, jotka ovat jo varsin kivettyneet jokaiseen kieleen, kuten vaikkapa shaisse-kirosanana (oikeaoppisempi kirjoitusmuoto olisi šaisse)  suomalaisen suusta kuultuna.

Enpä usko, että juniori vielä toi lisämerkityksiä koodinvaihdollaan, mutta kiihtyneessä mielentilassa hän saattoi olla vieterihevosen nähtyään. Todennäköisempi selitys olisi sanan puuttuminen suomen sanastosta tai sitten hän ei ole vielä käsittänyt osaavansa kahta kieltä, ja sekoittaa niitä puheessaan. Tätä viimeistä vaihtoehtoa en kyllä allekirjoita. 

Onkokaan tässä sitten kyse koodinvaihdosta? Koodinvaihto ei ole ohimenevä vaan pysyvä tilanne (tai ilmiö, joka nyt vain on vähän yleisempi kaksikielisten puheessa). Koodinvaihto ei ole merkki puutteellisesta kielitaidosta vaan monikielisyydestä.

Veikkaisin siis heppa auf:n olevan ennemminkin merkki puutteellisesta kielitaidosta. Parempi siis jatkaa harjoittelua ja odotella tulevaa. Pääasia, että taivutuksen harjoittelu jatkuu.