Taaperon kielicocktailit osa 7

Tässäpä eräs keskustelumme, jossa luulin opettavani naperolle jotain uutta. Hän ojensi minulle maitopulloa, osoitti toista maitopulloa ja sanoi jotain, mitä en ihan heti hoksannut.

- Zwei.

- Mitä?

- Zwei.

- Niin, kaksi, zwei.

- Iskä zwei.

Ihan oikeassa oli: eihän mun kuulu sanoa zwei vaan kaksi. En heti vain ymmärtänyt, mitä hän yritti viestiä, ja kun ymmärsin puheenaiheena olevan tuttipullojen määrä, en osannut ajatella, että sanojen kaksi ja zwei yhteys olisi hänelle selvä. Yritin siis tarjota hänelle sitä, että samaa ne tarkoittavat. Tiesi senkin. Sama keskustelu jatkui kylpyhuoneessa, aihe vain vaihtui hampaanpesuvälineistöön, joten selvästikin määrä teemana kiinnostaa.

Naperon kielitietoisuus on kehittynyt viime viikkoina hurjasti. Hän tietää selvästikin, millä kielellä kenellekin kuuluu puhua ja millä kielellä kenenkin tulee puhua. Jossain määrin on tämä ollut hänelle aina selvä. En tiedä onko tämä normaalia kehitystä, tulos kielistrategiamme päivityksestä vai nykyisen, monipuolisemman, kieliympäristön aiheuttamaa. Ehkäpä näillä kaikilla on osansa asiaan.

Lisäksi siansaksaa on alkanut kuulua paljon. Veikkaisin tämän olevan reaktio siihen, että hän ei ymmärrä kaikkea ympärillä puhuttua ja peilaa ympäristöään puhumalla itsekin käsittämättömiä.

Napero oppi reilu puoli vuotta sitten laskemaan saksaksi kahdeksaan isoisän ahkeran opetuksen tuloksena. En oikein keksinyt syytä, miksi hänen olisi pitänyt oppia se myös suomeksi, joten en opettanut. (Tästä keskustelen usein suomalaisten äitikollegoiden kanssa; muissa kulttuureissa on tavallisempaa opettaa numeroita ja värejä jo vauvoille ja taaperoille siinä missä suomalaiset käsittääkseni jättävät tällaisia juttuja myöhemmälle iälle. Yleensäkin lapsilta vaaditaan suomalaiseen korvaan omituiselta kuulostavia asioita.) Lastenlikkamme kuitenkin opetti naperon laskemaan suomeksi viiteen muutama kuukausi sitten. En olisi kuitenkaan osannut aavistaakaan, että hän osaa liittää suomen numerot saksan numeroihin, saati sitten ymmärtää numeroiden merkityksen.

Nyt taas veikkaisin vahvasti, että ymmärrys jää tällä hetkellä lukuun kaksi. Voi myös olla, että yllätyn taas pian.

Taaperon (hoitokaverin) kielicocktailit osa 6

Kuten ennustin, suomen ja saksan sekalauseet ovat vähentyneet jonkin verran. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei kieliä kuulisi samoissa lauseissa päivittäin. Ei suinkaan. Oikeastaan cocktailien määrä on vähentynyt suhteessa puheen määrään, koska samaan aikaan puheen määrä on lisääntynyt. Kielet elävät sulassa sovussa useammassa lauseessa joka päivä.

Tässä yksi päivä satuin kuulemaan naperon ja hänen englanninkielisen hoitokaverinsa keskustelun, joka meni suurin piirtein näin (nimet karsin pois, joten lauseet ovat vähän lyhyempiä kuin oikeasti olivat):

- Let's go down! (suom. mennään alakertaan)                            

- Tuch! (suom. peitto täytyy ottaa mukaan)

- Yes, Tuch, guck mal, Tuch! (suom. kyllä, peitto, katso, peitto)

Tästä keskustelusta muksu sanoi toisen repliikin, loput tuli leikkikollegan suusta. Ihan hyvin siis on hoitokaveri oppinut saksaa vajaassa kahdessa kuukaudessa varsin rajallisella altistuksella!

Ehkä hyvä mainita tähän loppuun, että hoitokaveri on vähän naperoa vanhempi. Vanhemmat lapset kun usein tällaisissa asetelmissa ottavat avuliaan isosisaren roolin, joten kaipa osa saksan puhumisesta menee pienemmän auttamisen piikkiin. Lisäksi tässä oli kyse erikoissanasta (tuo peitto on naperolle supertärkeä), joten kaipa kieli vaihtui saksaksi aivan luonnostaan.

Hoitotädin kanssa en ole naperon kuullut käyvän samanlaisia keskusteluja, vaan hoitotäti vastaa englanniksi, jos sattuu saksankieliset kommentit ymmärtämään.

Selvästikin yhteyistyö lasten välillä sujuu...

Taaperon kielicocktailit osa 5

Kielten sekoitus kyllä väheni, mutta ei loppunut kokonaan perheen kielistrategian päivitykseen muutama viikko sitten. Tässä pari viime viikkoina kuulunutta cocktailia.

Wo ist der peitto? (suom. missä peitto on?) Tässä oltiin tärkeiden asioiden äärellä. Vauva-aikojen torkkupeitosta tuli naperolle se kaikken tärkein asia, jota ilman ei uni tule eikä itku laannu. Siitä tuli niin tärkeä, että ostimme kaksi lisää. Peiton nimeksi on lähes vakiintunut saksankielinen tuch, mutta toisinaan siitä keskustellaan myös supisuomeksi. Aivan kuten minun ja miehenkin kutsumaniminä vaihtelee mama ja äiti sekä iskä ja papa, toisia näistä hän näyttää suosivan. Käsittääkseni tällaisista sanoista toinen on muodostunut tärkeämmäksi, koska hän on aina kuullut sitä enemmän vain toisella kielellä. Siis minä olen mama ja mies iskä.

die bubble – tämä oli siis ensimmäinen englanti–saksa-kielicocktail, vau! En kyllä ole oikein vakuuttunut siitä, että kyseisessä kontekstissa olisi tarvittu artikkelia, saati sitten määräistä artikkelia. Eroahdistusta helpottamaan olen ostanut hoitotädillemme saippuakuplia, näitähän kaikki lapset rakastavat. Kun minun täytyy lähteä ja lapsella on valmiiksi jo paha mieli, menevät he puhaltelemaan niitä hetkeksi takapihallemme. (Tiedän, ei mikään hyvä strategia.) Niitä on siis viime aikoina tullut puhalleltua enemmän englanninkielisessä seurassa.

Onneksi takapihalle on lyhyt matka ja
näitä jaksaa puhallella ja potkia toipilaanakin.

Parin viikon takainen sairastelu on jatkunut aina tähän päivään asti. Viimeisimpänä sairastui meidän hoitotäti tänään. Varmasti tuttu kuvio monelle, joiden lapset ovat hoidossa ja kohtaavat monenmoisia pöpöjä päivittäin. Koska meidän hoitokaverit ovat kuitenkin pysyneet terveinä, taitaa meidän huono tuuri ja käsihygienia selittää suurimman osan viime aikojen sairastelusta. Täytyy alkaa pestä kädet aina, kun tulemme kotiin. Tähän asti ollaan pesty käsiä lähinnä ennen ruokailua. 

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Oma ja Opa (saksan isovanhemmat) olivat kylässä, joten oli minullakin aikaa sairastaa kuumeet pois.

Kovin paljon ei ole jäänyt aikaa töille eikä opinnoille. Katsotaan joko tämä tästä lientyisi, kun auringonkin määrä on huomattavasti lisääntynyt.

Taaperon kielicocktailit osa 4

Meidän perheen kielistrategia hiotui viime viikonloppuna kertarykäisystä. Kävimme kuuntelemassa viisaampaa yhden luennon verran, ja päätimme kotimatkalla yksimielisesti alkaa noudattaa hänen ohjeitaan. Luennon myötä mieskin tiedosti paremmin saksan olevan nykyisin lapselle kotikieli, jota kodin ulkopuolella ei paljon kuulu, ja toki haluamme turvata molempien kielten kehityksen ja osan lapsen arjessa. 

Viikko takana, ja täytyy sanoa, että suomen määrä juniorin puheessa on lähes tuplaantunut. Kun minulle puhutaan, puhutaan suomeksi. Kun juttelemme kolmistaan, tulee silloinkin lauseita suomeksi, yleensä silloin kuin edeltävän repliikin sanoin minä. Joskus lapsi jopa sanoo jotain isälleen suomeksi, vaikka minä en osallistu koko keskusteluun! 

Täytyy myöntää, että en koskaan ajatellut, että suomi jäisi altavastaajan asemaan, vaikka täysin tiedostin vähemmistökielen vaaranpaikat, jotenkin kuvittelin pystyväni pitämään sen tarpeeksi vahvana puhumalla paljon ja olemalla muutenkin aktiivinen. Kun suomalaiset sanat juniorin puheessa sitten hoidon aloittamisen myötä kuitenkin alkoivat vähetä, luulin sen olevan tavallista ja väistämätöntä ja ettei sieltä oikein ole enää paluuta entiseen muuta kuin Suomen lomilla tai sitten muuttamalla Suomeen. Ainut mitä voisin tehdä, olisi lukea, soittaa musiikkia ja puhua paljon, ehkä entistä enemmän, sekä etsiskellä lapselle mieluista suomalaista seuraa. 

Vaikka olen iloinen uudesta toimivammasta kielipolitiikasta, toivon silti, että kielicocktailit jatkavat pulppuiluaan, koska niiden alkuperää on hauska miettiä. Tässä pari viime viikkoina kuulunutta.

iskä machen töitä - tässähän nyt ei ole mitään muuta saksalaista kuin machen eli tehdä. Saksalainen sanoisi yksinkertaisesti iskä työskentelee (arbeitet), eikä sekoittaisi siihen kenenkään tekemisiä. Vaikka kielen menisivätkin sekaisin, cocktaili voi noudatella toisen kielen logiikkaa enemmän kuin toisen.

da kommt ein lentokone, da kommt ein tlaktoli, da kommt ein porsche auto - yksi ilta järjesteltiin menopelit riviin. Lentokone ja traktori ovat selvästi suomenkielisiä, mutta noudattelevat saksan kielioppia artikkeleineen, joista jokainen taisi tällä kertaa mennä jopa oikein. Viimeisen veikkaisin olevan saksankielinen auto, koska minulla ei ole tapana sanoa kyseistä autoa Porscheksi, minulle se on vain auto.

Tarkkasilmäiset ehkä huomasivatkin, että suomalainen r on vielä matkassa mukana (tlaktori). Vaikka usein suomen sanoihin pääsee saksalainen taaempana suussa äännettävä r, kuuluu ällä ärrän paikalla lähes yhtä usein.

Kuva pääsiäisretkeltä Kentissä. 3 taaperoa, 6 aikuista,
13 kaunista kilometriä.

Lisää oppimastamme tulossa myöhemmin.

Taaperon kielicocktailit osa 3

Naperosta on tullut varsin taitava sanojen sepittäjä. Eräs aamu hän kuuli lentokoneen äänen heti herättyään ja totesin das flentää (fliegt+lentää=flentää). Kun otin tämän aamiaispöydässä puheeksi miehen kanssa, napero vain toisteli, flentää, flentää. Se ei siis ollut hetkellinen lapsus vaan ihan oikea sana sana.

Toinen kielirajat rikkova sana pääsi ensi kerran ilmoille parisen päivää sitten, kun legorekat menivät kaikki kerralla palasiksi: alle Legos sind kaputti, siis suomeksi kaikki legot ovat rikki, mutta saksalaisen kaput-sanan perään on ilmestynyt niin suomalainen loppu-i. Otin samalla aamiaisella tämänkin puheeksi, ja lapsi totesi kaputti kaputti, sekään ei siis ollut hetkellinen hairahdus vaan ihka oikea sana.

Suurkaupungin sininen hetki

En tiedä löytyykö Lontoosta tienoota, jossa lentokoneita pörräisi vähemmän, mutta epäilen. Neljä lentokenttää, joista kolmella vilkkaasti liikennettä, neljännellä vielä enemmän. Ensi alkuun pidin lentokoneen äänistä. Jatkuvasti yläpuolella kaartelevat lentokoneet kertoivat, että me ei olla ainoita, jotka juuri tulivat ja ovat vielä vähäsen hukassa. Nyt niihin on jo tottunut, vaikka pilvisenä päivänä niitä näkyy ja kuuluu vähän vähemmän.

Kun pari viikkoa sitten siirryimme pysyvämmin uudelle maalle, tuli myös kielikoktaileihin uusia mausteita. Yksi ensimmäisistä kolmikielisistä lausahduksista oli iskä auch morning. Kun vielä asuimme väliaikaisasunnossa, oli yksi lapsen lempipuuhista hihkaista vastaanottovirkailijalle heit saksalaisella hallolla. Tästä tulikin yksi päivien kohokohdista, sekä lapselle että yhdelle respoista. 

Yksi aamu aloimme opettaa lapselle morning-sanaa, koska hän tervehti respaa saksaksi. Lapsi mietti sanaa pitkään ja kertailin hänelle: äiti sanoo huomenta, iskä sanoo morgen ja setä sanoo morning. Lapsi huomasi pienen ristiriidan, koska iskä oli tosiaankin juuri sanonut morning respalle: iskä auch morning. Kaiken ne huomaa.

Lapsi poimi ympäristöstään paljon sanoja matkimalla. going down tarttui hissistä. thank you ravintolasta. Hoitotädinkin mukaan matkiminen tapahtuu kuin luonnostaan. Ehkäpä tämä yksi oire aikaisemmin diasoimastani reseptiivisyydestä. Spontaaneja englanninkielisiä sanoja ei ole vielä tullut (happy birthday -laulun lisäksi) ja yhden good morningin lisäksi.

Taaperon kielicocktailit osa 2

Viime viikkoina ollaan muun muassa haluttu riisua ulkovaatteet ite alleine (suom. yksin, itse). Saksalaisen auchin lisäksi on ahkeran sanaviljelyni tuloksena kuulua joskus myös suomalainen kans.

Die tuohon (suom. se) kaltaiset kaksikieliset lausahdukset ovat varsin arkipäiväisiä. Kuten olen kirjoitellut, meillä noudatetaan OPOL-menetelmää rennosti ja vähän soveltaen. Siis yksi vanhempi, yksi kieli, aina kun se tilanteeseen sopii. Tämä sopii meille parhaiten, ja asiaa tuntevammista blogeista olen lukenut, että näin lapsesta tulee joustavampi kielten käyttäjä. Mitä se sitten tarkoittaakaan. 

Jotkut sanat ovat juurtuneet puheeseenkin tietyllä kielellä. Lähinnä ne ensimmäiset, joita lapsen suusta kuuli. Yksi tälläinen on nalle. Mieskin sanoo toisinaan suomeksi nalle, pikku myy ja iskä. Varsinkin iskä on juurtunut puheeseemme, vaikka käytössä on papakin. Minä kun olen se, joka useammin puhuu isästä, ja teen sen suomeksi. Muu ympäristö puhuu enemmän äidistä saksaksi, joten minun "nimekseni" on lähes yksinomaan valittu mama, vaikka äitiäkin kuulee. 

Hoitotäti on alkanut päivän lopuksi hyvästellä juniorin englanniksi bye bye. Tämä onkin nyt tarttunut puheeseen, juuri sopivasti ennen muuttoa.

Muutto meneillään.

Taaperon kielicocktailit osa I

Tässä muutama viime viikkojen aikana kuultu kielikoktaili: rum päin, daskin auch, venezeug, paljon fluhzeugeja. Rum päin on sekoitus saksan ja suomen samaa tarkoittavista ilmauksista anders rum ja toisin päin. Taisin todeta laita se toisin päin juuri ennen, taapero teki näistä oman koktailinsa. Daskin auch (sekin myös) taas tuli, kun siivosimme illalla kirjoja takaisin kirjahyllyyn. Minä sanoin tämäkin, juniori totesi daskin auch. Venezeug taas syntyi keskustelumme tuloksena, kun hän ei löytänyt uudelle omituiselle lelukylpyammeelle sopiavaa sanaa. Vene on vene, zeug taas pojalle tuttu sanasta flugzeug (lentokone).

Paljon fluhzeugeja (paljon lentokoneita, näin se suurin piirtein ääntyy pojan kotimurteessa) painii jo aivan omassa sarjassaan. Mukana on taivutusta ja määränilmaus, kaikki aivan oikein. Ainoa ongelma tässä ilmauksessa oli se, että olimme koneessa saksalaisten ja englantilaisten kanssa, joten kovinkaan moni ei pienen miehen kovaäänistä ihastelua ymmärtänyt. Kaikki nämä neljä ilmausta ovat kuitenkin ihan ymmärrettäviä niille, jotka osaavat sekä suomea että saksaa. Aina emme kuitenkaan ole tällaisessa seurassa, ja silloin tarkennusta pyydetään minulta, äidiltä. Oletuksena on, että ymmärrän kaikki. Nyt seuraa yllätys: en ymmärrä. Toisinaan pieni mies puhuu kieltä, jota ymmärrän, toisinaan pölöttää omiaan. 

Taaperolle varsin tavallinen tilanne on sellainen, että kuulija ei saa hänen sanoistaan selvää. Sen tarkemmin pohtimatta, miltä tämä taaperosta tuntuu, siirryn pohtimaan, miten silloin pitäisi toimia? Tässä kohtaa en jaottelisi lapsia yksi-, kaksi- tai monikielisiksi, vaan toimisin lapsen kuin lapsen kanssa samalla tavalla: Kysyisin mitä hän sanoi. Jos ei vieläkään auennut, kysyisin uudestaan. Näin kysyjä luo lapselle  tarpeen hakea ilmaus kielellä, jota hän paremmin ymmärtää. Ellei kyselytekniikka toimi heti, joskus se varmasti alkaa toimia, ja joka tapauksessa lapsi ymmärtää, että kaikki eivät häntä aina ymmärrä.

Oman kokemukseni mukaan luovun kyselystä muutaman kerran jälkeen, ja totean ylimalkaisesti joojoo tai aivan. Kaikkea ei voi vielä ymmärtää, oli se sitten mitä kieltä tahansa; suomea, saksaa tai hänen omaansa. Joskus juniori sanoo tärkeän sanoman molemmilla kielillä. Ikään kuin hän ei halua jättää sattuman varaan, että ymmärtäisimme. Tätä tapahtuu sekä yksi- että kaksikielisessä seurassa, mutta ehkäpä useammin ydinperheen kesken.

Itse en ala vaatia lapselta suomenkielistä sanaa saksalaisen tilalle. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, puhun itsekin lapsen kuullen molempia kieliä (ja myös ymmärrän molempia). Näin tarjoan lapselle monikielisen mallin, ja siksi olisi mielestäni varsin epäloogista käyttäytymistä vaatia lasta puhumaan minulle vain suomea. Ymmärrän kyllä molempia, ja hän tietää sen. Kaikki eivät kuitenkaan molempia ymmärrä, ja hän tietää senkin.

Kuvituksena juniorin oma otos aamiaisestaan.