SOCIAL MEDIA

tiistai 11. lokakuuta 2016

Viikonloppuretki Keski-Englantiin autoillen

Pitihän sitä päästä kokeilemaan, millaista on ajella autolla vasemmalla puolella tietä, joten tehtiin vielä yksi, luultavasti viimeinen viikonloppureissu Lontoon ulkopuolelle. Ajamaan en kuitenkaan päässyt, koska logistisista syistä johtuen en päässyt näyttämään ajokorttiani autovuokraamoon. Sen sijaan istuin pelkääjän paikalla rattia hapuillen sekä peruutuspeiliä hakien. Tällä kertaa oli siis tyytyminen navigointiin ja liikennelaskentaan. Totuin varsin nopeasti istuksimaan vasemmalla etupenkillä ilman rattia ja aloin nauttia vaikuttavista maisemista, mutta peruutuspeiliä silmäni hakivat refleksinomaisesti koko viikonlopun. Mieskin tottui kertaistumalta vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Ainoastaan kerran hän olisi halunnut istahtaa pelkääjän paikalle. Ratti vain puuttui.

Vuokra-autolla Englannissa


Autonvuokraus oli tällä kertaa käytännön sanelema pakko: tarkoitus oli katsastaa Shakespearen kotikulmat sekä seudun lähikylät. Mukaamme lähteneiden ystävien mukaan tämä olisi ollut lasten kanssa autotta liian hankala homma yhdelle viikonlopulle. Yritimme ensin löytää pikkubussin seitsemälle, mutta koska majoitus varmistui vasta aivan viime hetkellä, oli pikkubussia hankala löytää, ja päädyimme siis vuokraamaan kaksi henkilöautoa.

Hotelli oli vanha linna tiluksineen.

Ennen lähtöä minua ja miestä jännitti aika tavalla, koska emme ensinnäkään tienneet, miten kauan Lontoosta pois pääsyyn pitäisi perjantaialkuillasta varata aikaa. Mies ehti kuitenkin töissä haastatella kollegoitaan sen verran, että kuuli sen olevan melko helppoa kotikulmiltamme. Minua jännitti myös se, että miten moottoritiellä tottuu ohittelemaan oikealta puolelta (vaikka Unkarissa tähänkin tottui, koska Unkarin läpi ajavilla romanialaisilla on tapana ohittaa siitä mistä mahtuu) ja hitaasti ajaessa pysymään vasemmalla ja että sujuuko vaihteiden vaihto vasemmalla kädellä, koska automaattivaihteista en onnistunut kotikulmien vuokraamoista enää perjantai-iltapäivällä löytämään. Kuskina toiminutta miestä huoletti motaria enemmän kaupunkiajo. Huolet osoittautuivat kuitenkin aivan turhiksi, ja matkanteko sujui hyvin. Jopa navigointi oli helppoa, koska Lontoon keskustassa on sen verran harvakaistaisia katuja, että väärälle kaistalle oli jopa turistin hankala joutua. Maalla sitten on monikaistaisia liikenneympyröitä, joissa on helpompi eksyä väärälle kaistalle.

Majoitus Keski-Englannissa


Majoitus oli kuitenkin hankala löytää, osittain viime tingasta johtuen, osittain johtuen siitä, että mukaan lähti kolme kaksivuotiasta. Monissa pikku hotelleissa ei ollut huoneita, joihon vauvan matkasänky mahtuisi (just joo) ja parissa B&B:ssä myönnettiin suoraan, että taaperot eivät ole kovin tervetulleita, koska isäntäväki oli jo sen verran iäkästä. Päädyimme sitten suuren kylpylähotelliin erääseen pikku kylään. Ei lainkaan huono vaihtoehto mutta ei kyllä lainkaan halpakaan. Kukkaron kevennystä kompensoi kuitenkin kivasti uima-allas ja se, että uinnista väsyneet naperot koisasivat sunnuntaina seitsemään asti.

Hotellihuoneen ikkuna oli vähäsen huurussa aamulla. Hrr.
Lauantaina kävimme kierroksella Shakespearen kotikaupungissa Startford-upon-Avonissa ja takaisin majapaikkaan ajoimme lähiseudun pikkukylien läpi. Itse prinssiä emme nähneet, mutta kuulimme, että Kaarlella olisi yhdessä näistä kylistä. Lapset eivät malttaneet nukahtaa päiväunille, joten pysyttelimme ulkona ja ihmettelimme ihmisiä sekä kauniita maisemia ja teatterinäytöksiin suuntaavia ihmisiä. Itse kaupunki oli nopeasti nähty, kun oltiin matkassa taaperojengin kanssa.

Elämyksiä Warwickin linnassa


Sunnuntaina suuntasimme Warwickin linnaan. Vasta paikanpäällä meille selvisi, että linnan kierros on enemmänkin lapsille suunnattu, joten linna oli aivan loistava kohde, juuri kuin meille tehty. Koko aamupäivän napero oli odottanut näkevänsä ritarin, ja onneksi sellainen olikin heti linnan portilla. Linnassa saimme kuulla, miten ritarit elivät ja taistelivat ja napero jaksoi keskittyä sepustukseen ihan kiitettävästi, joten kai hän siitä jotain ymmärsikin. Tai sitten oli jo haarniskojen ja miekkojen sokaisema.

Linnan sisätilojen lisäksi katselimme tulipallo-esityksen, jossa näytettiin, miten Lontoon kaupungin muuri on saatu tulipallolla murrettua (erittäin pieni kuva alla ylärivissä oikealla). Lisäksi näimme kesytettyjen pöllöjen ja kotkien lentoshow'n, jossa kerrottiin, miten lintuja käytettiin metsästyksessä ennen ampuma-aseita sekä näiden siipiveikkojen lentotekniikoista. Ehkä vähän liikaa meidän lapsille, mutta meille varsin mielenkiintoinen esitys, ja lapset pääsivät nauttimaan linnan suuresta puutarhasta. Liput linnareissulle kannattaa ostaa muutama päivä ennen visiittiä vähän edullisemmin netistä. Linnan pihalla on piknik-paikkoja ja paljon ruokakojuja, ja monet viettivätkin koko päivän siellä.




Kotimatkalla oli takapenkillä hiljaista. Sunnuntaina Lontooseen paluu sujui varsin hitaasti, ja melkein myöhästyimmekin auton palautuksesta. Emme kuitenkaan joutuneet maksamaan ylimääräistä päivää, ja jo ennen varausta tarkistin, että autovuokraamosta on sunnuntaina seitsemään asti auki. Jos vuokraa auton jostain muualta kuin lentokentältä, kannattaa aina katsoa aukioloajat ja kysyä, onko auto mahdollista palauttaa puljun ollessa jo kiinni. Vinkkinä niille, jotka ovat Saksan autoliiton jäseniä: ADAC:n jäsenet voivat varata vuokra-auton mistä päin maailmaa tahansa liiton nettisuvujen kautta tavallista paremmin ehdoin, ja samalla voi olla luottavaisemmin mielin, että joku on ehdot jo tarkistanut. Muille tiedoksi, että saksalaiset ovat vakuutushullua kansaa.



keskiviikko 17. elokuuta 2016

Regent's Canalia itään ja länteen

Viime aikoina olemme kunnostautuneet kotikulmiin tutustumisessa. Kotinurkiltamme pääsee helposti Regent's Canalia pisin ilman sen kummempaa navigointia ja siksakkia lähelle ja kauas.

Regent's Canal 

on 1800-luvun alkupuolella rahtitavaralle rakennettu kanaali, joka nykyisin on lähinnä lintujen ja turisteille tarkoitettujen vesibussien käytössä, asuntolaivoja unohtamatta. Kanaalin rannoilla pääsee mielikuvaretkelle melkein Amsterdamiin asti, koska niitä kansoittavat idylliset asuntolaivat aivan kuten Hollannissakin, ja toki koko kaupunki näyttää vehreänvirheältä kanaalin varrelta katsottuna.

Säästä riippuen kanaalin varren kävelytie on joko täynnä tai tyhjä. Kaupunkilaiset tulevat rannoille tapaamaan toisiaan, urheilemaan tai käyttävät sitä nopeahkona pohjoisen keskustan halkovana pyörätienä. Rannoilla on myös lukuisia kahviloita ja ravintoloita. Pyöräillessä kannattaa kuitenkin muistaa, että kyseessä on kävelytie, joten pyöräilijät ovat väistämisvelvollisia.

Koska monet nähtävyydet ovat lähellä kanaalia, olemme käyttäneet sitä pyöräbaanana. Eräänä viikonloppuna suuntasimme kanaalia pisin itään, Victoria Parkin kautta Olympia Parkiin, jonka eräällä leikkikentällä tapasimme ystäviä. Näistä puistoista idyllisempi päiväkävelypaikka on Victoria Park. Olympia Parkiin suunnatessa kannattaa olla määränpää mielessä, haahuiluun se ei sovellu yhtä hyvin kuin Victoria Park.

Reissu idän suuntaan oli aika pitkä. Menomatka kesti lähemmäs tunnin, koska aurinkoinen sää oli houkutellut paljon kanssa-asukkaita kanaalin rannoille. Takaisin pääsimme myöhäisestä iltapäivästä johtuen puolessa tunnissa. Tämäkin oli kyllä tapahtumarikkaasta päivästä väsyneelle naperolle liikaa, ja hän ottikin loppumatkasta torkut pyörän lastenistuimessa.


Päiväretki pyörällä Lontoon eläintarhaan

Eräänä toisena viikonloppuna suuntasimme länteen määränpäänä eläintarha Camdenissa. Menomatkalla pysähdyimme aamiaiselle Kings Crossille Lighterman-ravintolaan, joka aukeaa taaperoperheen näkökulmasta ihan sopivaan aikaan, jo kahdeksalta. Tästä on tullut kanta-aamiaispaikkamme, koska viereisellä aukiolla on usein lapsille tekemistä (saippuakuplamies tai maasta nousevat suihkulähteet), ja vaikka itse aamiainen syötäisiinkin pikavauhtia, voi lusmuilua jatkaa ilman isoja siitymiä.

Lähempänä eläintarhaa pyöräily ei alkuiltapäivän tungoksessa enää ollut yhtä helppoa kuin aamulla, mutta maisemat siitäkin nätimmät. Ihan kelpo aamupäivän retki siis. En tosin tiedä lähtisinkö kauniina viikonloppuna pyöräilemaan aivan Camdeniin asti, jos muuallakin riittää tekemistä tai jos jalankin pääsee. Sen verran täyttä siellä oli.

Turistikin pääsee Lontoossa helposti pyörällä liikenteeseen. Lontoon kaupunkipyöriä, eli Boris-pyöriä, en ole itse vielä kokeillut, mutta mies menee toisinaan kaupunkipyörällä töihin. Lähes koko reilu kolmen kilometrin työmatka on loivaa alamäkeä. Pyöriä löytyy metroasemien ja kauppakeskusten läheltä, ja ne voi jättää seuraavan pyöräpisteeseen - takaisin ei siis tarvitse tuoda.





tiistai 9. elokuuta 2016

Kuka sä oot?

Suomen loman jälkimainingeissa naperoa alkoi tosissaan kiinnostaa sinä–minä-suhteet. Kaikkein paras leikki tällä hetkellä on kertailla wer bist du tai kuka sinä olet -kysymyksin nimiä ja perhesuhteita. Olisin ajatellut, että tällaisiin keskusteluihin menisi vielä vuosi jos toinenkin, joten tämä on todellakin yllättänyt minut. 

Parin lomapäivän jälkeen alkoi sinät ja minät – tai oikeammin omistusta ilmaiseva mun – ilmestyä puheeseen suomeksikin, kuten odottaa osasin. Muutenkin oli hienoa huomata, miten nopeasti ihminen sopeutuukaan ympäristöönsä, koska viikon oleskelun jälkeen lapsen suusta pääsi enää todella harvoin saksankielisiä sanoja, ellei sitten oltu puhelimessa saksankielisten perheenjäsenten kanssa.

Monikielisen lapsen kielikylpy toisen vanhemman kotimaassa


Monelta kokeneemmalta ulkosuomalaisäidiltä olen kuullut, että suomenkielinen kielikypy Suomen-lomalla ei ole mikään itsestäänselvyys. Varsinkaan mikäli mukaan lähtee myös se muunmaankielinen perheenjäsen, joka oletettavasti viettää päivät pitkät töissä, lapsi–vanhempi-laatuaikaa tankataan sitten lomalla, ja suomalaisvaikutteet jäävät vähemmälle huomiolle. Jos ei ole aikaa olla koko kesää Suomessa, kannattaa kaksikielisyydessä panostaa arkipäiväisiin asioihin kielikylpylomien sijaan. 



Mieluumminhan sitä olisi lomailtu koko konkkaronkka, mutta tällä kertaa mies ei ehtinyt töiltään mukaan, ja napero eli vajaa pari viikkoa lähes täysin suomenkielisessä ympäristössä. Suuren osan lomasta hän tutkaili vanhoja kotinurkkiani mumminsa kanssa. Tosiaankin tutkaili, koska jo kotinurkilta löytyi niin paljon kaikkea uutta ja kiinnostavaa. Mummilan puutarhass voia nähdä ja kokea paljon sellaista, mikä täällä Lontoon kotinurkilla on harvinaista herkkua: perhosia, heinäsirkkoja, vesileikkejä hiekkarannalla, punaherukoita pystyi syömään suoraan marjapuskasta ja perunat haettiin perunamaalta.

Monesti aikaisemmin olen miettinyt, miksi lapset oppivat isovanhempien luona niin mielettömästi uusia asioita ja käsitteitä. Syyksi en ole keksinyt muuta kuin niiden tuiki tärkeiden rutiinien rikkomisen. Kun rutiinien tilalle tulee yhtäkkiä paljon uusia asioita, on aivan luonnollista oppia paljon. Senhän takia me kaikki haluamme matkustaa ja nähdä uusia paikkoja. Haluamme uusia vaikutteita.

Suomen-loma oli tällä kertaa vähän liian lyhyt. Ensimmäinen viikko meni kesänuhaa sairastaessa, ja siksi jäi monet rakkaat näkemättä ja peri tärkeää asiaa hoitamatta. Täytynee siis alkaa suunnitella syyslomaa kotikonnuille.

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kotimaanmatkailua

Matka Suomeen oli tällä kertaa vähän liiankin helppo. Ehkäpä sain helpon matkan korvaukseksi viime kerran kenttäkatastrofista, mutta pelottaa jo, että mitä sitä paluumatkaksi järjestyykään.

Mies saattoi meidät Piccadilly-linjan metroon aamuruuhkassa. Tunnin istuskelun, josta eka puolisko pelattiin Ekapeliä ja loppumatka kyseltiin joko ollaan perillä, saavuimme kentälle. Laukku hihnalle ja turvatarkastukseen. Ostimme vielä heinäkuun synttärinaisille suklaata ja syksymmällä syntyvälle pienelle synttärilahjan (jota siis en saksalaistuneena voinut vielä antaa, vaan täytyy odotella syntymäpäivään, ja näin lahja jäi jemmaan tulevalle kummitädille). Ehdimme vielä juuri ja juuri kävellä portille, kun matkustajia alkoi nousta koneeseen. Enpä ollutkaan huomannut aikaisemmin, että yli kaksivuotiaan kanssa ei enää pääse koneeseen ensimmäisten joukossa. Lapsi alkoi olla jo vähän väsynyt, joten sain hyvän käsitreenin ennen parin tunnin istuskelua.

Airbus 350:llä Lontoosta Helsinkiin

Matka taittuikin sitten Finnairin lähes upouudella Airbus 350:lla. Kävi tuplatuuri, koska metrinen matkustaja nukahti heti nousun jälkeen, ja sain nauttia Adelen konsertista mustikkamehun kera omassa rauhassani. Perillä Helsingissä juuri päiväuniltaan herännyt metrinen oli vielä niin väsynyt, että sain kantaa hänet koneelta passintarkastukseen. Matka portilta maahanmuuttoon oli sen verran pitkä, että ehdin mielessäni kirota kaikki kentän porttityöntekijät aika kauas - matkan varrella ei ollut yhtään lastenvaunua. Sain siis päivän toisen käsitreenin.

Aikaisemmista kerroista viisastuneena oli mukana syntymätodistuksen lisäksi matkustuslupa lapsen isältä sekä kopio hänen henkkaristaan. Olimme matkustaneet Hampurin ja Lontoon väliä jo pari kertaa, kun kerran Hampurista lähtiessämme tullivirkailija pyysi toisen huoltajan lupalappua. Koska sellaista ei ollut, päätti hän tiedustella tuolloin vajaa kaksivuotiaalta, missä isä on. Napero vastasi in Hamburg, joten virkalija jatkoi kyselyään utelemalla, kuka siellä Lontoossa sitten on. Tähän lapsi alkoi luetella Oma, Opa sekä muiden sukulaisten nimiä. Yritin pidättää nauruani, kunnes kauhistuksekseni huomasin, että virkailija uskoi lasta ja luuli minun kidnappaavan naperon ulkomaille isovanhempien luo tai minne lie. Aloimme hänen pyynnöstään soittaa toiselle huoltajalle, jonka tiesin istuvan koko päivän kokouksissa ja että sellaisissa harvemmin vastataan puolison puheluihin. Tullivirkailija kuitenkin kuunteli vastaajatervehdyksen, jossa puhui samanniminen henkilö kuin syntymätodistuksessa mainittiin, ja koska soittelimme brittiläiseen numeroon, uskoi hän meidän olevan matkalla lapsen isän luo ja päästi meidät matkaan. Schengen-alueen ulkopuolelle lähtiessä kannattaa käydä läpi, mitä matkustusasiakirjoja lapsen kanssa tarvitsee. Itse olin tyhmä, enkä edes ajatellut asiaa. Virkailija olisi tosiaan voinut pysäyttää matkamme kentälle.



Vielä kuitenkin takaisin Helsinki-Vantaalle. Miten on niin vaikeaa arvioida, että iltapäivällä saapuvassa isossa lentokoneessa on ehkä pari väsynyttä pientä matkustajaa ja tuoda portille parit lentokonettärattaat? En ole ollut kentällä töissä, mutta ehkäpä tällaiset arvioinnit on vaikea tehdä ja kärryt hankala tai jopa kiellettyä tuoda portille, mutta niin ne vain helpottaisivat yksin matkustavien vanhempien matkantekoa. Olen useammin huomannut, että Helsinki-Vantaalla on hankalaa saada hyvää palvelua lapsen kanssa. Kerran yritin pyytää, että pääsisin lapsen ja matkarattaiden kanssa hissillä alakerroksen bussinodotusaulaan. Ei käynyt, koska hissi oli kuulemma niin kaukana ja portaisiin olisi tyytyminen unisen vauvan kanssa. Kumma vain, että juuri edellämme boardannut hissille saatettu liikuntarajoitteinen oli portilla ennen meitä. Ehkäpä hän vain sattui olemaan erityisen nopea niiden kainalosauvojensa kanssa iästään huolimatta.

Useamman kerran mennessämme vauvan kanssa loungeen jatkolentoa odottelemaan ovat vastaanottovirkailijat tuhahdelleet tai pyöritelleet silmiään, kun olen kysellyt jotain lapseen liittyvää, kuten että missä olisi rauhallisempi soppi kävelyä harjoittelevalle lapselle tms. Ni-in. Valitettavasti joillakin kultapossukerholaisilla on lapsia ja kerran pari vuodessa matkustavat niiden kanssa ja silloin räkänokat tulevat sotkemaan desinerimööbelit ja -matot. Mutta omahan se on ongelma, että lapsen on hankkinut. Mitä siinä nyt apuja toisilta tarvii pyydellä. Harmittaa vain, että kentällä on muitakin kuin suomalaisia, ja kuvittelisin että em. kaltaisissa asiakaspalvelutilanteissa kulttuurit törmäilevät.

Junalla lentokentältä Turkuun

Matkalaukun tultua etsimme juna-aseman, jonne sinnekin sai hetken vielä kävellä, ja hyppäsimme junaan. Olin etukäteen ostanut netistä alelipun kentältä Turkuun kympillä, ja hintaan kuului paikallisjunakin. Lipunostolomakkeeseen laitoin Suomen numeron puuttuessa perheenjäsenen numeron ja tulostin paperilipun mukaan. Vaihdoimme junaa Pasilassa, ja loppumatkan napero sai leikkiä leikkivaunussa ikätoveriensa kera, jotka olivat aika hiljaisia, kuten vanhempansakin. Aikaisemmilla reissuilla olemme ottaneet Helsingistä jatkolennon Turkuun, mutta lentokenttäjunaradan valmistuttua päätin testata, olisiko matka näin vähän helpompi. Vähemmän tylsiä odotteluja, enemmän leikkimahdollisuuksia ja penkkejä. Yllätyksekseni loppumatka sujui kuin leikkiä vain. Turusta matka jatkui autokyydissä vielä pari tuntia. Yhteensä matkasimme siis 12 tuntia, joka kyllä tuntui yllättävän lyhyeltä.

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Liian kiltti jonottaja

Loma miehen kotikonnuilla päättyi lentokenttäkaaokseen. Pääsimme matkaan puolisentoista tuntia myöhässä, koska lentokentän jokainen tietokone tilttasi jonottaessamme lähtöselvitykseen. En koskaan aikasemmin ollutkaan tajunnut, miksi useammat lentoyhtiöt päästävät lapsiperheet priority-jonoon, ennen kuin en sinne päässyt (koska halpalento) ja poikkeustilanteen vuoksi jonotin kaksivuotiaan kanssa helteisellä lentokentällä melkein kolme tuntia. Lentokenttävirkailijat hoitivat hommansa poikkeustilanteessa erinomaisesti, mutta jäin kaipaamaan naiset ja lapset ensin -asennetta, johon Saksassa harvemmin törmää. 

Turvatarkastuksen jälkeen päädyin lastaamaan lapsen ja tavarat pantilliseen käsimatkatavarakärryyn (jossa sarjakuvin kielletään lapsen kuljetus) ja spurttijuoksuun. Lähtöselvityksessä kun eivät osanneet kertoa, miten kauan kone odottaa. Lopulta olimme koneessa toiseksi viimeisinä. Suurin osa matkustajista oli ehtinyt laukkunsa jättää ennen tietokonetilttiä, joten heille ongelmat ilmenivät vain portilla ja koneessa odotteluna. 

Vika lienee minussa itsessäni. Olen perusluonteeltani aivan liian kiltti jonottaja. Poikkeustilanteessa pitäisi ryhtyä röyhkeämmäksi ja ottaa kyynärpäät käyttöön eikä taakseen saisi vilkuilla. Lapsi kainalossa ei auta, ei edes huutava lapsi eikä varsinkaan, jos matkustat lapsen tai kahden kanssa yksin. Armoa emme saaneet myöskään matkustamohenkilökunnalta, vaan juomatarjoilua saimme odottaa koneeseen pääsyn jälkeen vielä puolitoista tuntia. Se on aika pitkä aika kaksivuotiaalle, siis ensin reilu kaksi tuntia jonossa, sitten puolitoista koneessa. 

Mitä tästä opin? Vaikka lähtisin lapsen kanssa tunnin lennolle, pakkaan eväät koko loppupäiväksi. Loppujen lopuksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen, että pääsimme kotiin ja muut jonottajatkin pääsivät koteihinsa ja lomillensa.





maanantai 30. toukokuuta 2016

Loma entisillä kotikulmilla

Ongelmat alkavat jo pakatessa, kun ei oikein osaa ajatella pakkaavansa lomamatkaa varten. Tuntuu vähän kuin olisi kotiin menossa, mutta ei sitten kuitenkaan, koska koti on jo taas jossain muualla. Sitten kuin matkan laatua itselleen todistellakseen pakkaa tavallistakin säntillisemmin ne lomatarvikkeet mukaan.

Matka jatkuu lentokentältä sukulaisiin, josta pariksi yöksi hotelliin, josta sukulaisiin, josta rakkaan ystävän luo kylään, josta pariksi yöksi hotelliin, josta sitten viimein kotiin. Kotimaansa asukkeja voisi moinen pyöritys pyörryttää.

Matkamaisemia miehen kotikonnuilta.


Sitä tietää hyvin minne on menossa ja millainen sää siellä on, mutta vaikeampi on ajatella, että arjen askareiden sijaan on tosiaankin tarkoitus lomailla. Tai ainakin jotain sinne päin. Siis ilman hotellia, uima-allasta ja illallisen jälkeisiä auringonlaskuja. Tiedossa on tosin sukulaisia, ystäviä ja vanhoilla kulmilla herkitelyä. Siis paljon rakkaita, rakkautta ja niitä kotikulmia, ei niinkään lepoa ja uuden etsintää.

Monta kertaa, jo viikkoja ennen varsinaista lomaa, huomaa miettivänsä keitä kaikkia täytyy tavata, mutta tapaamisia ei sitten saakaan sovittua. Yllättää itsensä ajattelemasta, että turha sitä on kalenteria liiaksi täyttää, ettei mene juoksemiseksi, vaikka varsinainen syy on kaveriähkyn ja siitä johtuvan henkisen krapulan välttely. Kaikki vois olla hetken kuin ennenkin, paitsi ettei ole, ja että jos nyt niin näyttää melkein olevankin, kotiutuminen uuteen paikkaan saa takapakkia. Parempi siis pysytellä turistina ja nauttia lomahetkistä niiden muutaman kanssa, joita tapaa.

Futuristisempi menopeli

Jos joku teistä klaaraa tämän kaiken vähän paremmin, kertokaa salaisuutenne.


lauantai 21. toukokuuta 2016

Rapatessa roiskuu

Silloin tällöin eksyn lukemaan matkabloggareiden kirjoituksia, vaikka tuskin heidän kohdelukijoihinsa varsinaisesti kuulunkaan. Vaikka lomailla tykkäänkin, en suhtaudu matkustamiseen mitenkään intohimoisesti. Matka on minulle välttämätön paha ja päämäärä on sitten se päämäärä. Siellä loma alkaa. Voisin viettää lomani vaikka omalla takapihalla, jos vain säät sen sallisivat. Matkattua sitä nyt kuitenkin on tullut, vaikka enemmän työn ja perheen vuoksi. On sitä kaikenlaisia mokiakin tullut tehtyä. Tässä top 3 kamalinta matkakokemustani Exploras-blogin Miran innoittamana.

Kuvituksena vuorimaisemia etelästä...
Yksi kaunis perjantai-iltapäivä useampi vuosi sitten istuskelin Ferihegyin lentokentällä lähtöporttini vieressä odottavaisena. Olin menossa viikonlopuksi miehen luo Saksaan, enkä malttanut odottaa koneeseen pääsyä. Yhtäkkiä huomasin, että kaikki viereisten porttien lennot oli peruttu. Vilkaisu isommalle ruudulle kertoi karun totuuden, kaikki lennot oli peruttu. Vaikka minkäänlaista kuulutusta ei vielä oltu tehty, tiesin heti, että minun täytyy juosta niin lujaa kuin mahdollista lentoyhtiön lipputoimistoon vaihtamaan lippu seuraavalle mahdolliselle lennolle, muuten saisin unohtaa yhteisen viikonlopun. Tiesin, että saman lentoyhtiön lennoista ainakin kaksi oli juuri peruttu; yksi parin sadan paikan kone, yksi vajaan sadan paikan kone, joten varmasti ainakin parisataa ihmistä olisi kohta pienen lipputoimiston luukulla. Muutaman sekunnin uhrasin strategian miettimiseen, mutta totesin suurimman osan kanssamatkustajista olevan turisteja, joilla luultavasti on kaikilla ruumaan selvitetyt matkalaukut mukanaan, jotka juuri tulleessa kuulutuksessa pyydettiin ottamaan mukaan. Hyvä tästä tulisi, jos vain olisin nopea. Parin minuutin spurtin jälkeen olin jonossa toisena. Edessäni seissyt bisnesmies järjesti lipun uudelleenkirjoituksen puhelimitse ja katosi taksiin. Minun piti jäädä jonoon seisomaan, koska puhelimestani oli akku melkein loppu. Olin siis jonossa ensimmäisenä, kunhan saisivat nyt vain hätäkokouksensa pidettyä ja lippujen uudelleenkirjoitusstrategiansa hiottua. Olimme Itä-Euroopassa, joten tiesin tämän kestävän, enkä odottanut luovia ratkaisuja, kuten että kaikki matkustajat siirrettäisiin jollekin viereisistä lentokentistä, jotka kaikki olivat parin tunnin ajomatkan päässä, ja joilta lähti usampia lentoja illan mittaan eri puolille Saksaa. Puolentoistatunnin odottelun jälkeen lipputoimisto alkoi viimein vaihtaa lippuja. Pyysin lipun Wienin iltakoneeseen, koska tiesin ehtiväni Wienin kentälle ajoissa. Reitti oli tuttu, nyt vain oli jo kiire bussiasemalle... Muille tarjottiin lippuja lauantaille. Lentokenttä oli suljettu lennonjohtotornin vian vuoksi. Matkustajille tätä tosin ei kerrottu, mutta lipputoimistolla odotellessani ehdin sen verran surffailla, että nettilehdistä luin lennonjohtotornin sähkövioista, ja että se pysyisi kiinni ainakin lauantain.

Eräs kesä päätin ottaa polkupyörän mukaani Saksanmaalle, koska tiesin viettäväni siellä useamman viikon kesän mittaan. Yksisuuntainen lento Ryanairilla ja ylimääräiseksi matkatavaraksi pyörä, halvaksi tulisi. Tiesin pyöräni olevan järeämpää tekoa, joten koteloa tai suojamuovia se ei tarvitsisi.  Pahimmassa tapauksessa tarvitsisi pari pinnaa oikoa ja laittaa ketjut takaisin paikalleen. Ennen lentoa minun pitäisi ainoastaan irroittaa polkimet ja kääntää ohajustanko rungon myötäisesti. Eiköhän onnistuisi, ja jos ei, laittaisin itseni oikein nätiksi, tilaisinhan joka tapauksessa taksin lentokenttämatkaa varten, sitten vain pyytäisin kuljettajaa auttamaan. Asuinhan maassa, jossa naisia ei jätetä pulaan. Ei mennyt kuin Strömsössä. Kuljettaja ei saanut ruuveja höllättyä, vaikka miten yritimme. Päätin kokeilla lähtöselvitystiskillä. Ei, oli yksiselitteinen vastaus, polkimet pois ja tanko rungon myötäisesti. Lähdin etsimään kentän huoltomiestä, joka ei myöskään löytänyt oikeita työkaluja. Palasin lähtöselvitystiskille, ja kerroin että nyt jää joko pyörä tuohon terminaalin eteen useammaksi viikoksi tai otatte sen koneeseen. Tiesin, että tässä maassa on joka asiassa aina neuvottelunvaraa. Ok, otamme koneseen, mutta polkimet täytyy suojata muovilla. Avulias matkalaukkujen muovittaja muovitti polkimet, vaikka kojun vieressä oli emme muovita pyöriä -kyltti, ja se viimein kelpasi kyytiin. Kun laskeutumisen jälkeen odottelin pyörää erikoismatkatavaraluukulla ja näin sen tulevan tavalliselle matkalaukkuhihnalle, jaksoin taas nauraa.

... ja pohjoisesta.
Erään lyhyen Lapin mökkiloman jälkeen minun oli tarkoitus jatkaa Oulun kentältä Tukholman kautta Amsterdamiin, jossa mies tuolloin asui. Tulimme kentälle liian aikaisin, joten joimme kahvit lentokenttäkahviossa, jonka jälkeen äitini jatkoi automatkaansa etelään. Suuntasin lähtöselvitysautomaatille, josta varausnumerollani ei löytynyt mitään. Ei mitään, ei. Siirryin tiskille. Ei löytynyt, ei. Tiesin, että minun täyttyy tähän koneeseen päästä, enhän tuntenut yhtään ketään Oulusta, joten aloin soittaa lentoyhtiön lipputoimistoon. Ystävällisen asiakaspalvelijan avustuksella sain ostettua uuden lipun, joka ei edes tullut kovin kalliiksi, mutta vaihtoja tuli yksi lisää: Tukholman kautta Osloon ja sieltä Amsterdamiin. Sain ostettua lipun 20 minuttia ennen koneen lähtöä, ystävällinen lähtöselvittäjä otti ripeästi laukkuni ja antoi minulle tarkistuskortin, ja sitten suuntasin turvatarkastukseen, josta minut pyydettiin kuitenkin vielä takaisin lähtöselvitykseen. Ystävällinen lähtöselvittäjä kertoi, että koneen ruuma meni jo kiinni, joten matkalaukkuani ei voida koneeseen enää lastata. Minun täytyisi jäädä yöksi Ouluun. Hetkinen! Ostin juuri lipun, johon kuuluu matkalaukun kuljetus, sanoin. Kerroin lähteväni Amsterdamiin, ja odottavani heidän hoitavan matkalaukkuni kuljetuksen, koska minut oli laukkuineni selvitetty lähteväksi. Toivotin hyvät viikonloput ja lähdin juoksemaan koneelle. Ensimmäisellä välilaskulla sain tekstiviestin: laukkuni lähti toisen lentoyhtiön lennolla Helsinginkautta Amsterdamiin, jossa se olisi 10 minuttia ennen minua. Loistavaa, ajattelin, mutta onkohan aivan sääntöjen mukaista... En kuitenkaan jättänyt heille kovinkaan monta vaihtoehtoa, ja matkalaukussa oli ainekset poronkäristykseen sekä miehen lempparirieskaa ja poroleikettä, joten päätin jättää pohdinnat sikseen. Saisin kuin saisinkin tehtyä miehen after workeille kutsumalle työtiimille hiukopaloiksi pororieskapaloja!

Toisinaan on siis vika ollut itsessä, toisinaan olosuhteissa, mutta aina on perille päästy. Minkälaisia koettelemuksia sinulle on matkan varrella kertynyt?
maanantai 18. huhtikuuta 2016

Sarjamuuttajan ystävyydet

Kun nyt olen ollut viime vuodet ystäväbisneksessä useinmiten etsivällä kannalla, ystävyyssuhteiden kiemuroita on tullut mietittyä aika paljon monelta eri kantilta. Joka muuton jäljiltä jää useampi ystävä netti- ja puhelinyhteyksien päähän, ja asettumisen jälkeen on aika etsiä uusia, vaikka miten kaipaisi niitä entisiä. Ystävät on elämän suola ja monessa tilanteessa tosi tarpeen, joskus puolisoakin tarpeellisempia. Eikä aina ja kaikilla ole puolisoa. Ystäviin siis kannattaa panostaa.

Päätin kirjoittaa aiheesta, koska kuulen usein koulukavereitteni ihmettelyä siitä, miten jaksan aina aloittaa alusta ja etsiä ystäviä, kerta toisensa jälkeen. Tämä kun ei ole valinnaista,  se on olosuhteiden asettama pakko.

Olen ollut todella onnekas, koska olen aina onnistunut löytämään ihania ihmisiä. Pääpainoa en kuitenkaan voi laittaa sanalle aina, koska joskus on mennyt uudessa paikassa pitkäänkin, ennen kuin ystävänhahmoinen sielunkumppani on löytynyt. 

Ystävyyssuhteessa mielestäni on parasta se, että voi antaa toiselle jotain. Auttamisesta ja antamisesta tulee aina hyvä mieli. Lempisanontani ystävyydestä onkin hädässä ystävä tunnetaan. Vaikka tämän usein kuulee negatiivisessa kontekstissa, itse en näe sitä lainkaan negatiivisena. Ehkäpä näenkin sen eri valossa juuri ulkomaan vuosieni takia. Koska minulla ei ole aina ollut perhettä auttamassa, on ollut tilanteita, joissa ystäviä on todellakin arvostettu.

Hankalinta ystävyyssuhteessa on puolestaan sen muutokset: kun yhtäkkiä lähellä asuneesta luottokaverista tuleekin etäkaveri. Muuton kiireiden takia ei ehdi ottaa yhteyttä useampaan viikkoon, vaikka mietiskelty on varmasti puolin ja toisin.


Ei ystävien etsiminen suinkaan helppoa ole ollut. Kerta toisensa jälkeen sitä joutuu patistamaan itsensä liikkeelle ilman välittömiä takeita onnistumisesta.

Useinmiten ulkomaille asetuttuaan aloitetaan kaverinhakukierrokset kollegoista tai maanmiehistä. Jos kollegat ovat kiireisiä ja maanmiesten seura ei kovin houkuttele – juurihan sieltä lähdettiin – menee helposti sormi suuhun. Kadulla kuitenkaan ystäviin harvemmin törmää, joten jotain täytyy tehdä. Paikallinen puoliso auttaa hyvään alkuun, mutta mitä tehdä ilman sellaista?

Helpoimmalla varmasti pääsee, jos onnistuu tapaamaan ihmisiä, joilla on samankaltainen elämäntilanne, samoja kiinnostuksen kohteita tai samankaltaisia harrastuksia. Joku voisi vielä lisätä, että samankaltainen tausta auttaa myös, mutta itse haluan ajatella, että jaksan tutustua sellaisiinkin ihmisiin, jotka tulevat erilaisista asetelmista kuin minä itse. Sanotaanhan että ystävät rikastuttavat elämää.

Jos haluaa takeita onnistumiselle eikä tykkää investoida tyhjään, kannattaa analysoida omaa käyttäytymistään: kuunteleeko mieluummin vai tykkääkö rupatella paljon. Hiljainen pohjoismaalainen ja ujo latino voi olla hyvä pari, mutta joskus puhelias spaniaardi saa ujon skandinaavin löytämään kadoksissa olleen juttelijansa tai sitten kuulijaa kaivannut löytää sen, joka mieluiten kuuntelee. Keskustelubalanssi on kuitenkin hyvä yrittää pitää, jotta tapaamisista jää molemmille jotain käteen. 


Keskusteluissa kannattaa alkuun myös muistaa jutteluaiheiden kulttuurisidonnaisuus. Vaikka luottoystävien kanssa keskustelunaiheet ovat aika samoja joka kulttuurissa, tutustumisvaiheessa tarkkailen ympäristöäni ja pysyttelen valtavirrassa. Jos molemmat ovat ulkomailla, varsinaista sitovaa kulttuuria ei ole ja ystävystyminen on nopeampaa. Itse suitsin ironiaani, kun en ole suomalaisessa seurassa, vaikka tiedän että juuri sen takia meitä herttaisina pidetään. Pieninä annoksina. Liika on liikaa.

Mihin kuuluu katsella? Itse olen tällaisessa tilanteessa aloittanut liudan uusia harrastuksia sekä tavannut ihmisiä, joilla on ollut jonkinlainen intressi kotimaahani. Uudet harrastukset eivät ole olleet kaikkein toimivin kikka, koska se uusi harrastus voi olla uuden ystäväkandidaatin intohimo, siinä missä itselle se osoittautuukin varsin tylsäksi toiminnaksi. Fennofiilitkään eivät aina ole olleet kanssani samalla aaltopituudella, mutta monia mukavia tuttavuuksia ole tehnyt.

Mistä näitä ihmisiä löytyy, jos oma verkosto uudessa maassa on vielä kovin pieni? On olemassa useampikin portaali, joita olen menneinä vuosina käyttänyt. Olen suosinut Internationsia ja Meetupsia. Viimeisin näistä on mielestäni helpompi käyttää, koska sieltä voi heti sisään kirjauduttuaan valita mieleisensä tapaamisen ja lähteä mukaan vaikkapa jo samana iltana, ja mikäli mieleistä tekemistä ei löydy, voi perustaa oman tapaamisen. Nuoremmilla on varmasti nuorekkaampia vinkkejä kuin minulla, mutta nämä ovat olleet aktiivisia omissa kaupungeissani, kun tarvetta on ollut.

Tärkeää on myös tavata paljon ihmisiä, vaikka jotkut tuntuisivat vähän omituisiltakin. Niillä omituisilla kun voi olla tosi mukavia tuttuja, joita ei ikinä tapaisi, ellei viettäisi aikaa niiden ensimmäisten tuttujen kanssa. Lisäksi ne vähän omituiset voi alkaa tuntua mukavemmilta, kun jomman kumman elämään ilmenee jotain mitä sillä toisella on jo – kuten nyt vaikka työ, samanmaalainen kummallinen puoliso tai sitten vaikka napero. 


Miten olen onnistunut pitämään yhteydet kavereihin? Varsin vaihtelevalla menestyksellä eri aikoina. Haluan kuitenkin ajatella, että ystävät säilyvät ystävinä, vaikka elämä ja tilanteet muuttuvat eikä aika riitä aina kaikkeen. Kun sain lapsen, tuntui helpommalta kirjoitella ja jutella niille, joille oli viime vuosina myös syntynyt muksuja, vaikka en halunnut ajatella, että naperottomat jäävät kokonaan ilman huomiotani. Nyt kun tilanne on omassa pääkopassa tasoittunut, yritän pitää enemmän yhteyttä niihin ystäviini, joihin yhteydenpito jäi viimeisten vuosien aikana vähemmälle. Muuttojen myötä huomio on aina alkuun keskittynyt uusiin kuvioihin, mutta jossain vaiheessa sitä sitten riittää taas huomiota niille vanhoillekin ystäville, vaikka pääpaino on hyvä pitää tässä ja nyt.

Vaikka en yksi kesäloma ehtisi tavata jokaista tärkeää ihmistä Suomessa (ja nykyisinhän yritän vältellä kaveriähkyä), seuraavana kesänä voi käydä parempi tuuri tai sitten saan vuoden aikana odotettuja kyläläisiä.

Jos jotain hyvää voi tästä jatkuvasta muuttamisesta kavereiden näkökulmasta nähdä, niin aina on kyläreissulla jokin kiva uusi kaupunki katsastettavana ja riittääpähän ainakin juteltavaa, kun ei olla pitkään aikaan nähty!


Viikonlopun saimme viettää monenlaisessa ystäväseurassa. Yhdet löysimme netistä, toiset olivat opiskelututtuja ja yksiin törmäsimme varsin hassussa paikassa. Mies haki lentokentältä Suomen-vieraita, ja alkoi ajankuluksi jutella viereisen penkin äidin kanssa, jolla oli samanikäinen tyttö. Siitä se sitten alkoi... Mikä on yllättävin tilanne missä sinä olet tulevaan ystävään törmännyt?



torstai 21. tammikuuta 2016

Matkassa vauvan kanssa

Olemme aina reissanneet aika paljon. Ulkomaiden matkailua on toisinaan hidastanut se, että sekä me että perheemme ovat asuneet eri maissa. Tämä on tarkoittanut sitä, että reissulistalla on  pahimmillaan ollut juhlapyhien aikaan neljä asuin- ja kotimaata. Ulkomaille ei olla ymmärrettävästikään aina ehditty. Parhaimmat reissut ovat kuitenkin olleet niitä, joilla on kierrelty toisen kotimaata. Paras opas on se lähes paikallinen perheenjäsen, joka joko oikeasti tietää kaiken tai sitten kuvittelee tietävänsä melkein kaiken.

Kun nyt jonkin verran on tullut reissailtua perheenäkin, keräsin matkaan lähteville muutamia vinkkejä. Jotkut näistä pohjaa itse elettyyn elämään, toiset olen kuullut mutsikavereilta. Kulkupelit käydään läpi nopeimmasta hitaimpaan.

Lentsikassa

Lippua varatessa kannattaa miettiä vauvan unirytmiä ja auringon liikkeitä. Aivan pienet nukkuvat ihan missä vain mutta ei ihan milloin vain. Meidän on ollut helpointa on lähteä matkaan juuri ennen päikkäreitä tai sitten iltakoneella. Tosin kesällä iltakoneissakin on aurinkoista, joten vauva ei nukahtanutkaan.

Jos matkaan lähtee myös vauvan turvakaukalo, jonka lähtöselvitystäti haluaa laittaa ruumaan, älä anna periksi: todennäköisyys että se ei saavu ruumalastina määränpäähän vauvan kanssa samaan aikaan on pieni mutta silti olemassa. Todennäköisyys että jätätte sen lentokentälle tai -koneeseen on vielä pienempi. Mikäli koneessa on tilaa, voi vauva olla matkan ajan turvakaukalossa viereisellä penkillä. Itse en koskaan ole päässyt tällaiseen luksuskyytiin, mutta muut kuulemma ovat.

Lähtöselvityksessä kannattaa myös kysyä, saako matkarattaat ottaa koneeseen, varsinkin jos on välilaskuja päikkäri- tai yöaikaan. Meillä käytössä on myös kantoreppu, koska ruuhkaisilla lentokentillä lasta pelottaa istua rattaissa. Ymmärrän hyvin, ihmisiä kiiruhtaa sinne tänne ja kaikki näyttää uhkaavammalta sammakkoperspektiivistä. Toisen aikuisen avustuksella saa kantorepun helposti selkäpuolelle, jolloin voi hyvin kannella vähän isompiakin vauvoja. Taitavimmat onnistuu tässä yksinkin, itse en ole vielä kokeillut.

Meillä on nykyisin käytössä käsimatkatavaraksi soveltuva Mountain Buggy (joihin saa myös turvakaukalon ilman adapteria, ks. asennusvideo). Nämä bongasin Lähiömutsin blogista, enkä ole katunut. Päikkäreitä ei enää tarvitse yrittää kiskoa lentokentän vaunuissa (joita harvemmin saa edes vaakatasoon) eikä ilta-aikaan luottaa siihen, että  saapumisportilla on lastenvaunut tarjolla väsyneiden pikku matkalaisten kuskaamiseen. Varsinkin yksin matkustaessa ei ole kiva kannella unista lasta vaunuja etsien. Aikaisemmin meillä oli käytössä sateenvarjorattaat, mutta kokemukseni mukaan niiden koneeseen saanti oli neuvottelukysymys. Kaikki kärryt ja rattaat kuitenkin saa aina mukaan, ihan sama minkä kokoiset ja kuinka moneen osaan menevät. Kyse on vain siitä, saako ne ottaa matkustamoon vai menevätkö ruumaan. Ruumaan menevät saa takaisin vasta (erikois)matkatavarahihnalta, joten sinne asti vauva pitää joko kantaa tai lainata lentokentän rattaita, jos sellaiset sattuvat siellä päin kenttää olevan. Joka kentällä ruumaan meneviä rattaita ei pakata suojapussiin, joten jos meinaat pakata sinne tilanpuutteessa myös muuta tavaraa, varmista että pussi on saatavilla.

Leikkikenttiä on lähes kaikilla kentillä,
mutta ne eivät kaikki sovellu vauvoille.

Lentomatkailu vauvan kanssa on arpapeliä. Koskaan ei tiedä, mitä seuraavasta ruudusta paljastuu, joten rentoudu! Muista että suurin osa kanssamatkustajista on joko jo tai lähivuosina vanhempia ja elleivät, saavatpahan muistutuksen lapsiperhe-elämän eri vivahteista. Kunhan mukana on maitoa tai  juomapullo, naposteltavaa ja jokin viihdeväline, päästään jo hyvin matkaan. Juominen avaa korvat, mutta mikäli korvasärky painevaihtelussa arvelluttaa nuhan tms. takia, lentoemolta voi pyytää nenätippoja. Lentoemoilta saa myös maitoa, jos oma sattuu loppumaan, ainakin Finnairin koneissa. Siis ihan tavallista Valion maitoa.

Jos matkan aikana tapahtuu vaippakatastrofi, muista, että on vielä mahdollista, että joku kanssamatkustajista tarjoaa apua. Laske siis kymmeneen ja ala selvittää sotkua. Jos tilanne alkaa, kun turvavyövalo välähtää päälle, tuskaa ei kestä enää kovin kauan. Mikäli olette pidemmällä matkalla ja reissu menee huudoksi (isoissa koneissa on enemmän korkeus- ja siis myös painevaihtelua), voi vieressä istuvia lykästää: olen kuullut, että tällaisessa tilanteessa vieressä istuvan upgradattiin ykkösluokkaan. Ei huono juttu, kun lentoaika on kellon ympäri ja ylikin.

Matkatavararajoitukset ovat minulle vielä lähes kahden vuoden perhematkailunkin jälkeen siansaksaa. En kyllä ole ainoa: myös lentoyhtiöiden työntekijöiltä saa varsin vaihtelevia vastauksia. Käsittääkseni vauvan kanssa matkustaessa on oikeutettu sekä 10 kilon ruumalaukkuun että rattaisiin omien matkatavaroiden lisäksi, mutta eri palvelunumeroista olen kuullut varsin erilaisia tulkintoja tästä, joten selvitä lentoyhtiösi politiikka palvelunumerosta tai ota asia puheeksi hiekkalaatikolla. Light- ja value-liput ovat aivan oma sarjansa, josta minulla ei ole aavistustakaan.

Matkustusergonomisista syistä olen itse pakannut tavarat aina yhteen matkalaukkuun ja lisävarusteena on ollut rattaat. En tiedä, millä kädellä olisin kuljettanut toista vetolaukkua rattaiden ja käsimatkatavaroiden ohella. Toisinaan on sitten joutunut maksamaan vähän ylikiloja, mikä on kyllä harmittanut, mutta kun en siltikään olisi tiennyt, miten olisin sen toisen vetolaukun vaihtanut taksista tai bussista junaan ja sieltä taas bussiin.


Yöjunassa

Junalla emme ole matkanneet vielä kovinkaan paljon, mutta yksi yöjunareissu on jo takana. Viime maaliskuussa lähdimme suoralla yöjunalla Helsingistä määränpäänä Rovaniemi, josta jatkoimme viikon mökkeilyn jälkeen yöjunalla Turkuun. Yöjunailu oli ihanan stressitöntä. Makuuhytissä matka taittuu mukavasti nukkuen, lukien tai yömaisemia katsellen. Liput ovat kyllä selvästi päiväjunaa kalliimpia, mutta yöllä matkatessa säästää aikaa, vaivaa sekä majoitusöitä, joista taas useimmin maksetaan.

Sitten vinkit: Kun matkaat vauvan kanssa, soita VR:n lipunmyyntiin. Siellä osaavat varata invahytin, jossa on enemmän tilaa ja hytin vieressä on invavessa, jossa on pullonlämmitin (kuka tällaista käyttää?) ja tavallista vessaa paremmin tilaa vaipparumballe. Lipunmyyjä osaa vastailla muihinkin kysymyksiin, kun taas netistä ei löydy paljon tietoa lähtö- ja saapumisaikojen lisäksi. Matkamme taittui uudemmassa IC-junassa, pikajunan invahyttitarjonnasta en tiedä. Lastenrattaat mahtuivat hyvin invahyttiin ja mukana oli pari isoa matkalaukkuakin. Kontsan avustuksella rattaat voi viedä myös konduktöörin vaunuun, ja näin saa hyttiinsä lisäneliön. Paluumatkalla näin myös teimme.

Ravintolavaunun antimiin ei kovin kannata luottaa. Tarjolla oli muutama voileipä, muutama ruoka-annos (lihapullia ja lohta) sekä pullaa jätskiä ja karkkipusseja, mutta voivat myydä myös ei oota.  Onneksi olimme syöneet jo ennen matkaa. Lapsi oli innoissaan tavatessaan ravintolavaunun muita asiakkaita, joten lyhyt ravintolavisiitti oli joka tapauksessa kannattava. Matkalla Rovaniemeltä Turkuun saimme fiilistellä vanhassa sinisessä ravintolavauvussa, kun menomatkalla junassa oli IC:n modernimpi ravintolavaunu.

Vaikka mennessä jouduimme ajelemaan aamukahvin perässä kaupungilla jonkin aikaa (syynä lienee aikainen sunnuntaiaamu), takaisin päin matkatessa iloinen yllätys oli Rovaniemen aseman ravintola. Se oli juuri sellainen, mitä menneiden vuosikymmenien elokuvissa näkee. Tarjolla oli monipuolisesti ruokia poronkäristyksestä nakkeihin ja lapselle saimme annoksen perunamuusia parilla eurolla. Myös netti toimi hyvin.


Lumikenkäilyä pohjoisen maisemissa

Kaikenlaisissa autokyydeissä

Omaan autoon kannattaa varata kaikenlaista paperia, lastenmusa-cd sekä naposteltavaa (lapsen iästä riippuen maitotetra/pullo, smoothie, rusinoita tms.). Me ollaan selvitty varsin pitkälle jo kahdella ensimmäisellä, mutta juhlapyhien liikenneruuhkien takia on hyvä olla jotain nälkäisen lapsen rauhoittavaa mukana. Ruuhkaisten teiden ruuhkapiikit voi pidentää matka-aikaa tunneilla tietyillä leveysasteilla. 

Omassa autossa on totta kai helppo matkustaa, mutta toisinaan tarvii ottaa alle vuokra-auto. Autonluovuttajaa ei kannata päästää pois ennen kuin lastenistuimen käyttö on katsottu yhdessä. He eivät saa laittaa lasta istuimeen vastuusyistä mutta neuvoa voivat. Lämpimiin maihin talviaikaan matkatessa, kannattaa muistaa, että talvirenkaat eivät ole joka maan joka provinssissa pakollisia (ja siis vakiovaruste, vaikka lähettyvillä olisi hiihtokeskuksia) ja että talvidieselin puutteessa voi ostaa huoltsikalta putelin tököttiä, joka muuttaa tavallisen dieselin talvidieseliksi. Keliolosuhteet on tietysti helpompi huomioida jo autoa buukatessa, ja kympin kahden lisämaksusta saa alleen pitävämmät renkaat, bensapelin tai viilennystä ilmastoinnin muodossa. Erään vuokra-autokömmähdyksen jälkeen minusta tuli perheemme vuokra-autovastaava talviaikaan. Liukastelimme Dolomiiteillä kesärenkailla dieselauton kanssa...

Viinivaellus etelämpänä

Jos tarvitsee ottaa alleen taksi, kannattaa taksi tilata taksikeskuksesta ja lähteä matkaan tinkimättömällä asenteella. Lastenistuinta tai vauvakaukaloa ei ihan aina saa edes etukäteen tilattuun taksiin. Olemme toisinaan menneet taksilla lentokenttä–määränpää-välejä Saksassa, Suomessa ja Iso-Britanniassa. Poikkeuksetta olemme saaneet lastenistuimen vain Saksassa, vaikka toisinaan tarjolla on ollut vain istuikoroke. Suomessa istuimen saa ennakkotilauttuun taksiin lähes poikkeuksetta, mutta vain taksikeskuksesta tilaamalla. Ennen matkaa he vielä soittavat takaisin, onnistuiko istuimellisen taksin saanti. Brittien systeemi on minulle vielä vieras. Toisinaan olemme saanet istuimen ennakkotilattuihin takseihin mutta ei aina. Voi olla, että vika on ollut tilaajassa, mutta voi olla myös kyse taksifirmojen vaihtelevasta politiikasta.

Joillain lentoyhtiöillä (esim. Easyjet) kuuluu vauvalippuun kaksi erikoismatkatavaraa (rattaat, autonistuin, kantorinkka, kantoreppu tms). Mikäli vuokra- tai taksifirman lastenistuimet mietityttää, voi paras vaihtoehto olla ottaa oma istuin mukaan. Tämä ei tietysti onnistu, mikäli kentälle meno tai sieltä lähtö on tarkoitus tehdä julkisilla. 

Julkisissa menopeleissä

Lastenvaunuja lykkivien ilmaiset matkat on poikkeuksellinen etuus, joka on kokemukseni mukaan mahdollista vain Suomessa. Muissa maissa saa kyllä vaunut sisään keskiovesta, mutta lippu pitää ostaa joko etukäteen automaatilta tai dösässä kuskilta. Keskivartalo siis kuntoon ennen ensimmäistä bussimatkaa vauvan kanssa tai sitten kuukausikortti taskuun.

Älä oleta myöskään esteetöntä kulkua metrolaiturille. Hissejä voi olla muutaman pysäkin välein tai sitten pari koko linjalla. Älä hätäänny: lapset vanhempineen matkaavat maanalaisissa näissäkin maissa ja mitä vähemmän hissejä on, sitä helpommin apulaiset ilmottautuvat ihan itse tai hetken odottelun jälkeen. Kärryt kyllä saadaan laiturille ja sieltä pois.

Joskus matka voi kestää ikuisuuden ja pienen ihmisen hermot menevät. Varaa mukaan hyvä viihdearsenaali. Meillä on aina toiminut hyvin omat kuvat ja videot kännystä tiiraillen sekä rusinarasia. Istuinpaikan voi myös valita vanhemman rouvashenkilön vierestä, jolloin tuurista ja kulttuurista riippuen saa joko apua tai paheksuvia katseita, kun vauvan hermot menevät.