Olen kuullut monilta jo vuosikymmeniä ulkomailla asuneilta suomalaisilta, miten tärkeitä keskustelukumppaneita omat lapset olivat menneiden vuosikymmenien aikana. Kielelliset kontaktit kotimaahan loma-aikojen ulkopuolella tapahtuivat joko puhelimitse tai radioitse. Soittelu oli kallista puuhaa viime vuosiin asti, ja radion kuuntelu taas ei 1990-luvun alkuvuosiin asti ollut ihan joka maassa sallittua puuhaa. Nopein ja varmin keino oli monelle tehdä juttukaveri itse.
Y-sukupolven edustajana kuuntelin tällaisia puheita hymynvirne kasvoillani. Onhan minulla tietokone ja internetyhteys: pystyin soittamaan lähes kenelle vain ilmaiseksi ja katsomaan ja kuuntelmaan lähes mitä vain halusin. Nyttemmin, seitsemän ulkomaanvuoden jälkeen, alan itsekin kaivata suomenkielistä juttukaveria kotiin – siis sellaista joka myös vastaa suomeksi.
Y-sukupolven edustajana kuuntelin tällaisia puheita hymynvirne kasvoillani. Onhan minulla tietokone ja internetyhteys: pystyin soittamaan lähes kenelle vain ilmaiseksi ja katsomaan ja kuuntelmaan lähes mitä vain halusin. Nyttemmin, seitsemän ulkomaanvuoden jälkeen, alan itsekin kaivata suomenkielistä juttukaveria kotiin – siis sellaista joka myös vastaa suomeksi.
Viime päivinä juniori on pelkän vastailun sijaan myös alkanut kertoa mitä mieleen pilkahtaa. Aikaisemminhan kommentoitiin lähestulkoon vain asioita, jotka olivat näköetäisyyden päässä. Kommenttien uutisarvo oli siis varsin matala, vaikka näistäkin kommenteista ilahduin ikihyviksi.
Nämä uudet kommentit kaikenlaisista mieleenpilkahduksista saavat sydämeni sulamaan. Ne ovat peili juniorin ajatuksiin, joista aikaisemmin sai vain vihjeitä.
Pari päivää sitten menimme hoitopäivän jälkeen leikkikentälle. Satuimme menemään leikkikentälle, jossa usein tapaamme oletettavasti hänen parasta kaveriaan, joka olkoon nyt vaikka Minna. Juniori sanoi Minna tuolla. Sydämeni suli. Juniori muisti kaverinsa ja oli toiveikas, että tänne tultiin kaveria treffaamaan. Tällä kertaa hän joutui kuitenkin valitettavasti pettymään, mutta äkkiäpäs se unohtui.
Nämä uudet kommentit kaikenlaisista mieleenpilkahduksista saavat sydämeni sulamaan. Ne ovat peili juniorin ajatuksiin, joista aikaisemmin sai vain vihjeitä.
Pari päivää sitten menimme hoitopäivän jälkeen leikkikentälle. Satuimme menemään leikkikentälle, jossa usein tapaamme oletettavasti hänen parasta kaveriaan, joka olkoon nyt vaikka Minna. Juniori sanoi Minna tuolla. Sydämeni suli. Juniori muisti kaverinsa ja oli toiveikas, että tänne tultiin kaveria treffaamaan. Tällä kertaa hän joutui kuitenkin valitettavasti pettymään, mutta äkkiäpäs se unohtui.
 |
| Harmaa päivä, tyhjä leikkikenttä |
Kun lähes kaikki muut lähipiirissä kertovat ajatuksistaan jollain muulla kuin äidinkielelläni, on uskomattoman kaunista kuulla näitä vaikkakin toistaiseksi varsin lyhyitä lausahduksia äidinkielelläni. Sitten tajusin, että teen tässä itselleni suomenkielistä juttukaveria. Parempi tehdäkin hyvä sellainen.
Lähetä kommentti