Muistan hämärästi tenttineeni lapsen kielen kehitysestä hyvät tiedot reilu vuosikymmen sitten. Tenttikirja tuli hyvin tankattua, mutta tiedot jäivät varsin vähälle käytölle ja ovat kertauksen puutteessa päässeet unohtumaan. Tarkoitukseni oli äitiysloman aikana kerrata tenttimatsku, jotta tiedän, mihin huomio tulee kiinnittää, kun päristely alkaa muuttua kielellisemmäksi.
Huomasin kuitenkin varsin nopeasti, että en ollut tätä opusta kopioinut vaan lukenut kirjastossa, jonka ovet eivät näin ulkomaille käsin enää avaudu. Tein pari varsin ponnetonta hakua Amazonin nettikirjakaupassa ja asia jäi lepäämään laakereilleen – ja lapsi alkoi availla puhumistarkoituksessa suutaan äidin huonoista tiedoista huolimatta.
Sen verran muistan, että kun sanoja alkaa tulla, tulee ensin yksisanavaihe, sen jälkeen kaksisanavaihe (anteeksi suomenkieliset kökkötermit: one word phase, two word phase). Kirjallisuuden mukaan usein tässä kohtaa myös alkaa ensimmäisen kunnon kieliopillisen kategorian omaksuminen. Kyseessä on siis genetiivistä, jolla niin helposti omistusta ilmaistaan. Itse olen kyllä sitä mieltä, että kieliopillisia kategorioita on jo omaksuttu hurjasti, avut tämän ilmaisemiseen vain vähän liian rajalliset.
Meillä on kokeiltu kahden sanan rakenteita jonkin aikaa. Ensimmäinen oli Papa takki. (Tässä kohtaa hyvä mainita, että lapsi omaksuu suomen ja saksan kielet ja on nyt noin puolitoistavuotias.) Äiti oli ihastuksesta haltioissaan - olihan juuri jotain merkittävää tapahtunut. Lapselle oli tärkeää aina näyttää mikä kenkä, takki, huivi ja pipo kenellekin kuului ulos lähtiessä. Ulkovaatteiden pukeminen kun on yksi päivän kohokohtia, sai innostus runosuonen avautumaan juuri vaatenaulakolla. Tätä ennen hän aina näytti tiettyä pukinetta ja kertoi kenelle se kuuluu Mama, Papa.
 |
| Mikä, kuka, kenen? |
Sitten seurasi usean viikon tauko ja nyttemmin kaksisanaiset rakenteet ovat tulleet puheeseen jäädäkseen. Enää ei kieliä kovin sekoiteta (Mama kenkä), vaan sanat löytävät samankielisen parinsa (Papa jakki - siis ainakin melkein) ja nykyisin osoitellaan muuallakin kuin eteisessä naulakon edessä. Viikko sitten koin toisen yllätyksen: Papas kenkä. Annettakoon anteeksi paha sanasto-relapse, koska mukaan on tullut genetiivi!
Samapa tuo, vaikka onkin saksan genetiivi. Muistaakseni nasaaliäänteet (siis n, ng) ovat muistaakseni yksi vaikeimmista äänneryhmistä oppia ääntämismotoriikkaansa takia. Tulkoon, kun tulee, pääasia on, että lapseni on alkanut taivuttaa!
Lähetä kommentti