Varmasti kaikki vanhemmat ovat joskus huolissaan lapsensa ääntämisestä. Silloin tällöin selkärangassa tuntuu pelko kurkkuärristä, vääränlaisista ässistä ja jopa kummallisista vokaaleista. Tunnustan itsekin tämän pelon, vaikka yritän elää sitä sen enempää tiedostamatta. Monikielisissä perheissä kun nämä erilaiset ässät, ärrät ja vokaalit ovat joka tapauksessa jotenkin läsnä.
Tottahan on, että ulkosuomalaisilla lapsilla on monesti puheessaan pieni vivahde sitä toista, äidin- tai isänkieltään ja miksipäs ei, saavathan supisuomalaisetkin puhua kotimurteellaan.
Tottahan on, että ulkosuomalaisilla lapsilla on monesti puheessaan pieni vivahde sitä toista, äidin- tai isänkieltään ja miksipäs ei, saavathan supisuomalaisetkin puhua kotimurteellaan.
Tosiasia on myös, että suomen r ja s:hän ovat ääntämismotoriikaltaan sen verran hankalia äänteitä, että lapset oppivat ne yleensä viimeisinä pari, kolme vuotta ensimmäisten sanojen jälkeen. Monissa muissa kielissä on helpommat vastaavanlaiset äänteet, jotka lapsi oppii tekemään samoihin aikoihin, kun sanoja alkaa muutenkin tulla. Esimerkkinä r:n vastine voi olla ranskasta tuttu kurkku-r tai englannista tuttu vokaalimainen r.
Miksi siis opetella vielä hankalat suomen ärrä ja ässä, vaikka niillä helpommillakin pärjää? Ihmisluonto on sellainen, että ryhmään kuuluminen on tärkeää ja sitä korostetaan monin keinoin, kuten vaikkapa murteellisella kielellä. Jos taas ei osaa ilmaista ryhmän jäsenyyttä kielellisin keinoin, voi sanktioina tulla ulkopuolinen olo tai joutua kiusoittelun kohteeksi.
Monilla ihmisillä muuttoa toiselle paikkakunnalle seuraakin murteen muutos. Kotimurre voi vaihtua neutraalimmaksi puhekieleksi tai muokkautua uuden kotipaikan murteen kaltaiseksi, ehkä kokonaan samanlaiseksi. Uuteen maahan sopeutumista usein helpotetaan kielen oppimisella ja muunlaisella ympäristöön mukautumisella. Ei kuitenkaan aina. Joskus kulttuurisokki tekee tämän mahdottomaksi. Erään Suomen murteiden klassikkotutkimuksen mukaan naiset mukauttavat puhettaan enemmän kuin miehet. Naiset ovat joko altiimpia tällaisille muutoksille tai sitten vain muuttavat useammin.
Monilla ihmisillä muuttoa toiselle paikkakunnalle seuraakin murteen muutos. Kotimurre voi vaihtua neutraalimmaksi puhekieleksi tai muokkautua uuden kotipaikan murteen kaltaiseksi, ehkä kokonaan samanlaiseksi. Uuteen maahan sopeutumista usein helpotetaan kielen oppimisella ja muunlaisella ympäristöön mukautumisella. Ei kuitenkaan aina. Joskus kulttuurisokki tekee tämän mahdottomaksi. Erään Suomen murteiden klassikkotutkimuksen mukaan naiset mukauttavat puhettaan enemmän kuin miehet. Naiset ovat joko altiimpia tällaisille muutoksille tai sitten vain muuttavat useammin.
Edellä mainitut äänteet aiheuttavat ongelmia myös monille suomalaislapsille. Ääntämisongelmat voivat olla merkki äännevirheestä. Tällöin ne voivat olla ympäristöstä opittuja puheeseen jämähtäneitä vääränlaisia äänteitä, johtua vielä harjaantumattomasta ääntämismotoriikasta tai sitten lapsi ei yksinkertaisesti vielä kuule äänteiden eroa, vaikka kuulossa ei ole mitään vikaa. Ääntämismotoriikan hallinta voi olla aivan yhtä hankalaa kuin kärrynpyörä ummikolle – siinäkin toiset onnistuvat nopeammin, toiset tarvitsevat enemmän treeniä. Kuuleminen taasen ei ole valikoivaa vaan erottelutarkkuus kehittyy kokemusten karttuessa. Tästä esimerkkinä vaikka eri omenalajien tunnistus: ei niitäkään opi tunnistamaan kuin harjoitellen; katsellen ja maistellen. Eikä saa unohtaa, että lapset oppivat aikuisia nopeammin ja helpommin. Toiset vain tarvitsevat vähän enemmän tukea.
Kyse voi kuitenkin olla myös vakavammasta ongelmasta, kielellisestä vaikeudesta tai fysiologisesta ongelmasta kuten lyhyestä kielijänteestä (r-vian taustalla) varsinkin, jos ongelmia esiintyy useammassa kielessä.
Kyse voi kuitenkin olla myös vakavammasta ongelmasta, kielellisestä vaikeudesta tai fysiologisesta ongelmasta kuten lyhyestä kielijänteestä (r-vian taustalla) varsinkin, jos ongelmia esiintyy useammassa kielessä.
Kuka auttaa, kun ulkosuomalaisella lapsella on äännevirheitä – joita siis normaalisti logopedit, eli puheterapeutit, korjaavat? Kerran luin ulkosuomalaisten keskustelufoorumilta, että paikallinen logopedi oli luvannut kokeilla, mutta ei ottaisi vastuuta tuloksista. Suomalaisen ärrän ääntäminen oli ilmeisestikin jossain oman ydinosaamisalueen ulkopuolella.
Useimmiten ulkosuomalaisen lapsen puheterapeutti taitaa kuitenkin olla hänen vanhempansa. Siksipä haluan selvittää, että mistä ja millaista tukea on saatavilla.
Kuka auttaa, jos kyse on kielellisestä ongelmasta? Kielelliset ongelmat kuuluvat molemmissa kielissä. Ne eivät siis ole kielikohtaisia, kuten äännevirheet – eivätkä vaadi kielikohtaista puheterapiaakaan. Tällöin auttaa asuinmaan puheterapeutti, joka terapoi muksua asuinmaan kielellä parhaimman ammatillisen taitonsa mukaisesti. Puheterapeutit ovat varmasti aivan yhtä hyviä joka maassa ja tekevät työnsä ammattitaitoisesti, vaikka maan kieli ei olisikaan lapsen vahvin kieli.
Lyhyen kyselykierroksen perusteella Suomesta löytyy myös sellaisia puheterapeutteja, jotka olisivat valmiita auttamaan Suomessa asuvan mamulapsen kotikielen äännevirheiden korjaamisessa. Moni kyllä mainitsi olevansa vähemmistössä, joten avun löytyminen ei ole välttämättä itsestäänselvyys. Pitkää terapiaa ei kukaan luvannut, vaan lyhyen ohjauksen, johon kuuluu yksi tai kaksi tapaamiskertaa. Tämän jälkeen päävastuu jää vanhemmille. Jatkan kyselyäni vielä muissa maissa – lisää vinkkejä siis seuraa jatkossa.
Useimmiten ulkosuomalaisen lapsen puheterapeutti taitaa kuitenkin olla hänen vanhempansa. Siksipä haluan selvittää, että mistä ja millaista tukea on saatavilla.
Kuka auttaa, jos kyse on kielellisestä ongelmasta? Kielelliset ongelmat kuuluvat molemmissa kielissä. Ne eivät siis ole kielikohtaisia, kuten äännevirheet – eivätkä vaadi kielikohtaista puheterapiaakaan. Tällöin auttaa asuinmaan puheterapeutti, joka terapoi muksua asuinmaan kielellä parhaimman ammatillisen taitonsa mukaisesti. Puheterapeutit ovat varmasti aivan yhtä hyviä joka maassa ja tekevät työnsä ammattitaitoisesti, vaikka maan kieli ei olisikaan lapsen vahvin kieli.
Lyhyen kyselykierroksen perusteella Suomesta löytyy myös sellaisia puheterapeutteja, jotka olisivat valmiita auttamaan Suomessa asuvan mamulapsen kotikielen äännevirheiden korjaamisessa. Moni kyllä mainitsi olevansa vähemmistössä, joten avun löytyminen ei ole välttämättä itsestäänselvyys. Pitkää terapiaa ei kukaan luvannut, vaan lyhyen ohjauksen, johon kuuluu yksi tai kaksi tapaamiskertaa. Tämän jälkeen päävastuu jää vanhemmille. Jatkan kyselyäni vielä muissa maissa – lisää vinkkejä siis seuraa jatkossa.
Internetistä löytyy apua nopeasti suomenkielisille vanhemmille. www.aannekoulu.fi tarjoaa nettiapua ja parilla klikkauksella pääsee jo tiedon äärelle. Lapsen ääntämiseen voi myös investoida kolmikuisella kurssilla.
Jos ja kun vanhemmat alkavat jälkikasvulleen hankalia äänteitä opettaa, kannattaa ensin perehtyä alaan varsin hyvin tai ainakin jonkin verran. Jos itse on lapsena saanut huonoja kokemuksia puheterapiasta, ei kannata lannistua, koska myös ala on kehittynyt vuosikymmenien saatossa. Aikaisemmin terapiassa kuunneltiin, katseltiin ja toistettin, mutta nyttemmin myös kosketellaan oikeita ääntämispaikkoja. OPT-terapia perustuu oikeiden ääntämispaikkojen ja lihasten tuntoaistin aktiviointiin. (Vrt. visuaalinen, auditiivinen ja motorinen oppiminen – on tärkeää saada vihjeitä jokaisella näillä tasolla.)
---
Juniori sanoo toisinaan ikkä, toisinaan iskä – varsin saksalaisella hammasässällä (joka siis on ääntämismotoriikaltaan nopeampi oppia) – silloin tällöin kuulen itkä (jes: suomalaista ässää siis treenataan kuten asiaan kuuluu). Brumm-brumm-autoleikeissä kuuluu aina varsin saksalainen kurkkuärrä – mikä nyt on ihan loogista, koska autoleikkejä leikitään kaikkien muiden paitsi äidin kanssa. Elefantti taas sanoo toisinaan töröö auton tapaan, toisinaan tödlöö - ja äiti on tyytyväinen kun kieli tapailee hampaiden taustaa ja sitä myötä suomen ärrän tärypaikkaa. Vähän aikaa sitten kuulin kirja kovin saksalaisella ärrällä höystettynä ja pelko alkoi tuntua selkärangassa, mutta viikko tämän jälkeen kuulin kilja. Turha pelko siis.
---
Lopuksi Pertti Kurikan nimipäivien näkökulma puhevikaan.
Jos ja kun vanhemmat alkavat jälkikasvulleen hankalia äänteitä opettaa, kannattaa ensin perehtyä alaan varsin hyvin tai ainakin jonkin verran. Jos itse on lapsena saanut huonoja kokemuksia puheterapiasta, ei kannata lannistua, koska myös ala on kehittynyt vuosikymmenien saatossa. Aikaisemmin terapiassa kuunneltiin, katseltiin ja toistettin, mutta nyttemmin myös kosketellaan oikeita ääntämispaikkoja. OPT-terapia perustuu oikeiden ääntämispaikkojen ja lihasten tuntoaistin aktiviointiin. (Vrt. visuaalinen, auditiivinen ja motorinen oppiminen – on tärkeää saada vihjeitä jokaisella näillä tasolla.)
---
Juniori sanoo toisinaan ikkä, toisinaan iskä – varsin saksalaisella hammasässällä (joka siis on ääntämismotoriikaltaan nopeampi oppia) – silloin tällöin kuulen itkä (jes: suomalaista ässää siis treenataan kuten asiaan kuuluu). Brumm-brumm-autoleikeissä kuuluu aina varsin saksalainen kurkkuärrä – mikä nyt on ihan loogista, koska autoleikkejä leikitään kaikkien muiden paitsi äidin kanssa. Elefantti taas sanoo toisinaan töröö auton tapaan, toisinaan tödlöö - ja äiti on tyytyväinen kun kieli tapailee hampaiden taustaa ja sitä myötä suomen ärrän tärypaikkaa. Vähän aikaa sitten kuulin kirja kovin saksalaisella ärrällä höystettynä ja pelko alkoi tuntua selkärangassa, mutta viikko tämän jälkeen kuulin kilja. Turha pelko siis.
---
Lopuksi Pertti Kurikan nimipäivien näkökulma puhevikaan.
Lähetä kommentti