Eräänä kauniina ja aurinkoisena syysaamunana kuului aamiaspöydässä: mennään ulos. Alkuyllätyksen jälkeen yritin pistää vauhtia aamutoimiin.
Kommentti ei liittynyt mitenkään aikaisempaan keskusteluun eikä tilanteeseen. Kuten jo mainitsin, olimme syömässä aamupalaa. Myönnän etten ole aamuihmisiä ja vitkuttelen tilanteen salliessa mielelläni aamiaispöydässä, mutta että... Jostain syystä tämä tuli kuitenkin yllätyksenä, vaikka lyhyet keskustelut juniorin ovat jo arkipäivää.
Sen sijaan en ole lainkaan yllättynyt, että ensimmäinen kunnon lause liittyi ulkopuuhiin, vaan iloinen ettei se koskenut tablettia, -pelejä tai jotain muuta tietoteknistä vempelettä, joita olen viime aikoina joutunut hyödyntämään paljon pikku matkalaisen viihdytykseen.
Mainittakoon vielä, että (ulos-sanan) s oli varsin suhinainen ja ääntyi siis väärässä paikassa, mutta samapa tuo. Tiedän, että oikeakin ääntöpaikka on hallussa. Pohdiskellessa heräsi mielenkiinto selvittää, missä iässä eilen mainitsemani hankalat äänteet (ärrä, ässä) on mahdollista lausua oikeaoppisesti. Se milloin lapsi nämä oppii, vaihtelee varmasti paljon.
Loppuviikosta suuntaamme toiselle, tällä kertaa parin viikon mittaiselle, kodinetsintäreissulle tulevaan kotikaupunkiimme. Seuraavat kuulumiset siis sieltä.
Lähetä kommentti