Lokakuussa sitten avasin aiheen äännevirheistä, joita myös puhevioiksi kutsutaan. Taaperon kohdalla en vielä puhuisi vioista tai virheistä. Varsinkaan kun on kyse niinkin monimutkaisista äänteistä, kuten suomen ärrä ja ässä. Siksipä haluan kirjoittaa siitä, miten suomen ja saksan ärrät ovat muodostaneet hauskan, vaikkakin varsin epäloogisesti vaihtelevan, järjestelmän juniorin puheessa. (Suomen ärrää siis tärytellään jossain siellä, missä deetäkin, kun taas saksan yleiskielen ärrä korisee syvemmällä suussa, melkein nielussa ellei sitten ole sanan lopussa, jolloin sitä tuskin äännetään.)
Tässä esimerkkejä parin viikon takaa (olen kirjoittanut ne ääntämyksen mukaan niin, että r on saksan r, a on saksan hiljainen r, l on suomen r): haalali, ämpäli, kypälä, motoopyölä suomalaisittain. Gross, rekka-auto, trekkea, traktoa, rollea (suom. iso, traktori, potkulauta) puolestaan kuuluu useammin saksalaisella ärrällä höystettynä. Pari hauskaa hybridiäkin olen kuullut: trakkoli ja motoallad sekä suomen että saksan ärrillä (jälkimmäinen on suomeksi moottoripyörä saks. motorrad) ja yhden varsin söpön: kaverili, jossa selvästikin korjattiin omaa ääntämystä. Esimerkkisanoista pystyy hyvin päättelemään, mikä poikaa kiinnostaa.
Ärrien käyttö määräytyy suurin piirtein puhuttavan kielen mukaan, mutta vaihtelua toki on. Ensin olin huomaavinani, että suomen r liittyisi suun etuosassa äännettäviin vokaaleihin (i, e, ä) ja saksan r takaosassa äännettäviin (u, o, a), mutta viime viikkoina jako ei enää ole ollut näin selvä. Jos näin kuitenkin olisi, voisi todeta, että jako perustuu assimilaatioon: käyttöön valikoituu se ärrä, joka on viereisten vokaalien takia vaivattomampi ääntää. Toisinaan ärrän ääntöpaikka ja laatu määräytyvät kielen mukaan, toisinaan koartikulaation mukaan, joskus ei kummankaan. Kun tätä ei selvästikään ole vielä opittu loppuun asti, jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten tämä tästä kehittyy.
Olen myös huomannut, että joiden sanojen ääntämisessä on nykyisin paljon vaihtelua. Ennen sanat äännettiin samalla tavalla joka kerta, nyt sanan äännösasussa vaihtelee paljon muutakin kuin r. Yhtenä esimerkkinä traktori. Voi olla, että lähes samanlaiset sanat (traktori, trekker) sekoittavat leikistä innostuneet taaperon pään ja aiheuttavat vaihtelun. Varsinkin, kun suomen rekka-auto on vielä aika samanlainen saksan traktorin kanssa. Kyse ei missään tapauksessa kuitenkaan ole siitä, ettei hän tietäisi minkälainen moottoripeli milloinkin on kädessä, ja siksi veikkaisin innostuksen sekoittavat äänteet ja sanat toisinaan. Ajoneuvoista hän on kovin tarkka, mutta nehän ovat autokansaa nämä saksalaiset.
Toisinaan siis sanat ääntyvät oikein, toisinaan vähän hassusti. Välillä lapsi ääntää sanat hassusti, vaikka hyvin tietää oikean äänneasun. Yksi tällainen sana on viime viikkojen lempiaihe weihnachtsmann eli joulupukki. Juniorille saksankielinen sana taisi olla liian pitkä tai turhan hankala, joten hän käyttää siitä lyhennyttyä versiota einemann. Kun isovanhemmat leikillään alkavat häntä korjaamaan, alkaa poikkeuksetta tiukka väittely, jonka leikkimielisyydestä en ole aivan varma. Ei siis jää epäselväksi, etteikö hän kuulisi näiden kahden version eroa. Muita pitkiä sanoja, joiden ääntäminen vaihtelee kerrasta toiseen, ovat nuuskamuikkunen ja aamiainen, mutta itse en ole korjausten ystävä, en edes leikkimielellä. En epäile pätkääkään, etteikö hän näitä loppujen lopuksi oppisi ääntämään. Siksi myöskään epäile, etteikö hän oppisi ärrääkin oikein täryttelemään.
Ärrien käyttö määräytyy suurin piirtein puhuttavan kielen mukaan, mutta vaihtelua toki on. Ensin olin huomaavinani, että suomen r liittyisi suun etuosassa äännettäviin vokaaleihin (i, e, ä) ja saksan r takaosassa äännettäviin (u, o, a), mutta viime viikkoina jako ei enää ole ollut näin selvä. Jos näin kuitenkin olisi, voisi todeta, että jako perustuu assimilaatioon: käyttöön valikoituu se ärrä, joka on viereisten vokaalien takia vaivattomampi ääntää. Toisinaan ärrän ääntöpaikka ja laatu määräytyvät kielen mukaan, toisinaan koartikulaation mukaan, joskus ei kummankaan. Kun tätä ei selvästikään ole vielä opittu loppuun asti, jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten tämä tästä kehittyy.
Olen myös huomannut, että joiden sanojen ääntämisessä on nykyisin paljon vaihtelua. Ennen sanat äännettiin samalla tavalla joka kerta, nyt sanan äännösasussa vaihtelee paljon muutakin kuin r. Yhtenä esimerkkinä traktori. Voi olla, että lähes samanlaiset sanat (traktori, trekker) sekoittavat leikistä innostuneet taaperon pään ja aiheuttavat vaihtelun. Varsinkin, kun suomen rekka-auto on vielä aika samanlainen saksan traktorin kanssa. Kyse ei missään tapauksessa kuitenkaan ole siitä, ettei hän tietäisi minkälainen moottoripeli milloinkin on kädessä, ja siksi veikkaisin innostuksen sekoittavat äänteet ja sanat toisinaan. Ajoneuvoista hän on kovin tarkka, mutta nehän ovat autokansaa nämä saksalaiset.
 |
| Miedän huudeilla pyörii tällainen vähäsen enemmän tuunattu kansallisaarre. |
Toisinaan siis sanat ääntyvät oikein, toisinaan vähän hassusti. Välillä lapsi ääntää sanat hassusti, vaikka hyvin tietää oikean äänneasun. Yksi tällainen sana on viime viikkojen lempiaihe weihnachtsmann eli joulupukki. Juniorille saksankielinen sana taisi olla liian pitkä tai turhan hankala, joten hän käyttää siitä lyhennyttyä versiota einemann. Kun isovanhemmat leikillään alkavat häntä korjaamaan, alkaa poikkeuksetta tiukka väittely, jonka leikkimielisyydestä en ole aivan varma. Ei siis jää epäselväksi, etteikö hän kuulisi näiden kahden version eroa. Muita pitkiä sanoja, joiden ääntäminen vaihtelee kerrasta toiseen, ovat nuuskamuikkunen ja aamiainen, mutta itse en ole korjausten ystävä, en edes leikkimielellä. En epäile pätkääkään, etteikö hän näitä loppujen lopuksi oppisi ääntämään. Siksi myöskään epäile, etteikö hän oppisi ärrääkin oikein täryttelemään.
Lähetä kommentti