Heijastin

Tuo ulkosuomalaiselta jo Seutulassa unohtunut liikenneturvallisuuskapine.

Sain designer-heijastimen synttärilahjakasi talven kynnyksellä. Samalla totesin heijastimen käytön jääneen suurin piirtein samoihin aikoihin, kun ulkomaille lähdin. Kääreestä löytynytkin päätyi pariksi kuukaudeksi kynätelinettä koristamaan. Nykyisin huomaankin kulttuurikriisien iskevän kotimaankamaralla.

Viime viikon Suomen-reissulla totesin jotain puuttuvan. Ketä heijastimeni kynätelineessä ilahduttaa, jos minäkin olen opintomatkalla? Olisi pitänyt napata se taskuun. Miten tässä näin kävi? Olenhan kotoisin maalta, jossa lähin katulamppu oli kuuden kilometrin päässä kotiovelta. Heijastimia oli joka takin taskussa vähintään yksi. 

Mitä etelämmäs menee, sitä enemmän heijastimia saa selitellä. Mikä se on ja miksi ihmeessä sellaisen tarvitsee. Ontuvat selitykseni unohtuvat varmasti jo saman päivän iltana. Heijastinkulttuuri sanoja myöten puuttuu. Jos ei sellaiseta osata käyttää, tuskin sitä nähdään ratinkaan takaa. Eräs ulkosuomalainen ystäväni joutuikin auton töytäisemäksi tämän mantereen itäreunalla erään pienen maan pääkaupungissa, vaikka käytti heijastinta. Pitäisi alkaa heijastinsaarnaajaksi. Hyödyllisiä ne olisivat missä vain ja lisäksi koristavat käyttäjäänsä.

Täällä meillä päin kyllä näkee keltaisia heijastinliivejä pyöräilijäiden, joskus lastentarhalaisten päällä, mutta koiran lenkittäjällä sellaista en ole nähnyt. Juoksijat puolestaan turvautuvat usein otsalamppuun, joka paitsi näyttää tietä, toimittaa myös heijastimen virkaa. Miehen mukaan heijastimet olivat muodissa 80-luvulla, mutta eivät sitten ilmeisesti enää, vaikka silloin tällöin heijastinnauhoja hiekkalaatikolla näkeekin. Tämä tosin ei tarkoita mitään. Suurin osa lasten jokasäänvaatteista tuskin on paikallista laatua.

Näkyykö teillä päin heijastimia?