SOCIAL MEDIA

tiistai 29. elokuuta 2017

Vähemmän valittuja paloja poliitikkojen suista

Kun olin lukenut muutaman kärkevän reaktion Antti Rinteen perhepoliittiseen kannanottoon piti oikein tarkistaa, että mitä hän oikein olikaan kirjoittanut – ja sitten muistelin kuulleeni jotain vastaavaa muutama vuosi sitten Unkarissa. 

Piti vähän kaivella, mutta löytyihän se. Unkarin kristillisdemokraattien (tai mikä nyt sitten  onkaan,  Fidesz) kansanedustajan Istvan Vargan puheenvuoro muutaman vuoden takaa, kun Unkarin parlamentissa keskusteltiin ja äänestettiin perheväkivallan rangaistusten kiristämisestä. (Pieni varoituksen sana, seuraava kommentti voi aiheuttaa fyysistä ja psyykkistä pahoinvointia tasa-arvoajatteluun tottuneille.) 



torstai 17. elokuuta 2017

Perheetön varaslähtö arkeen

Viime aikoina on tullut mietittyä paljon tasa-arvoista vanhemmutta. Otin varaslähdön arkeen ja lensin takaisin Saksaan viikkoa ennen muuta perhettä, joka jäi lomailemaan mökille.

Me ei olla viime vuosina oltu kovin onnekkaita lomien ajoituksessa eikä olla aina pystytty viettämään kaikkia lomia kokonaisuudessaan yhdessä. Viime kesänä saatiin tyytyä pitkään viikonloppuun ja tämäkin kesäloma piti suunnitella viime metreillä uusiksi, koska sain opiskelupaikan, ja kesälomani siirtyi viikkoa aikaisemmaksi mutta mies ei enää pystynyt siirtämään omaansa. Reilu viikko lomailtiin yhdessä, viikon vietimme kumpainenkin lapsen kanssa mökillä ilman toista vanhempaa.

Tämän kesälomasäädön ehdoton voittaja on napero, joka pääsi Suomen kesämökille niin pitkäksi aikaa, että häneltä pääsi melkein unohtumaan, missä koti on. Siltä se ainakin erään puhelinkeskustelun jälkeen tuntui. Että saa nähdä, miten hyvin muksu sopeutuu takaisin saksalaiseen arkeensa.

- Äiti, missä olet?
- Kotona.
- Niin minäkin!
- Siis mökillä?
- Ei, kun kotona.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

10 + 1 kysymystä ulkosuomalaisille -blogihaaste

Haaste tuli jo useamman viikkoa sitten Pala suklaata -blogin Liisalta, kiitos tunnustuksesta! Nyt viimeinkin sain postauksen kuvineen hiottua valmiiksi, joten avot! 

1. Mikä on parasta tämänhetkisessä asuinmaassasi? 

Pidän Saksassa siitä, että kaikki ei ole keskittynyt yhden kaupungin ympärille. Tämä tarkoittaa sitä, että minkään suurkaupungin asunto- tai työmarkkinat eivät ole ylikuumentuneet tai kovin kankeat ja kulttuuripuolellakin rientoa riittää pitkin maata. Suurkaupunkejakin on siellä täällä ja suuria pikkukaupunkeja sitäkin enemmän, ja jos maalla mielii asua, suurempi kaupunki löytyy mitä todennäiköisimmin aika läheltä.


2. Entä ikävintä? 

Ikävintä on liikenneruuhkat ja erityisesti loma-ajat, erityisesti nyt kun niitä täytyy meidänkin perheessä alkaa noudattaa. Juhlapyhien aikaan liikkumisiin menee tuhottomasti aikaa ja rahaa, ja silloin kannattaa suosia julkisia liikennevälineitä, jos ruuhkassa istuskelu pännii.

torstai 8. kesäkuuta 2017

Työasiaa – eli miten löytää uralle uusi suunta ulkomailla

Sitten seuraa työasiaa. Monet bloggarit ovat kirjoittaneet, keskustelleet ja jakaneet omia kokemuksiaan muuttuneesta työelämästatuksesta perheen muuttaessa ulkomaille, eli käytännössä siitä, miten työura vaihtuu jonkinmoiseksi puolipäivätyöksi tai harrastukseksi, josta saa rahaa. Tässä linkit Helenan, Leenamarin  ja Jonnan teksteihin asian tiimoilta. Kun ulkomaille muutetaan toisen työn perässä, siirtyy arjen pyörittäminen ainakin ensi alkuun kokonaan mukana muuttavan puolison harteille. Hommia kotonakin riittää, varsinkin jos perheessa on lapsia – sehän on selvää – mutta kuten Jonnakin kirjoittaa, jossain vaiheessa kannattaa etsiä tekemistä.

Itse olen ammatiltani opettaja, vaikka koulussa en ole päivääkään palkkatöitä tehnyt. Työelämä alkoi ja jatkui korkeakouluissa lapsen syntymään asti. Päivätyön ohella olen opettanut Suomi-koulussa mutta myös yksityistunteja, siis sparrannut ihmisiä kielikokeisiin ja tosielämän tilanteisiin. Lapsen jälkeen tutuiksi ovat tulleet after school clubit, kansalaisopisto ja toisinaan olen antanut  myös yksityistunteja. 

torstai 1. kesäkuuta 2017

Uuteen maahan kotiutumisesta

Kotiutuminen Saksaan on sujunut hyvin. Uudesta ympäristöstä huolimatta systeemi on sen verran tuttu eikä muuttelukaan ole vierasta meille, että välillä on olo ollut kuin pendolinon kyydissä. Muuton myötä usein tapahtuvaa perusasioiden äärelle palaamista ei tällä kertaa juurikaan ole ollut. Jopa Rewe-onlinella oli vanha ostoslistamme tallella. Ei tarvinnut kuin muutama tuote vaihtaa.

Muuttolaatikoita ei ole pyörinyt nurkissa enää kuukausiin, saksa alkaa taas sujua – tosin ammattilaisen avuin – ja ystäviä on löytynyt kaikille perheenjäsenille, kun niitä on ensin etsimällä etsitty. Alkushokin tämän muuton jälkeen aiheutti kadonnut saksa, kun huomasin, että jo vajaa vuosi Briteissä on verottanut kielitaitoani huomattavasti.

Miten palautua muutosta? Ulkomaille kotiutuminen vaatii työtä. Tässä pari vinkkiä alkuhankaluuksiin.

keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Mitä jään Lontoosta ikävöimään?

Vajaan vuoden asustelu Lontoossa jätti meihin jälkensä, vaikka ollaankin koluttu jo monia Euroopan kulmia – tai ehkä juuri siksi. Ulkomaankomennus ja uusi asuinmaa antavat paljon enemmän, kun on  matkassa avoimin mielin. Vaikka elimme omassa ulkomaalaiskuplassamme, joka Lontoossa on vähän liiankin helppoa, joitain perusenglantilaisia ja joitain Lontoolle ominaisia juttuja jää silti ikävä. 

Ystävälliset englantilaiset naapurit 

Olivat todella ystävällisiä – ainakin suomalaisen mielestä. Täällä Saksassa jään rikkominen vaatii vähän enemmän panostusta kuin Briteissä, mutta kun se on rikottu, voi välit olla mutkattomammat kuin brittinaapurien kanssa. Toki osa brittien kohteliaisuudesta menee kulttuurin piikkiin, mutta sitä minä en mamuna oikein oppinut lukemaan, joten kohteliaita yhtä kaikki. Toki oli niitäkin, jotka onnistuneesti katsoivat aina muualle, mitä täällä taas ei saa tehdä, vaan kotitalon kulmilla on turvallisempaa tervehtiä kaikkia vastaantulijoita. 

Sunnuntaiaukiolot Englannissa

Se ettei tarvi hoitaa kaikkia asioitaan lauantaina ennen neljää, vaan että on sunnuntainakin aikaa, helpottaa työssäkäyvän elämää aika lailla.  Erityisesti on jo ikävä sunnuntaipartureita.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Päiväkodin penkkejä kuluttamassa – osa 2

Parin viikon takainen järkytys päiväkodissa istuskelusta on jo vähän lientynyt. Arki rullaa, vaikka vähän erilaista onkin. Kolmannella totutteluviikolla olen tehnyt aamupäivän töitä päiväkodissa naperon syödessä aamiaista ja ulkoillessa muiden kanssa. Puoliltapäivin suuntaamme kotiin, ja iltapäivän työskentelen kotoa käsin naperon nukkuessa päiväuniaan.

Viime perjantaina sain päiväkodissa ylennyksen parvelle. Maanantaina tiesin ottaa mukaan läppärin, jonka saa mobiilinettiin kännykän omalla yhteyspisteellä. Parvelle tarjoillaan kahviakin, mutta muut eväät täytyy tuoda itse. Ihan mukiinmenevä etätoimisto siis. Jos ja kun napero väsyy ennen sovittua kotiinlähtöaikaa, on minut helppo noutaa yläkerrasta.

Frohes neues Jahr! Saksassa juhlistetaan alkanutta vuotta berliininmunkein.


Tehokasta? Kyllä. Uuvuttavaa? Sitäkin. Nyt kirjoitan siis itsestäni. Parannusta on kuitenkin luvassa, koska loppuviikosta sain jo istua aamupäivän kotona ja ensi viikolla naperon hoitopäivän mittaa käsittääkseni viimeinkin varovaisesti pidentää. Pehmeä lasku on varmasti ollut pienelle hyväksi, mutta olen myös alkanut mietiskellä lasten, aikuisten ja päivähoidon maksajan oikeuksia ja niiden totetutumista.

Laadukasta varhaiskasvatusta mutta kenelle?


Mediassa näkee kirjoituksia siitä, että laadukas varhaiskasvatus takaa kaikille lapsille tasavertaisen startin elämään ja että siksi se pitäisi käsittää lapsen oikeutena. Vaikka olen itsekin pitänyt sitä juurinkin lasten oikeutena, konkretisoitui tämä ajatus minulle kuitenkin vasta täällä. Lastenhoitajien kun tarvitsee huolehtia kaikkien ryhmäläisten laadukkaasta varhaiskasvatuksesta, läheisyyden- ja kaikenlaisista tarpeista – ei vain sen juuri aloittaneen, joka mahdolliseseti potee koti-ikävää. Kun yksi saa erityishuomiota, on se muilta pois. Tästä syystä esimerkiksi erityislapset vievät kahden lapsen paikan. Lisäksi päiväkoti on alusta alkaen kivempi paikka, kun sinne ei liity minkäänlaista ahdistusta (jonka senkin kyllä lapsi varmasti unohtaa ajan mittaan), vaan sen saa aloittaa rauhassa omilla ehdoillaan.

Vaikka päivähoito osaltaan myös mahdollistaa vanhempien työssäkäynnin ja näin osallistumisen yhteiskunnan toimintaan, useinmiten olen kuulevinani Suomenkin mediassa päivähoidosta ja varhaiskasvatuksesta kirjoitetun lapsen oikeutena, ei vanhemman (käydä töissä ja toteuttaa työidentiteettiään tai -kutsumustaan) tai yhteiskunnan (joka saa vanhemmat tekemään töitä ja makselemaan veroja). Kumpi painaa vaakakupissa enemmän, lapsen kehitys vai vanhemman työt?

Kysymys pitäisi varmasti esittää laskun maksajalle – maksetaanko (osan tai koko) päivähoitolasku siksi, että vanhemmat pääsevät töihinsä vai siksi että kaikki lapset saisivat tasavertaisen startin? Näiden kahden eri painotukset vastauksessa varmasti vaihtelee paljonkin riippuen, missä päin maailmaa sen esittää ja kenen kukkarosta lasku maksetaan.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että totuttelu olisi voinut edetä nopeamminkin – ja että ehkäpä lapsi jopa vähän tottui minun jatkuvaan läsnäoloon – mutta hyvä tästä näyttää tulevan näinkin. Nyt sitten odotellaan alkusyksyä, jolloin on edessä ryhmän vaihto, ja sama totutteluruljanssi. Yritimme kyllä saada lasta sellaiseen ryhmään (Kindergarteniin), jossa hän olisi voinut jatkaa, mutta byrokraattisista syistä ei onnistunut, ja tähän on tyytyminen.